Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vallgren Carl-Johan. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vallgren Carl-Johan. Näytä kaikki tekstit

torstai 5. helmikuuta 2015

Carl-Johan Vallgren: Varjopoika

Sain toisena iloisena jouluyllätyksenä Otavalta ennakkoluettavaksi Carl-Johan Vallgrenin Varjopoika (2015, suomentaja Maija Kauhanen). Kirja ilmestyy tänään kauppoihin. Vaikken ihan lämmennyt Eric Axel Sund -kaksikon Varistyttö -kirjoihin (jonka tyyliseksi tämän kirjan automaattisesti kannen ja nimen periusteella laskin), kuten moni muu, joulun maissa oli mukava tarttua trilleriin. Minusta on hauskaa lukea erilaisia kirjoja, se antaa perspektiiviä myös niihin luottovalintoihin ja pitää minut eläväisenä lukijana. Siis, että en kyllästy tai saa liian pitkiä lukujumeja.


Kun kirjoitan tätä (4.2.15) huomaan, etten muista enää Varjopojasta hyvin paljon. Kirjassa oli kuin olikin tuttuja piirteitä Sundin ja Stieg Larssonin kirjoista. Kirjassa on mielestäni hyvin saman tyylinen kaava kuin Varistytössä: rikos, joka kohdistuu lapseen ja sen ratkominen persoonallisten henkilöhahmojen kautta. Se, miksi ehkä pidin tästä kirjasta enemmän kuin esimerksiksi Varistytöstä oli se, että kirja oli minusta hieman rauhallisempi. Siinä ei poikettu pitkin planeettaamme, vaan maasto oli tutummin pohjoismaalainen- näin lähempänä Larssonin tyyliä? Lisäksi tapahtumat eivät olleet omasta mielestäni niin ylidramaatisoituja, mikä teki kirjasta inhimillisemmän ja vähemmän lasketun oloisen. Lopussa toki piti juosta lukunsa kanssa niin kovaa, että kirja pääsi ansaittuun loppuunsa. Huomaan olevani trillereissä aina loppukirijä. Varmaankin toivon pääseväni loppuratkaisuun mahdollisemman pian ja taas toisaalta en oikein pidä perinteisistä venytetyistä trillerilopuista, joissa koko ajan jostakin löytyy vielä yksi juttu mikä pitää käydä katselemassa hiki otsalla, pimeässä. Mutta tässä kirjassa loppukaan ei ollut mielestäni täysin liikaa venytetty, vaan se tuli säädyllisessä ajassa (348 sivua).

Näin non-trillerifanina voin siis todeta, että Vallgrenin Varjopoika oli ihan hyvä kirja ja kyllä sen ääressä viihtyi. Kirja aloittaa ilmeisesti Danny Katzin (kirjan päähenkilö, joka ratkoo kirjan keissiä) seikkailut, ja hmm, ehkäpä minä voisin tässä tapauksessa jopa lukaista toisenkin- mutta väliin tarvitsen paljon sitä minulle tuttua ja turvallista! Tämmöisiä erilaisia lukijoitahan me kaikki ollaan- toiset taas ahmii trillereitä, kirjasarjoja, kauhua ja salapoliisiromaaneita, ja kyllä minä jotenkin sen ymmärrän mikä niiden viehätys on. Saa elää kaikenmaailman mysteereissä ja kokea turvallisesti elämän syrjäseutua...

Ai niin, sen verran juonipaljastan, että kirja lähtee siitä, että isä kadottaa poikansa metrotunnellissa. Ihan kamala alku. Meinasin suuttua siitä heti alussa.


"Isi kiltti, saanko mennä tädin kanssa?"

- Carl-Johan Vallgren: Varjopoika