Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ulitskaja Ljudmila. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ulitskaja Ljudmila. Näytä kaikki tekstit

perjantai 31. heinäkuuta 2015

Ljudmila Ulitskaja: Naisten valheet

Olen nyt ihan kahlannut näitä Ljudmila Ulitskajan kirjoja, kolmas tälle vuodelle oli Naisten valheet (Siltala, 2011, suom. Arja Pikkupeura, ite ostin), joka oli taas hieman novellimaisempi kirja kuin viimeksi hehkuttamani Iloiset hautajaiset. Kirjan pääosassa on hieman valjuksi jäävä Zênja, joka kuulee elämänvarrellaan erilaisia naisten ja tyttöjen tarinoita, jotka ovat tai kuulostavat niin uskomattomilta, että niitä saattaa tulkita suoranaiseksi valehteluksi.


Olin kyllä vähän pettynyt lukiessani tätä Iloisten hautajaisten jälkeen, vaikka onhan tässäkin ihan hyviä, mielenkiintoisia tarinoita. Jotenkin henkilöhahmot eivät vain uineet liiveihini samalla lailla kuin Iloisissa hautajaisissa. Mitä tästä nyt sen koommin osaan kirjoittaa, perushyvää Ulistkajaa ja kutenkin lukemisensa väärti... Kuvauksethan ovat Ulitskajalla todella värikkäitä ja aistillisia, että niitä lukee hymy huulessa.


"Illasta alkaen tuuli oli puhaltanut matalalta, riuhtonut naisväen hameita nostattaen vilunväreitä jalkoihin, ja aamupuolella alkoi sataa."

- Ljudmila Ulitskaja: Naisten valheet

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Ljudmila Ulitskaja: Iloiset hautajaiset

Luin keväällä Ulitskajan novellikokoelman, joka jäi vähän irrallisen oloiseksi kokemukseksi. Ljudmila Ulitskajaa on kuitenkin kehunut moni luottoblaggaajani, joten uskallauduin tilaamaan pari kirjaa netitse ihan ihka omaksi. Olivat muuten törkyhalpoja. Iloiset hautajaiset (Siltala, 2012, ap 1997, suomennos Elina Kahla) sijoittuu ihanasti New Yorkiin, joskin lähinnä yhden talon kattohuoneistoon, jossa elää sekalainen kansa...


Alik, venäläinen maalaaja ja taiteilija makaa huoneistossa halvaantuneena. Alik rakastaa ihmisiä, näkee kauniita asioita, uskoo hyvään. Niinpä hänellä onkin ympärillään hyvin erilaisia, voimakkaita, taiteellisia ja monikansallisia ihmisiä. Alikilla on ympärillään myös tärkeitä naisia, nuorimpana nuori tyttö nimeltä T-shirt. Alikin maatessa, kohti hidasta ja vääjämätöntä kuolemaansa, elämä helteisessä huoneistossa jatkuu ihmisten liikkuessa ja vaihtuessa, uusien saapuessa. Naiset makoilevat rintaliiveissään ja kukin hakee helpotusta vodkalla ja muistelee ajatuksissaan tapahtumia, joihin Alik liittyy. Myös Alikin ajatus kulkee kirkkaasti. Lopulta Alik kuolee ja kirja päättyy hautajaisiin.

Lukukokemukseni oli täydellinen! Rakastin tätä kirjaa! Ensinnäkin, taiteilijaelämän kuvaukset ovat kiehtoneet minua valtavasti viime vuosina, varsinkin taiteilijapääkaupunkeihin kohdistuneena ja mikäpä sen tuudittavampi kehto kuin New York. Toiseksi, Ljudmila Ulitskajan teksti on niin kaunista ja houkuttelee nopeasti lukijansa tarinan rytmiin. Teksti hersyy juhlamaista arkea, tihkuu slaavilaista räväkkyyttä ja sulattaa maisemat haavekuviin. Olisin voinut viettää aikaa tämän eläväisen ja aidon porukan kanssa vielä paljon pidempäänkin mutta voi olla että kirjan pituus (alle 200 sivua) jätti juuri tuoreen ihastuksen ja huuman tunteen joka pidemmässä tuotannossa olisi saattanut haalistua.

Olen niin innoissani, että minulla on vielä toinen kirja omalla hyllylläni odottelemassa. Tästä kirjasta jään kellumaan huutomerkeillä: Kesäyön unelmia! Elämän virtaa! Musiikkia kaduilla! Ja minä kotisohvalla: villasukat villinä!


