Näytetään tekstit, joissa on tunniste Williams John. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Williams John. Näytä kaikki tekstit

perjantai 24. maaliskuuta 2017

John Williams: Augustus

John Williams on osoittautunut minulle hyvin tärkeäksi kirjailijaksi ja olen ollut täysin myyty hänen kahden aiemman suomennoksensa kanssa. Siksipä siis uskallauduin asettumaan myös Augustuksen (Bazar, 2017, suomennos Ilkka Rekiaro, esittelykpl, ap 1972) äärelle, vaikka historiallinen kuvaus Rooman ajoista ei lähtökohtaisesti kuulostanut yhtään miltään muulta kuin suurelta lukuhaasteelta. Mutta vielä suuremmalta ja arvokkaammalta kirjoitushaasteelta, jonka Williams on tehnyt kuin itse kirjallisuuden keisari, Ceasar omassa joukossaan.


John Williams todellakin tekee sen. Hän olisi tehnyt sen varmaan aiheen kuin aiheen kanssa, jos vain olisi usempia kirjoja kirjoittanut. Augustus imaisee minut mukaansa Rooman valtakunnan ketkuiluihin ja salamyhkäisiin juonitteluihin, no toki tunnetun tarinansa vuoksi, mutta varsinkin Williamsin taidokkaan kirjallisen annin ja tarinan kokoamisen vuoksi. Kenellä on tällaista taitoa kertoa tarinaa kuin tarinaa niin, että koko ajan kutittaa lukemaan eteenpäin? Williams kuvaa Augustuksen nousua ja elämää eri näkökulmien (varsin persoonallisten ja elävien sellaisten!) kautta hurjan taidokkaasti. Okei, ehkä naiskuvaus jää vähäisemmälle, mutta sitäkin on sangen ansiokkaasti Augustuksen tyttären Julianin päiväkirjan kautta. Olisin luullut näkökulmien runsaan vaihtelun olevan minulle (onneksi en tiennyt siitä etukäteen) suuri hämmentäjä, mutta itse asiassa ratkaisu piti minut varmasti vieläkin enemmän hereillä ja kiinni tarinassa. Kerronta myöskin poikkoilee ajassa, mutta hallitulla tavalla, eli aikavälillä eKr ja jKr Gaius Octaviuksen elämän varrella.

Uskomattominta oli myös se, että loppusivuilla huomasin ihan liikuttuvani, kun jouduin sanomaan Augustukselle hyvästit. Lienenkö sanonut samalla hyvästit myös John Williamsille, koska Augustus oli hänen viimeinen romaaninsa, jolla Williams voitti myös National Book Award -palkinnon.

Rooman valtakunnan ajoissa on jotakin kiehtovaa. Minun täytyy myöntää, että olen katsonut Rooma -televisiosarjan useaan otteeseen ja hurahtanut tuohon sarjaan lopullisesti. Niinpä myös Williamsin kirjassa Marcus Antoniuksella oli tietynlaiset kauniin ketkumaiset kasvot ja hämmästelin miten yhteen myös Augustuksen ainutlaatuisen outo ja hämmentävä kuvaus kirjassa osui tv-formaatin henkilöhahmon kanssa...huhhuh.


"Palasin Roomaan Tiberius Claudius Neron konsulivuonna. Hän oli Livian poika ja mieheni tyttären Vipsanian puoliso. Minä olin kaksikymmentäviisivuotias. Entinen jumalatar saapui Roomaan pelkkänä katkerana naisena."

- John Williams: Augustus, katkelma kohdasta: II Julian päiväkirjasta Pandatariassa (4 jKr)

lauantai 2. huhtikuuta 2016

John Williams: Butcher's Crossing

Mainasin jättää tämän John Williamsin Butcher's Crossingin väliin (Bazar, 2016, ap 1971, loistava suomennos Ilkka Rekiarolta, kirja pyydetty kustantajalta). Ehkä Williamsin Stoner -hehkutus alkoi tulla jo korvistani, vaikka olinhan yksi sen hehkuttajista itsekin. Mutta kun luin, että kyseessä onkin lännenromaani, niin kiinnostuin hurjasti! Olenko koskaan lukenut länkkäriä? Enpä muista, mutta katsonut olen, ja ajatukseni ajautuivat heti yhteen lempisarjoistani, Deadwoodiin... Noissa karuissa, kuivissa maisemissa on jotain kummallisen kiehtovaa.


Opiskelilija Will Andrews keskeyttää opintonsa ja matkustaa Butcher's Crossingin lännenkylään. Eletään 1800-luvun loppua ja Will kokee haluavansa jotain vaihtelua kaupunkilaiselämäänsä. Will tapaa Millerin, joka kertoo tietävänsä paikan, jossa elää vieläkin (muualta jo lähes sukupuuttoon metsästettyä) biisoneita tuhansittain. Biisonien turkki on kovaa valuuttaa ja moinen saalis antaisi miehille elannon pitkäksi aikaa. Seurueeseen liittyy myös kärttyisän oloinen Fred Schneider ja viskin ja raamatun löytänyt Charley Hoge. Nelikko kokee elämänsä metsästysretken, jossa elämän raakuus ja luonnon viha koetaan perskannuksia myöten.

