Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pekkola Pasi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pekkola Pasi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Pasi Pekkola: Lohikäärmeen värit

Luin kesälomallani kolme kustantajien yllätyksekseni lähettämää ennakkopokkaria ja Pasi Pekkolan Lohikäärmeen värit -kirjan (Otava, 2015) luin kirjahaasteeni viimeisenä. Olin kiinnittänyt kirjaan jo katalogissa huomiota, koska kansikuva on kiinnostavan näköinen, kuitenkaan tällöin kirja ei herättänyt minussa sen suurempaa kiinnostusta. Kun kirja tuli postilaatikosta, olin epäileväinen mutta kuitenkin mielenkiintoni voitti.


Kirja alkoi hyvin kiinnostavasti Kimin tarinaa kutoen. Kimin isä on suomalainen ja äiti kiinalainen. Kimi on jätetty taaperona isänsä kasvattamaksi, jonka tragedia on seurannut Kimin ajatuksia aikuisiälle saakka. Vaiettu asia saa mittasuhteet, joka saa Kimin vihdoin matkustamaan Kiinaan ja tutustumaan äitinsä kotimaahan. Kirjassa kuvataan siis maahanmuuttoa, kahdessa kulttuuriperimässä kasvamista, Suomen ja Kiinan kulttuurieroja ja myös kiinalaista seuraneitikulttuuria. Kertomukseen liittyy myös lähes satumaiselta tuntuva tarina kiinalaisesta maalaisisästä ja tyttärestä, jonka nimi on ihastuttava Pikku-Lohikäärme. Kirjan aihepiirihän on siis varsin mielenkiintoinen ja Pekkola kirjoittaa sulavalla, kauniilla tavalla. Kuitenkin kirjassa tapahtuu niin kuin useissa suosituissa lukukirjoissa käy: tarinaa aletaan pyöritellä useaan otteeseen, jo kerrottuja asioita uudestaan esitellen, alleviivaten ja samaa ympyrää kiertäen- joka tuskastuttaa minut valitettavasti äärimmilleen.

Luin kirjan alkua siis hyvällä mielenkiinnolla mutta kirjan suoranainen jankkaus ärsytti minua huomattavasti. En vaan jaksa sellaista: jos juttu on jo selvä, eikä se siitä toisella kertomalla suunnattomasti muutu, niin eiköhän se tule lyhemminkin sanottua. Niinpä niin, tästä syystä olen usein lyhyiden kirjojen ystävä. Olen sitä lukijakuntaa, joka uskoo taitavan kirjoittajan osaavan kirjoittaa nerokkaasti hyvinkin napakalla tavalla (otetaanpa kotimaisista esimerkkinä Kari Hotakainen) ja samalla arvostan pidempää, kaunista, eteenpäinkulkevaa kaunokirjallisuutta, joka tarvitsee tilaa ja vapautta, jotta mahtuisi upeudessaan samojen kansien väliin... (kotimainen esimerkki: Anni Kytömäki).

No, tulipa nyt vähän mutistua. Uskon, että Pasi Pekkolan kirja löytää varmasti lukijakuntansa ja kirja voi olla hyvin suosittu. Ilmeisesti Pekkolan esikoiskirja on herättänyt aikoinaan hyvinkin paljon huomiota (en ole lukenut). Mutta valitettavasti täytyy näinkin suoraan todeta, että tämä ei vaan ollut minun kirjani, harmi, sillä pohja oli oikein lupaava.


"Illalla, kun he saapuivat takaisin kotiin, Guolian teki vielä uuden pienen nuotion kotipihan portille. Pikku-Lohikäärmeen piti hypätä liekkien yli, jotta hautausmaalla samoilevat pahat henget eivät seuraisi heitä kotiin."

- Pasi Pekkola: Lohikäärmeen värit