Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ullmann Linn. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ullmann Linn. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Linn Ullmann: Aarteemme kallis

Minulla on kaunokirjajumi. Siispä luen vaihteeksi tietokirjoja, joista tulevassa tuolla toisessa blogissani enemmän. Valitin miehelleni jumistani ja hän huomautti, että näkyyhän tuo luku kulkevan, kun luin samalla kuitenkin Linn Ullmannin Aarteemme kallis -kirjan (WSOY, 2012, pokkari verkkokirjakaupasta, suomentanut Tarja Teva). Niin, mutta se sisäinen tunne! Kun ei vaan luku maistu samalta. No onneksi syy jumiin on aika selvä ja eiköhän se tästä. Eikä pahaa tee lukea tietokirjojakaan välillä!


Linn Ullmann lähti virtuaaliseen ostoskoriini oikeastaan ihanan Leena Lumen suosituksesta (hänen lainauksensa löytyy muuten tämä pokkarin kannesta!). Se vaan, etten heti ymmärtänyt, että kyseessä on psykologinen trilleri/draama, mikä lie oikea termi, sillä sen tyylisuunnan kirjat harvoin kolahtavat minulle. Aarteemme kallis lähtikin minusta liian verkkaisesti liikkeelle. Huomaan lukevani nyt monta kirjaa kirjailijoista, jotka potevat kirjoituskriisiä ja myös tässä kirjassa yksi päähenkilöistä on tällainen kirjailija, adonis Jon. Perheeseen kuuluu myös ravintoalalla ruuhkaisesti työskentelevä äiti Siri, joka järjestää kirjassa 75 -vuotiaalle äidilleen vastoin tämän tahtoa synttärijuhlat (miksi, raivostuttavaa). Lisäksi perheeseen kuuluu hieman sosiaalisesti erikoinen tytär Alma, jota tulee vahtimaan Jonin silmiäkin kiehtova nuori Mille. Juhlien jälkeen Mille katoaa ja kaksi vuotta myöhemmin hänen ruumiinsa löytyy lasten etsiessä aarretta.

Kirja kiertelee ja kaartelee, ja siinä on myös hieman sitä toistuvuutta, mikä ei aina ole mieleeni. Välillä kirja omaisee minut todella mukaansa, kun taas välillä huokaisen tylsistymistäni. Kirjailijan kielen kanssa on sama juttu, mielestäni kirja ei pysy minulle tasaisena, tai sitten minä en pysynyt kirjan lukuaikana kirjalle tarpeeksi tasaisena. Nautin kuitenkin kirjan loppuun saakka ja varsinkin siitä syystä, että koin sen kuitenkin melko helppona kirjana, viihdyttävänäkin, ja aurinko paistoi ja saatoin lukea vielä ainakin tämän kirjan ulkona. Valitettavasti en kuitenkaan kokenut sitä koukutusta ja lumoa jota ilmeisen moni muu kirjasta on kokenut, joten ainakin toistaiseksi tämä kosketus Linn Ullmanniin oli riittävä.


Voi kun saisin lukujanoni äkkiä takaisin, sillä lukupinossani on niin niin ihania kirjoja, jopa kesken olevia,  joita sieluni janoaa mutta aivoni eivät vain pysty antautumaan...


"Millen pitkät hiukset hulmusivat vapaana, hänellä oli punainen sateenvarjo, punaiset huulet ja korkokengät  jotka lotisivat sateessa. Hän oli kiinnittänyt oikean korvan taakse valkoisen silkkipianin Sirin valkoisesta kukkapenkistä."

- Linn Ullmann: Aarteemme kallis