Näytetään tekstit, joissa on tunniste Smith Ali. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Smith Ali. Näytä kaikki tekstit

lauantai 10. toukokuuta 2014

Ali Smith: Satunnainen

Luettuani Ali Smithin Oli kerran kello nolla tiesin, että luen Smithiä vielä lisää. Lainasin Satunnaisen kirjastosta ja kun pääsin lukemaan kirjaa, sen juoni nappasi minut heti haltuunsa.


Satunnainen (Otava, 2006, suom. Kristiina Drews, 368 s.) kertoo nelihenkisestä perheestä. Perheen äiti Eve on kirjailija ja taiteellinen sielu, joka on kirjoittanut menestyvää kirjasarjaa. Isä, tai aviomies, Michael on yliopistonopettaja, joka harrastaa irtosuhteita oppilaittensa kanssa. Perheen esikoispoika Magnus on herkkä, älykäs poika, joka on joutunut vähän huolimattomuuttaan osaksi kiusaamista, joka on päätynyt nuoren naisen itsemurhaan. Ja nuorin, muttei vähäisin, tuittuileva tyttö Astrid on 13-vuotta täyttävä erikoislaatuinen, älykäs, kiusattu tyttö. Astrid on kirjan lempihahmoni. Perhe matkaa lomalle ala-arvoiseen kylään, ala-arvoiseen läävään, jossa perhe kohtaa erikoisen vieraan Amberin, jonka auto on hajonnut ja joka jää lomatalon pihaan asustelemaan autoonsa ja sotkeutuu perheen ihmisiin ja ihmissuhteisiin monin eri tavoin.

Satunnainen kertoo perheen aluista, keskikohdista ja lopuista sangen konkreettisella tavalla. Smithin kielenkäyttö ja koko romaanin kirjoittaminen on monipuolista ja varsin nerokasta. Se muuttuu, muokkautuu ja yllättää. Se ei jumiudu mihinkään. Tarina on hieman keskinkertainen mutta kiinnostava, loppu harmitti. Smithillä on uskomaton kirjoittamisen taito ja hän kertoo yhdessä kirjassa monta monta tarinaa, jotka kuuluvat päätarinaan eri äänien kautta. Kirja on varsin hyvä esimerkki elämän moninaisuudesta ja siitä miten perheen yksilöt ovat todellakin yksilöitä ja yksittäisiä kokijoita. Ja kuinka paljon ihmisillä voi olla salaisuuksia läheisen tietämättä, vai voiko?

Pidin tästä kirjasta (3,5/5). Oli kerran kello nolla oli ehkä hivenen vieläkin mystisempi mutta kirjoittajan tunnistaa tyylistään kyllä tässäkin. Jatkan ehdottomasti Ali Smithin kirjojen lukemisesta, itse asiassa aika innoissaankin! Ihana löytää hyviä, haastavia, monipuolisia, taitavia nyky-ajan kirjoittajia.

Järjellä ja tunteella blogi on myös esitellyt tämän kirjan.


Hyvää äitienpäivää kaikille äideille huomenna!


"Kysyttäessä Astrid kertoisi, että hän on kesävieras (totta) joka kuvaa maisemia (totta) tai että homma liittyy koulun projektiin (voisi olla totta) jossa tutkitaan erilaisia rakennuksia ja niiden käyttötarkoituksia (aika hyvä)."

- Ali Smith: Satunnainen

tiistai 22. lokakuuta 2013

Ali Smith: Oli kerran kello nolla

Nappasin kirjaston uutuushyllystä Ali Smithin Oli kerran kello nolla (Otava, 2013, suomentaja Kristiina Drews) täysin kirjailijaa tuntematta ja muutenkin vähän fiilispohjalla. Kirjojen löytäminen summamutikassa ilman suurempia ennakkotietoja on mielestäni erittäin tyydyttävää. Ja varsinkin silloin kun alkutunne säilyy kirjan loppuun saakka.


