Näytetään tekstit, joissa on tunniste Oksanen Aulikki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Oksanen Aulikki. Näytä kaikki tekstit

torstai 31. heinäkuuta 2014

Aulikki Oksanen: Helise, taivas!

Olen tänä vuonna ottanut asiakseni lukea runoja ja onnistunutkin siinä aika hyvin. Nähdessäni Siltalan syksyn 2014 uutuuksissa Aulikki Oksasen valitut runot -kokoelman Helise, taivas!, uskallauduin kysymään kirjaa blogiesittelyyn. Ja yllätyksekseni sain sen. Ja mikä kirja tämä onkaan.


Kun sain kansilehdettömän mustan runokirjan käsiini, olin vähän yllättynyt. Olen saanut Aulikki Oksasesta hyvin pienten julkisuuskuvien kautta hyvin erilaisen kuvan kuin mitä musta kansi minussa herätti. Ajattelin, että usealle tuttu laulujen sanoittaja, on itselleni näyttäytynyt valoisana ihmisenä, ilon tuojana. Ja kun käänsin kirjan toisen sivun, hymyilin. Keltainen sisäsivu oli se mitä olin odottanut. Melkoinen yllätys!


Kirja onkin todella hyvin tehty. Marja-Leena Mikkolan alkusanojen jälkeen Aulikki Oksasen koottuja runoja on aikajärjestyksessä vuodelta 1964 vuodelle 2014 saakka (viimeinen osio on aiemmin julkaisemattomia). Jokaisen runon alalaidassa on todella selkeästi löydettävissä runon alkuperäinen kokoelma ja ilmestymisvuosi. Jokaisessa osion alussa on pääotsikon lisäksi myös Aulikki Oksasen ihana, oma tekemä kuvitus. Yritän kertoa teille sitä, että minulle kirja on (myös) "päällisin puolin" lähes täydellinen. Kirja jopa tuntuu kansineen ja sivuineen hyvälle käsissäni.

Oli aivan upea kokemus lukea Aulikki Oksasen runoja kronologisesti, koska olin lukenut hänen runojaan aiemmin vain yksittäisinä. Oli erittäin mielenkiintoista huomata, miten runot muuttuvat ajan myötä ja ihan kuin minä lukijana, kokijana olisin saanut kasvaa niiden myötä. Ja samaan aikaan alkupään runot ovat yhtä täydellisiä kuin tänä vuonna julkaistut. Oksasen runot ovat mielestäni niin kauniita- ne soivat. Joissakin runoissa on hehkuvaa maagisuutta, mielikuvituksen kiitolentoa ja osa runoista on kuin pieniä novelleja ja ne piirtyvät eteeni kuin maalaukset. Kirjan sisältö on äärettömän rikas ja sitä lukiessa humaltuu. Itkin, nauroin, ihastuin ja ehkäpä hehkuinkin. Ja tunsin, että Aulikki Oksanen hehkuu runojensa kautta ikuisesti.

Tunsin suurta vaikeutta kirjoittaa tästä kirjasta, koska minun tulisi kirjoittaa niin, että näkisitte galaksien väriloistoa. Sitä en usko osaavani, sillä mykistyn Oksasen runojen edessä, muutun pieneksi ja kiitolliseksi. Merkitsin kirjaan monia pikkulappuja, joiden runoihin olen palannut ja joita haluaisin teille jakaa. Tämä kirja on minulle ihan aarre ja toivon, että myös muut löytävät tämän hengästyttävän kauniin ja koskettavan runokokoelman.

Tänään, viimeisenä loma- ja kotiäitipäivänäni, haluan surusilmin lainata Oksasen seuraavaa lohduttavaa ja toiveikasta runoa:


"Tulisi sellainen syksy,
että pitäisi käydä vain kuusten kokouksissa,
ja itkeä havuneulasten hautajaisissa.

Ei muita haavoja kuin haavaheinä.
Ei muuta kelloa kuin kissankello.
Ei muita laskuja kuin päivänlasku.

(...)"

- Aulikki Oksanen: Helise, taivas!