Näytetään tekstit, joissa on tunniste Waltari Mika. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Waltari Mika. Näytä kaikki tekstit

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Lukumaratonraportti 16.7.2014

Osallistuin lukumaratoniin 16.7.2014. Koska en ollut tuolloin pöytäkoneeni ääressä, jäi reaaliaikainen raportointini instagramin puolelle. Olin maratonin aikaan kesäisellä maaseudulla, joka oli tietysti lukuisten lukupaikkojen (varsinkin ulkona!) vuoksi hyvä juttu, mutta haasteita tuotti se, että olin lähes koko ajan ihmisten ympäröimä, joten ehdin kokea lukemisen flowta vain 15.7 illalla maratonin aloittaessani, lasteni ollessa jo nukkumassa ja seuraavana päivänä, kun lapseni kävivät puistossa.



Aloitin maratonini tiistai-iltana klo 20.00 Kreeta Onkelin Ilosella talolla (Wsoy, 2006, ap. 1996?, 148 sivua, itse ostettu), josta olin nähnyt pätkiä filmatisoituna televisiosta. Minulle kirja on ollut vähän kulttimaineessa mutta jostakin syystä en ole siihen oikein osannut tarrautua. Kirja kertoo suomalaisen perheen alkoholin ja turvattomuuden tarinan, jossa kahden tytön isä kuolee ja tyttäret jäävät ailahtelevaisen äitinsä hoidettavaksi. Kirja oli hieman parempi kuin "pelkäsin" mutta en oikein kokenut siitä mitään niin voimakkaita tuntemuksia kuin olen kuullut monen kokeneen.


Jatkoin samana iltana Henrik Ibsenin Nukkekodilla, jonka olin lukenut aiemminkin mutta halusin lukea sen uudestaan (Wsoy, 1999, 7. painos, suomentanut Eino Palola, 93 sivua, oma kirja). Tämä 1879 kirjoitettu kirja on minusta aika huikea. Se on kirjoitettu näytelmämuotoon ja kertoo erään perheen sen ajan tarinan ja kuvastaa hyvin varakkuuden pintaliitoa ja sen aikaisia rooleja ja arvoja. Ibsenin kieli on mielestäni upeaa ja minun tulisi lukea häntä enemmän. Kirjassa käsitellään myös avioeroa.


Ehdin ennen nukkumaan menoani lukea vielä viisikymmentäkolme sivua Aapelin Kissa, kissa kissaa (WSOY, 1967, kesällä itse ostettu kirja) ja ajattelin lukea loput maratonini päätteeksi. Toisin kuitenkin kävi. Kirja on vieläkin lukematta.


Seuraavana aamuna klo 9 maissa aloitin Truman Capoten Kesän taittuessa (Tammi, 2007, suomentanut Kaijamari Sivill,128 sivua, oma itse ostettu kirja), kirja sisältää kertomuksen kuinka kirja on julkaistu kirjailijan kuoleman jälkeen), jonka myös olin lukenut aiemmin. Kirja kertoo varakkaasta new yorkilaisperheestä, jonka hemmoteltu lapsi jää kesäksi kaupunkiin. Kuvaukset olivat kuin vanhoista elokuvista ja muutenkin mielestäni jotenkin niin ihanan kiehtovan huumaavaa. Pidin kirjasta jälleen kerran valtavasti, vaikka kirjahan on Capoten erikoisempia ja ilmeisesti keskeneräisin.


Jatkoin Yasuri Kawabatan Tuhat kurkea -kirjalla (Tammi, painosvuosi ?, suomentanut Eeva-Liisa Manner, 148 sivua, kirjastolaina), jonka Lumen maata yritin aloittaa kesän alussa. Lumituisku tuntui kuitenkin kesälämmössä väärältä, joten se jäi kesken. Tuhat kurkea kertoi japanilaisen teeperinteen kautta erään perheen tarinan ja kuvailee sitä mitä on elää perhehistorian varjossa. Jossakin kirjan lopussa todettiinkin, että mitä järkeä on elää liikaa esimerkiksi vanhempien tekemisissä, jota mietin kyllä lukiessani kirjan päähenkilöiden elämää. En ihan lumoutunut tästä niin kuin olisin ehkä voinut mutta ehdottomasti kaunis ja harras teos herätti mielenkiinnon myös muihin kirjailijan teoksiin. Taisinpa osallistua tällä kirjalla myös nobelistihaasteesen.


Maratonini alkoi jo lähestyä loppuhuipennustaan kello 15 jälkeen ja pähkäilin kovasti mitä lukisin seuraavaksi. Olin ottanut mukaani jokeriksi Mika Waltarin Kuka murhasi rouva Skrofin? (Otava, 2008, oma pokkari) sillä minulla on ollut kiinnostusta kokeilla Komisario Palmu -kirjoja, enkä ollut sitä aiemmin tehnyt. Laskeskelin tunteja ja päätin ottaa haasteen vastaan, yritin lukea vielä Palmun ja Aapelin loput maratonin päätteeksi. Kaikesta sosiaalisesta keskeytyksestä huolimatta sain luettua Palmua kuuteen mennessä jo 178 sivua ja olin varma, että handlaan lopun varsinkin, kun saisimme lapsia iltahommien pariin. Hellepäivä teki kuitenkin tehtävänsä ja mökkimme ylle laskeutui ukkonen, joka iski ilmeisesti johonkin sähkökaapeleihimme ja rikkoi mökkitien talojen laitteistoja ja säikäytti pamauksellaan ja sisällä asti näkyvillä sähköpurkauksillaan useamman perheen. Säikähdin itsekin kovaäänistä tapausta, mutta enemmän lapsemme, joten lukumaratoni loppui tällä kertaa todella kuin salama kirkkaalta taivaalta.