"Miehet joivat sovussa kolmeen pekkaan ja hetken kuluttua heidän päänsä lähenivät toisiaan, he nyökyttelivät partojaan, pudistelivat päätään ja elehtivät. Alik oli kauhean tyytyväinen ja vilkaisten heihin päin hän sanoi Libinille:
- Mielestäni olen tänään esittänyt Saladinia erittäin menestyksellisesti..."

- Ljudmila Ulitskaja: Iloiset hautajaiset

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Ljudmila Ulitskaja: Tyttölapsia

Sain Siltalalta pyynnöstä Ljudmila Ulitskajan novellikokoelman Tyttölapsia (Siltala, 2015, suomentaja Arja Pikkupeura). Olin lukenut blogeista Ulitskajan kirjoista hyvin mielenkiintoisia ja houkuttelevia kirjoituksia, joten kirjailijan nimi oli visusti mielessäni. Myös Ulitskajan kirjankannet ovat jääneet kiinnostavuudellaan näkömuistiini. Olin siis varsin iloinen kun Tyttölapsia kolahti postilaatikkoon.


Kävi kuitenkin niin, että lukemiseni katkeutui tämän kirjan kohdalla pitkäksikin aikaa, kun hurahdin täysin näihin kotimaisten kirjailijoiden tuotantoihin. Novellien lukemiseen tarvitsen jotain tietynlaista lukutilaa ja se ei ollut pari kuukautta sitten. Jatkoin kuitenkin kirjaa nyt, vihdoin, kun laskin Valtosen sylistäni ja huomasin, että Ulistkajan kirjoitukset ovat todella taidokkaita. Tyttölapsia kirja koostuu kahdesta osiosta, ensimmäisessä, Tyttölapsia, on kuusi novellia, jotka kuitenkin liittyvät toisiinsa siten, että tarinat kerrotaan saman naapuruston tyttöjen näkökulmista. Ulitskaja kuvaa venäläistä lapsuushistoriaa mielenkiintoisella tavalla, ja tokihan mukana on sitä kurjuuttakin, mutta niin sitä on tämänpäivän maailmassakin ja joka puolella. Kipua ja särkyä, sairautta ja köyhyyttä. Tarinoita on vaikea kuvata, sillä niissä niin ikään ei tapahdu maata kaatavia, mutta samalla ne ovat taidokkaalla kielenkäytöllään ja sanavalinnoillaan hirvittävän osuvia ja lukijana pääsin pienille aistikkaille aikamatkoille Ulitskajan arjenkuvasten kautta.

Toinen osuus, Lapsuus -49, sisälsi lyhyempiä, erillisiä novelleja ja jälleen lasten silmin kuvattuna. Miten erilailla lapset näkevätkään maailmaa ja kokevat monenlaista jännitystä ja iloa pienistä ja isoista asioista. Näitä lukiessani tuli mieleeni myös Teuvo Pakkalan Lapsia -kokoelma, josta pidin erityisen paljon. Lapsiäänellä kirjoitettu kirja vaatii taitoa ja Ulitskajan kirjassa se tuntuu luontevalta. Siihen kun vielä lisää taidokkaan ja kauniisti etenevän kirjoitustyylin, kuvailun ja jotain ihanan lempeää, leppeää tunnelmaa, joka usein tarkoittaa minulle lohtu- ja luottokirjailijan löytämistä. Luen ehdottomasti lisään Ulitskajaa heti kun vain käteni tavoittaisivat vaikkapa Iloiset hautajaiset... Ja lieneeköhän Ljudmila Ulitskaja tulossa tuleville Hensingin kirjamessuille, joiden teemamaana on Venäjä? Sepäs olisikin hyvin mielenkiintoinen haastattelu.


"Sinä tulit, Sergo. Sinä tulit. Kovin moni kaatui, mutta sinä tulit. KOlme vuotta hän on lakkaamatta toistellut sinin nimeäsi, yötä päivää. Sellaista tuohusta hän on polttanut sinun puolestasi Herran kasvojen edessä... Lapsesikin ovat palaneet kahtena pikku tuohuksena, sinua varjellen...
Sergo ei irroittanut käsiä otsaltaan. Vaimo oli petturi ja "ljutka" vaikka olikin sairas. Lapset olivat ties kenen. Silti se tekorautataivas, jota hän oli kannatellut kivittyneillä hartioillaan, oli järkähtänyt."

- Ljudmila Ulitskaja: Tyttölapsia