Näytetään tekstit, joissa on tunniste Snellman Anja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Snellman Anja. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Anja Snellman: Lähestyminen

Luin viime vuonna ensimmäisen Anja Snellmanini ja kun huomasin, että häneltä oli tullut uusi kirja Lähestyminen, halusin lukea sen. Kävikin niin, ettei kirja tullut kirjastossa eteeni, vaan kirja lähti mukaani alehyllyltä. Kirjan ostaminen tuntuu välillä kuin lohtulahjalta. Se on ihanaa. Ja tämä saa jäädä hyllyyni.


Lähestyminen (WSOY, 2016) jatkaa ilmeisesti Snellmanin fiktiivistä mutta jollakin tapaa omaelämänkerronnallista tuotantoa? Lähestyminen kertoo kirjailijan terapiatyöstä, jota hän on tehnyt Titanicin hoitolassa, jossa on muun muassa korvaushoito-osastoja. Kirjailijan, "kuuppakorjaajan", sohvalle läsähtää Ile, heroiiniriippuvainen mies, joka on kasvanut laitoksissa, saanut lähestymiskiellon äitiinsä, joka taas on kohdellut lastaan aikoinaan niin, että ällöttää. Ilen isä, kreikkalainen mies, on tuntematon henkilö. Kirjailija kokee tuon yhteyden Kreikkaan, sinisiin meriin, hänen omaan sielunmaisemaansa ja perheen lintukotoon (jossa on koettu myös keskenmeno ja ero) terapeutin ja Ilen yhteiseksi maisemaksi, jolle koettaa rakentaa Ilen simahtelevia, välin vihamielisiä terapiakäyntejä. Ja jotain tuossa Ilessä on, koska lopulta Ilen arkun äärellä kirjailijakin pystyy luopumaan jostakin sellaisesta, mitä on ikänsä mukanaan kantanut.

Minä pidin tästä pienestä ja koskettavasta kirjasta melkoisen paljon. Anja Snellman kirjoittaa todella kauniisti ja koukuttavasti. Sydämen viisaudella. Tässä kirjassa oli sopiva määrä mielenkiintoista tarinointia ja samalla taiteilijamaista symbolista hurahtelua, jota en toki kaikkea ymmärtänyt, mutta nautin matkasta. Kävin myös Kreikan auringossa ja koin monenlaisia tunteita kirjailijan ja Ilen kokemusten kautta. Elämäksi tuota kutsutaan. Istahtaisin kirjailija-terapeutin huoneeseen sangen mielellään toistekin, mikäli sinne vielä meitä lukijoita kutsutaan. Jos kirjaostos oli lohtuni, oli myös tämän kirjan lukeminen lopulta lohduttava kokemus.


"Vastaleivotun leivän päälle sakeaa vihreää öljyä ja suolaa.
Äiti äiti, kerro siitä Taru-lääkäristä joka otti sut ulos sun äidin mahasta ja näki sun vatsatiplun! Kerro siitä ennustuksesta ja mitä sitten kävi!"

- Anja Snellman: Lähestyminen

lauantai 13. helmikuuta 2016

Anja Snellman: Antautuminen

Kiinnostuin Anja Snellmanin Antautumisesta (WSOY, 2015, aleostos). Elämän krestomatian kirjoituksen kautta. En ollut aiemmin tajunnut, että kirja käsittelisi jollakin tapaa myös tätä hittinimikettä: erityisherkkyys. Kirja on jopa omistettu erityisherkille.


Kirja on Anja Snelmannin kirjoittama omaelämänkerta. Olen nyt lueskellut useampia elämänkertoja, tälläkin hetkellä on kaksi kesken, ja muutoinkin haahuillut kirjojen kanssa milloin missäkin. Kirjapinot vain kasvavat, koska alennusmyynneistä löytyy vaikka mitä aarteita ja joudun oikein rajoittamaan itseäni, etten keräisi hyllyyni niitäkin teoksia, jotka olen jo lukenut. En ollut aiemmin lukenut Anja Snellmania, ehkä kokeillut jotain runoja kyllä, joten kirjailijana hän oli minulle uppo-outo. Oikeastaan omaelämänkerta olikin siis hyvin mukava yllätys, sillä siinä kirjailijaan tutustuminen tulikin sitten kerralla. Ainakin hänen omalla antautumisensa tasolla.

Antautuminen on lyhyinen kappaleineen yllättävän nopea ja helppolukuinen kirja. Ja mikä tekee siitä minulle kiinnostavan on sen rehellisyys. Elämänkertoja lukiessa, sitä lukee henkilöiden tragedioista (sillä niitä kaikilla piisaa), mutta ne usein ovat laitettuna jollakin rajallisella ja hallitulla tavalla kirjan kaikken muun sisään. Antautumisessa Snellman aloittaa lapsuudestaan ja oikeastaan aika moni muistikuva kuvautuu pelon, jännityksen ja pinnistelyn makuisena. Ei siis pelkkänä aurinkoisena kesänä, kuten tapana on.

Antautumisen koukutus minulle oli se miten alun lapsi kuroo itseään aikuisuuteen ja millä tavoin kaikki nuo haasteina kuvatut asiat voitetaan, vai voitetaanko. Kirjassa kerrotaan myös Snellmanin perhe-elämään liittyviä muutoksia, joka loppua kohdin tuntui jo lähes tukalan avoimelta. Snellmanin teksti pysyy jotenkin kuitenkin koko ajan hyvin seesteisen rehellisenä, ja avoimena, jonka inhimillinen ote saa minut lopulta ahmimaan kirjan.

Antautumisessa viitataan paljon lukemiseen ja yksi Anja Snellmanin luetuimmista kirjailijoista on selvästikin Hermann Hesse. Olen lukenut Hesseltä Kylpylävieraana Badenissa (minnehän se on muuten kirjahyllystäni kadonnut?), jonka olen olettanut olevan kirjailijan epätyypillisempää tuotantoa. Siksipä tartuin Snellmanin innoittamana Hessen kirjoihin ja luin eilen loppuun erään Hessen teoksen. Olen näkevinäni tässä Antautumisessa jotain sellaista kuvausta minkä tunnistan myös Hessen kirjoissa. Ja se rehellisyys, avoimuus, luvallinen kompastelu, itsensä etsiminen... Hmm. Antautumisen kansi kyllä mietityttää minua vieläkin. Se on mystinen. Ehkä sen on tarkoitus ollakin.


"Melkein pyörryin jos joku söi äänekkäästi purukumia, tai vihelsi nuotin vierestä, tai haukkasi omenaa isolla suulla."

- Anja Snellman: Antautuminen