Luin maratonin aikana 748 sivua. Neljä kokonaista kirjaa ja kaksi osittain. Waltarin kirjan luin maratonin jälkeisenä päivänä loppuun ja tiedän siis nyt kuka murhasi rouva Skrofin. Palmut vaikuttaisivat aika mukavilta ja leppoisilta kirjoilta, joita voisi lukea enemmänkin "välipaloina",  kun kaipaan vaihtelua peruskirja-ateriaani. Kirjoissa oli varsin paljon vivahteita brittidekkareihin, joihin olen tutustunut lähinnä tv-sarjaformaatissa.

Ylitin maratontavoitteeni 600 sivua, joka oli ihme, sillä niin repaleiselta lukemiseni keskeytyksineen tuntui. Lukemisen jakaminen kahteen päivään oli minulle hyvä juttu, aivot eivät menneet ihan niin turtaan. Varmaan myös keskeytykset olivat ihan hyvä juttu (kävin myös uimassa, tein ruokaa...), ettei sellaista tuhnuista oloa ehtinyt tulla, samoin ulkona lukeminen. Tällä kertaa maraton sujui myös leppoisemmin kuin viimeksi, jolloin oli koin enemmän kiireen tuntua ja vähän suorituspainetta. Lyhyet kirjat ovat minulle ehdottomasti hyvä juttu maratonissa, etten kyllästy kirjaan (mm. all you can read vkoloppunani pitkä kirja turrutti aika nopeasti). Maratonkokemukseni oli kaikin puolin niin hyvä, että maratonaan ensi kesänäkin jos vain suinkin voin!


"Broadway on katu, se on myös alue, tunnelma."

- Truman Capote: Kesän taittuessa

perjantai 22. marraskuuta 2013

Mika Waltari: Suuri illusioni

Tämä kirjoitus on kirjoitettu torstaina 22. marraskuuta 2012 ja liitetty Kirjapolkuihini 11.2013.


"Me olemme valistuneita, siksi tiedämme itsekin, että näyttelemme, ja näytteleminen on syöpynyt vereemme niin syvälle, että näyttelemme itsellemmekin silloin kun olemme yksin muun katselijapiirin puuttuessa. Mutta tämän jälkeen nousee itsestään selvänä kysymys, mitä me todellisuudessa olemme. Sitä taas on mahdoton ratkaista, joten meidän on kaiken keskustelun pohjaksi otettava se hyvin epämääräinen hypoteesi, että olemme todella sitä, mitä me näyttelemme olevamme."

"Jokin outo, kipeän ihana riemu vuoti läpi koko olemukseni. En voinut puhua mitään, vain huohotin hiljaa. Ja minä suutelin tuota pientä kirjelippua, enkä enää tuntenut itseäni, sillä minussa ei sillä hetkellä ollut muuta kuin suuri, hellä, ääretön rakkaus."

"Tietysti voit vielä tulla - - polttamaan yhden savukkeen." 

"Oli kuin nuoruus olisi kiitänyt ohitseni ja hävinnyt tielle, joka on meille tuntematon ja mahdoton, johon meidän ainoastaan täytyy uskoa. Se nuoruus, joka kykenee rakentamaan uuden maailman vanhan, sortuvan ja tuhoutuvan yllä. Sillä hetkellä tunsin, ettei se ollut vain sairaitten aivojen hullu haave, vaan todellisuus, joka nyt jo oli etsimässä muotoaan."


Jostakin syystä minä näytän hullaantuvan näistä nuorten klassikkokirjoista tällä hetkellä. Mitä lie haen näistä kirjoista tässä muuten niin sidotussa elämäntilanteessani? (Vapautta, matkustusta, maailman parannus -keskusteluja, JAKSAMISTA (varsinkin tänään), aikaa...? Ehkäpä nuoruuden tunteiden aaltoilutkin tunnustavat juuri nyt tutuilta?)

Lukiessani muistin, että olen lukenut kirjan aiemminkin, ehkäpä lukiolaisena. Oikeastaan en osaa todeta kirjasta paljoakaan. Waltarin esikoisteos, kirjoitettu parikymppisenä, oikeastaan aika valtavan hyvä. Kirja sisältää monenlaista taidonnäytettä: dialogia, jännitystä, rakkautta ja draamaa, jopa tulevan dekkaristin(kin) piirteet ovat mielestäni jo tässä teoksessa näkyvissä.

Mika Waltari on ollut superlahjakas ja äärimmäisen älykäs ihminen. Lukekaapa joskus Sinuhe Egyptiläinen (joka ei muuten ole tylsä), niin ymmärrätte mitä tarkoitan- jos ette ole vielä sitä tehnyt.

Nousiko sinulle ajatuksia kirjan lainauksista? Oletko sinä lukenut Waltaria?
Auttakaa minut valitsemaan seuraava kirjani, olen ihan hukassa ilman luvun alla olevaa kirjaa, mitä sinä suosittelisit? Onko Finlandia-ehdokkaissa sinua kiinnostavia kirjoja? Itse olen pohtinut Aki Ollikaisen Nälkävuoden ostamista, onkohan tämä kellekään lukijalleni tuttu? Jelp!


"Mielikuvitus - mikä kirottu lahja se onkaan. Ihminen, jolla on vilkas ja toimintavalmis mielikuvitus, saa kärsiä elämässään kymmenen kertaa enemmän kuin toinen, jolle illusionien maailma on vieras."

- Mika Waltari: Suuri illusioni