Näytetään tekstit, joissa on tunniste Shields Carol. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Shields Carol. Näytä kaikki tekstit

perjantai 11. syyskuuta 2015

Carol Shields ja Blanche Howard: Kuiva kausi

Kuin olisin ystävän seuraan istahtanut. Kärsin toista viikkoa ilkeästä lukujumista, siis sellaisesta, että kun avasin ihanan kirjan ei lukemisestani tullut mitään, vaan ajatuksiini pääsivät kaikki ne asiat jotka stressasivat arkeani. Mutta sitten alkoi stressi helpottaa ja tartuin mahdolliseen lohtukirjaan Carol Shieldsin ja Blanche Howardin Kuiva kausi (Otava, 2015, suomennos Hanna Tarkka, ap. 1991, kustantajalta). Oli kuin tosiaan olisin ystävän seuraan istahtanut.


Löysin jossakin lukio-/yliopistoikäisenä Carol Shieldsin kirjat ja muistan lumoutuneeni niistä. En voinut käsittää miten joku voi kirjoittaa niin täydellisiä kirjoja. Siitä alkoi luottosuhteeni Shieldsin kanssa. Valitettavasti en ole vain lukenut hänen kirjojaan pitkään aikaan, vaikka yksi novellikokoelmakin on hyllyssäni lukemattomana! Joten kun huomasin Kuivan kauden syyskatalogissa, kävi käsi nopeaan (Rastitan katalogiin aina parhaimmat! Syy miksi katalogit tulisi olla paperiversiona!), vaikkakin mietin, että kukahan tämä Blanche Howard ja kirjan kopsahtaessa postilaatikkooni hieman huolestuin siitäkin, että kirja on kirjoitettu kirjemuodossa.

Mutta kirja on aivan ihana! Kirjassa keskustelee jo teini/aikuisiän kynnykselle kasvaneiden lasten vanhemmat, siis pariskunta, aviopari (ei enää "pelkkä vanhemmat"). Pitkään kotiäitinä ollut Jocelyn on kouluttautunut juristiksi ja lähtee vuodeksi toiselle puolen Kanadaa edistääkseen työttömien ja köyhyydessä elävien naisten asemaa. Samaan aikaan työttömäksi jäänyt arkkitehti Charles jää teinineen kotiin ja opettelee niin ruuanlaittoa kuin runojen kirjoittamistakin. Mutta selviääkö parisuhde lähes vuoden selibaatista? Miten käy, kun keskustelu muuttuu kasvoikkain käydystä dialogista kirjeenvaihtoon? Entä miten paljon yksilö kasvaa yhden vuoden aikana ollessaan yksin omasta toiminnastaan vastuussa?

Kirjan juoni on valloittava. Sen ympäristö on bien sûr ihanan turvallinen, lämmin ja huumori kukkii rennolla tavalla- nauroin ääneen! Kun luen kirjeitä, ajatukseni ja tunteeni pomppivat kulloiseenkin näkökulmaan kuin tennispeliä seuraten... Ahmin kirjan kahdessa päivässä- älä vain keskeytä pahassa kohdassa tai saat tulta tuta! Kuinka se kehtasi? Ei voi olla totta! Ethän vaan?! Siis nyt meni yli! Voih...!

Mutta ehkä silti sydämeni sykki eniten Charlesin kirjeiden kielelle, sen syvyydelle. Vasta lopuksi luin kumpi kirjailijoista on kirjoittanut Charlesin, Chasin, osuuden- ja yllätyin. Ja hymyilin. Voi miten ihana kirja! Voi miten ihana uppoutua taas kirjojen lumoon! Fantastique!


"Panen tämän tulemaan erikoislähetyksenä, koska minusta meidän on aika lyödä sumentuneet päämme yhteen ja sanoa: Helvettiin koko saatanan komissio ja helvettiin tällainen tilanne, että asumme eri puolilla maata. Me olemme jumalauta menossa hyvää vauhtia kohti katastrofia, ja nyt on kysymys parista lapsesta ja paristakymmenestä yhteisestä vuodesta.

Chas

Ja helvettiin ne violetit saappaat."

- Carol Shields ja Blanche Howard: Kuiva kausi

lauantai 20. syyskuuta 2014

Anne Tyler: Amerikan lapset

Teki mieli lukea jotain kevyempää ja Anne Tylerin Amerikan lapset kutsui minut vihdoin luokseen, kirja odotteli omassa kirjahyllyssä (Otava, suom. Kristiina Rikman, 2008). Ennakkoymmärrykseni kirjasta oli, että tämä on Tylerin vahvin teos, joten aloittelin sitä mielenkiinnolla. Kirjan alussa esitellään pääosissa olevat kaksi perhettä, tai sukua, jotka kumpikin adoptoi samana päivänä korealaisen tytön.


Kirja kertoo adoptiosta, maahanmuutosta, vanhemmuudesta ja isovanhemmuudesta. Asetelma tapahtuu Baltimoresta, joka tuntui itselleni mukavalta, sillä olimme juuri päättäneet Baltimoreen sijoittuvan televisiosarjan The Wire (joka on yksi parhaimmista sarjoista mitä tiedän). Kirjan kappaleet ovat vaihtuvista näkökulmista mutta ehkä voimakkain ääni tulee iranilaistaustaiselta isoäidiltä Maryamilta. Kirjassa ihmetellään ja vähän naureskellaankin erilaisten kulttuurien välisille tavoille. Ja sille, miten kauempaa katsottuna asiat saavat erilaista, kummallisen nostalgisoivaa näkökulmaa.