Butcher's Crossing on uskomattoman vahva ja hieno teos. Williamsin taito kirjoittaa saa minut himoon silitellä kirjan sivuja, jotta saisin kirjallisen janoni tyydyttettyä kaikilla soluillani. Sillä niin uskomattoman tarkkakatseista, luuytimeen porautuvaa mielen, tunteiden, ajatusten ja niiden maisemien kuvailua Williamsin kirjoitus on. Myös kirjan tarina on kaikessa näennäisessä yksinkertaisuudessaan loistava. Siinä on jotain Hemingwayn, Steinbeckin nerokkuutta, jossa elämää kuvaillaan veden, lian ja tulen muodossa. Ihmisillä on jano, nälkä ja paskahätä. Ihmiset hakevat itselleen sielun nannaa ja ruumiin himoa. Elämän kuuluu rakkaus, kuolema ja pettymys. Metsämiesten taivalluksen varrella miehet elävät kurjuuden kautta, jonka tavoitteena on maallinen mammona. Miten hyvin tuo tarina istuu vielä tähänkin päivään?

Rakastin tätä kirjaa ja olen äärettömän iloinen, että Butcher's Crossing löytyy kirjahyllystäni, sillä saatan aivan hyvin lukea tämän vielä uudestaan. Olen nyt ihmeellisesti ajautunut omaelämänkerrallisten kirjojen saartamaksi ja janoan valtavasti syväluotaavaa, vahvaa kaunokirjaillusutta ja tähän tarpeeseeni John Williams sopi täydellisesti.


"Andrews makasi kyljellään pää koukistamansa käsivarren päällä ja katsoi varjosta preerian lakeudelle. Alava, piirteetön maa ulottui niin kauas kuin silmä kantoi. Ruohonkorret törröttivät muutaman sentin päässä hänen nenästään ja etäämpänä sumenivat ja sulautuivat yhteen. Tuo etäisyys kuohahti hänen kimppuunsa. Hän sulki silmänsä näkemältään, ja hänen heikot sormensa hypistelivät korsia, kunnes ne raottuivat ja hän tunsi kuivan, tomuisen mullan sormenpäissään. Hän painautui maahan eikä katsonut mitään ennen kuin pelko, joka oli hiipinyt hänen mieleensä huimaavasta preerianäkymästä, poistui ikään kuin sormia pitkin takaisin maahan, josta oli tullut."

- John Williams: Butcher's Crossing

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

John Williams: Stoner

Stoner on varmaan tämän vuoden kirjablogien hittikirja. John Williamsin kirja on saanut muutenkin hyvää julkisuutta, vihdoinkin, vaikka on ilmestynyt jo vuonna 1965 (suomentaja Ilkka Rekiaro, Bazar, 2015). Kirjan kansi on napakymppi. Voin sanoa, että halusin lukea kirjan heti, kun näin sen ensimmäisen kerran. Ja kehujen vain kasvaessa, painoin kuumeisesti tilaa -nappia nettikirjakaupasta ja odottelin käsiäni hieroen aarteen saapumista kotiini. Odotukseni olivat korkealla.


Stoner kertoo maalla kasvavasta pojasta, joka lähtee opiskelemaan yliopistoon maataloutta vanhempiensa tuella ja  vähäeläisellä kannustuksella. Kuitenkin Stoner ajautuu kirjallisuusopintojen pariin ja tuon maailman löytämisen ja hullaantumisen tunne on niin voimakas, että se kantaa koko hänen melankolisen mutta välin puhdasta rakkautta kokevan elämänsä läpi.

Luin kirjaa jollakin ihmeellisellä hartaudella. Kirjan karun ja arkisen maailman kuvaus on kaunista ja tarina kulkee aluksi hieman polkua hapuillen mutta löytää taas tulta niin, että valvoin arki-iltana yli itselle tehdyn lupaukseni. Hullaannuin kirjasta, uppouduin tarinaan, menetin ajantajun. Sitä sattuu enää harvoin ja se on varsin vapauttava tunnetila.

Stoner on karu ja kaunis tarina. Hymyilin, naurahdin ja liikuituin. Välillä ärsyynnyin niin paljon! Olen lukenut paljon hyviä kirjoja tänä vuonna mutta tämä kirja menee kategoriaan, joita voin suositella sellaisillekin tietyntyyppisille, kirjojen kanssa vaativille henkilöille, jotka eivät katsokaan viihteeseen, vaan nauttivat kirjansa mieluummin tieteellisessä muodossa kuin kaunollisessa. Paitsi jos se on klassikko. Viime vuonna saatoin suositella tällaisille Edmund de Waalin Jänis -kirjaa, tänä vuonna se taitaa olla John Williamsin Stoner. Kirjan aihepiiri, kirjallisuus ja sen tutkiminen, on myös jokaisen himolukijan lähes uskonnollinen aihealue, joten en yhtään ihmettele, että me kirjabloginörtit sumennamme lukulasimme innostuksen höyrystä tätä lukiessamme ja siitä blogatessamme. Mutta onhan tässä kirjassa hyvin paljon muutakin. Elämää koko sen suolaisuudessaan ja makeudessaan.


"Sinäkään et säästy minulta, ystäväni. Et tosiaankaan. Kuka sinä olet? Tavallinen maalaistalon poikako, kuten itsellesi esität? Et suinkaan. Myös sinä kuulut epäkelpojen yksilöiden joukkoon - olet haaveilija, hullu vielä hullummassa maailmassa, ikioma Keskilännen Don Quijote, joka ilman Sanchoa yksinään kirmailee alla taivahan auterisen."

- John Williams: Stoner