Näytetään tekstit, joissa on tunniste Oates. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Oates. Näytä kaikki tekstit

perjantai 31. tammikuuta 2014

Joyce Carol Oates: Kosto: Rakkaustarina

Nyt minä huomasin, että menin palauttamaan tämän kirjan kirjastoon ennen kuin kirjoitin muistiin lukukokemuksestani. Joyce Carol Oatesin Kosto: Rakkaustarina (Otava, 2010, suom. Kaijamari Sivill) oli ensimmäinen Oates, jonka luin ja en varmaan aloittanut kauneimmasta. Sillä englanninkielinen alkuperäisnimi on kuvaavampi: Rape: Lovestory kuvaa paremmin sitä haloota, mitä Oates mielestäni kirjassaan huutaa.


Tarinan juoni on yksinkertaisuudessaan se, että nainen ja hänen lapsensa kävelevät illalla juhlista kotiin. Vastaan tulee poikajoukko, joka raiskaa rajusti äidin, jokaisen ruumiinaukon, ja jättää hänet verta vuotavana kuolemaan vajan lattialle. Naisen tyttö kuulee tämän piilostaan veneiden alta. Kirja kertoo mielestäni provokatiivisesti siitä, miten raiskaus ja yksityisyyden rajoihin tunkeutuminen on erittäin vaikea prosessi ja jättää ikuiset jälkensä. Kirja kertoo myös erittäin hyvin millaisia ajatuksia ja ääniä tällaisiin väkivaltaisiin tilanteisiin, "tapaturmiin", "sattumiin", me ihmiset liitämme. Meillä on hyvin vahva tahto etsiä asioille syitä ja seurauksia, ja usein ne ovat syyttäviä, yksinäköisiä. Naiseus ja naiseuden kunnioitus on seikka, jota kirjassa käsitellään mielestäni tämän brutaalin tunkeutumisen kautta. Saako nainen olla naisellinen, saako nainen olla edes hetkellisesti holtiton, saako nainen puolustautua. Asioita, joita ajattelemme nykyajan suomalaisina olevan itsestään selvyytenä, mutta silti asioita, joiden kanssa koko ajan kotimaassammekin painitaan. Oman minuuden, oman kehon itsemääräämisoikeus ei toteudu aina meidänkään valkotiilitalojemme sisällä.

Tämä kirja oli pirun pureva. Pahoittelen kiroilua. Mutta niin se vain on. Usein ärsyynnyn alleviivaavista kirjoista ja pidän niitä teennnäisinä, mutta Oates oli onnistunut tässä kirjassaan yllättävän hyvin. Pidin kirjasta ja voin suositella sitä aika vapaasti. Kirja on toki myös surullinen, kun ajattelen tyttären kokemusta asiasta, mutta samalla katseita avaava, kun ajattelen raiskaajapoikien vanhempien ääniä kirjassa. Kaikilla asioilla on puolensa mutta kyllä silti minun empatiani valuivat vuolaana päähenkilön ja hänen tyttärensä suuntaan ja olin jopa hiljaa tyytyväinen kirjan saamasta käänteestä ja ratkaisusta (sillä se oli fantasiaa), vaikkei se sivistyneessä mielessä olekaan lainopillisesti oikea ratkaisu. (4/5).

Tätä on luettu paljon blogeissa mutta minut lopulta Oatesiin kannusti ihana ja rohkea Leena Lumi.

Pidin tästä kirjasta niin paljon, että ostin alennuksesta itselleni ihka oman Joyce Carol Oatesin! Arvaatko minkä? Olen ostellut aleista nyt ihan hurjasti kirjoja, ihan vain itselleni (no okei vähän myös lapsilleni) ja nämä näyttävät pääsevänkin suoraan lukuuni. Seuraavaksi kirjoittanen ensimmäisestä Adichiestani (aleosto), johon ihastuin niin, että kipitin hakemaan saman kirjan ystävälleni lahjaksi! Voihan kirjat! Ja mitä löytöjä olenkaan tehnyt (näistä voi vinkkejä löytää pääsivun sivupalkista, mihin kokeilen nyt laittaa tällaisia "ennakkovaroituksia" mitä tuleman Kirjapoluillani pitää!).


(kirjalainaus puuttuu, koska kirja on jo kirjastossa, siksi korvaava:)

"Vain sinä voit tehdä rumasta kauniin,
vain sinä voit pahan selättää,
vai sinä voit nähdä sen miten kaunis on maailma..."

- Kiiskinen, Kilpeläinen, Koskinen: Näkemiin tyttöni