Oli kerran kello nolla on mystinen tarina. Kirja alkaa ikään kuin siitä, että olipa kerran mies, jonka eräs pariskunta kutsuu illalliselle mutta ennen jälkiruokaa tämä mies, Miles, lukkiutuu perheen yläkerran huoneeseen ajaksi x. Ja tarina lähtee kulkemaan tästä pisteestä, joka sattuu olemaan lähellä Greenwichin nollameridiaania, ja tarina laajenee kuin kehä tämän miehen ja alkutarinan ympärillä. Aika vaihtelee ja ajalla ei ole merkitystä. Tarinassa piipahtaa henkilöitä, jotka häviävät sen kummemmin hyvästejä jättämättä. Tarina kulkee monen kertojan kautta ja hyvin erilailla kertoen. Välillä lukemiseni oli helppoa, välillä toista sivua kestävien sulkujen sisäistäminen kokonaisuuteen meni täysin yli hilseen. Välillä kirja eteni verkkaisesti ja toisaalta taas mukavan nopeasti. Välillä en tajunnut mitään ja sitten taas koin valaistumisen. Tämä kirja on mystinen.

Mutta minä pidin siitä. Siitäkin huolimatta, että viimeiset viisikymmentä sivua oli jo hieman vaikealukuista ja hyppelin jo välillä yli rivien. Mutta sitten huomasin, että hyppiminen harmitti. Sillä teksti on myös hurjan hauskaa. Nauroin ihan ääneen joissakin kohdin. Kirjan yksi tärkeä teema on sanoilla leikittely, jonka vuoksi kirjassa ovat jatkuvasti läsnä runot, vitsit ja sanaleikit. Kielellä leikittelyn sanoma on mielestäni kirjan parasta ja tärkeintä antia. Oli mahtavaa lukea perheen sisäistä dialogia, jossa kielenkäyttö on kuin sanallista ilotulitusta.

Voin kuvitella, ettei tästä kirjapolkuni astinkivestä irtoa ehkä lukijalleni mitään koherenttia, todennäköisesti ei itsellenikään. Älkää siis kysykö mitä kaikkea tässä kirjassa tapahtuu, sillä en ole itsekään siitä lainkaan varma (suomentajalle nostan kyllä hattua!). Mutta alkufiilis hyvästä kirjasta säilyi loppuun saakka ja pidän kirjaa lähes tulkoon nerokkaana. Siis sellaisella tasolla, joka ei alleviivaa omaa nerouttaan, ja sen tekeminen on yllättävän vaikeaa. Minun täytyy lukea ehdottomasti lisää Ali Smithiä, jotta saan selviyden ovatko muut hänen kirjansa yhtä lennokkaita- ja lähestulkoon hulluja! (4/5).


" (...) Mikä on orjakello? Äiti oikaisi selkänsä. Sitten hän lysähti taas kumaraan. Orjakello, hän sanoi. Shepherdin galvanomagneettinen kello on ilmeisesti orjakello, Brooke sanoi, mutta minä haluan tietää mikä täsmälleen on orjakello. Ai, äiti sanoi, orjakello on, tuota noin -. Ja lisäksi minä haluan tietää, Brooke sanoi, että jos joku on menneisyyttä, voiko se silti jollain tavoin tapahtua nyt? Onko menneisyys nykyisyyttä nykyhetkessä, isä sanoi, ja onko menneisyys nykyisyyttä tulevaisuudessa - hyviä kysymyksiä, Brooke. Ne ovat filosofisia kysymyksiä, äiti sanoi. Ovatko? Brooke sanoi. Onko ruusu punainen pimeässä? isä sanoi. Jos metsässä kaatuu puu, eikä kukaan ole näkemässä eikä kuulemassa, ulostaako karhu metsään ja onko paavi kansallissosialisti? Voi hyvä Jumala, äiti sanoi. Älä nyt enää Jumalaa tähän sotke, isä sanoi, koska silloin tästä tulee tykkänään eri sarjan ottelu.) "

- Ali Smith: Oli kerran kello nolla (alkuperäinen nimi: There but for the)