Luin kirjan parissa päivässä ja koin, että se on todellakin helppolukuinen. Välillä saatoin upota ajatuksiini kesken lukemisen mutta kirja ei kyllä vaatinut sivuilla palaamista, jotta olisin pysynyt matkassa. Kirja on mukava ja leppoisa, mutta totta puhuen, ei tämä kyllä itselläni synnyttänyt suurta ihastusta ja hämmästelyä, sillä kuitenkin aihepiiristä löytyy jo sangen runsaasti kirjoja. Yritän miettiä mikä näissä Anne Tylerin kirjoissa on se asia, mikä minua ehkä jopa ärsyttää. Haluaisin pitää niistä enemmän, koska aina välillä kaipaan jotain sellaista mikä vain tuntuu mukavalle ja leppoiselle, jota koin aiemmin Carol Shieldsin kirjoista. Mutta ehkä nämä ovat jollakin tapaa minulle liian haaleassa vedessä kulkevia ja liekkö mukana jotain imelyyttäkin, mikä ei vain natsaa. Esimerkiksi tämän kirjan loppu oli kyllä ihan ällöttävän imelä, että huhhuh. Ja miten paljon toiset jaksaakaan järjestää juhlia, huhhuh. Noh, tulipahan luettua ja mukava oli lukea jotain kevyempää väliin. Kirjan kyllä taidan laittaa kiertämään ja todeta, että ehkä Tylerin lukeminen loppuu nyt toistaiseksi tähän. Jos lukisi seuraavaan lohtukirjanälkäänsä vaikka Shieldsejä uudestaan. Vai olisiko teillä jotain vinkkiä paremmasta?


"Bitsy oli pukeutunut itse kutomastaan kankaasta tehtyyn hellemekkoon - purppuraisia raitoja joihin oli pujoteltu sinisiä lankoja - vaikka se olikin epäpukevalla tavalla säkkimäinen."

- Anne Tyler: Amerikan lapset

tiistai 3. joulukuuta 2013

Carol Shields: Pikkuseikkoja

Carol Shields on ollut minulle luottokirjailija. Hänen kirjoistaan olen aina kokenut saavani lohdutusta, kirjojen pienten, yksittäisten ja arkisten havaintojen kautta. Shields kertoo taitavasti arkikuvauksillaan sen, että oikeastaan maailmankaikkeus voi olla vaikka teekupin pohjassa jos oikein oivaltaa.


Carol Shieldsin Pikkuseikkoja (Otava, 2011, suom. Hanna Tarkka, alkuper.ilmestysmisvuosi 1976, kirjastolaina) on kirjan takakannen mukaan kirjailijan ensimmäinen romaani. Kun luin kirjaa, saatoin kuvitella myös, että se olisi ollut hänen viimeisensä, sillä kirjassa oli mielestäni paljon ajatuksia ja pienoista kritiikkiäkin kirjallisuudesta ja kirjamaailmasta. Kirjan kautta Carol Shields tuntui jotenkin nauravan myös itselleen. Kirjan juonihan ei sinänsä ole kummoinen, kuten ei muissakaan Shieldsin kirjoissa. Tässä seurataan kanadalaisen perheen elämää, jossa äiti Judith Gill on elämänkertojen kirjoittaja ja hänen miehensä Martin Gill on englannin kielen professori. Perheeseen kuuluu kaksi teini-ikäistä lasta. Oikeastaan romaanin juoni on kuvata yhtä vuotta perheen elämässä, joskin vuoden aikana ajatukset poikkoilevat myös menneessä ja päähenkilön eli Judithin arvoissa ja asenteissa.

Shieldsin kirjat ovat minulle usein sellaisia pysähdyksen arvoisia kirjoja. Tykkään yleensäkin lukea kirjoja rauhallisesti, joskus jopa maistelen mielessäni kuinka sanoisin lauseet ääneen. Tällöin lukeminen on hitaampaa, mutta hyvän kirjan äärellä se on tuplanautinto. Yllätyksekseni Shieldsin Pikkuseikkojen loppu oli mielestäni jo vähän tylsä ja huomasin haluavani toisten kirjojen seuraan. Onneksi kirja oli vain 235 sivua pitkä, joten jaksoin lukea viipyillen loppuun saakka.

Koska olen lukenut useamman Shieldsin, olisin voinut luulla, että intaudun kirjoittamaan hänestä tänne ensi kertaa enemmän, mutta jostakin syystä sitä ei nyt tapahdu. Kirjan rauhallisuus ja rentouttava olo pysäyttää minut tänne blogitekstiini saakka ja totean vain, että tämä kirja oli hyvä kirja minulle ja hyvässä kohdin vuottani mutta luultavasti en muista tästä kirjasta jälkeenpäin kovinkaan paljon. Näin on käynyt muillekin Shieldsin kirjoille. Osasta muistan vain tunnelmia, värejä ja siinä yhdessä oli niitä ryijyjä, muistatteko...? Sekin oli sangen ihastuttava. 3,5/5.


"Istumme teeaterialla, hyvin englantilaisesti, kaikki neljä kermansävyisen olohuoneemme ruokailusiivessä, kello on puoli kuusi, tarjolla on kinkkuleikkeleitä, viipaloituja tomaatteja ja retiisejä. Lisäksi kovaksi keitettyjä munia, nekin viipalaina. Ja etikkakurkkuja."

- Carol Shields: Pikkuseikkoja (Small Ceremonies)