Näytetään tekstit, joissa on tunniste Némirovsky Irène. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Némirovsky Irène. Näytä kaikki tekstit

tiistai 15. lokakuuta 2013

Irène Némirovsky: Tanssiaiset

Lainasin Le Bal kirjan (alkuper. ilmestymisvuosi 1930, Gummerus, 2007, suom. Anna-Maija Viitanen) palautettujen hyllystä, koska se oli sopivan kiinnostava ja lyhyt pienelle reissulleni. Ja sitä se olikin. Luin kirjan yhdeltä istumalta, koska sivumäärä oli hyvät 77 sivua. Kirjan lyhyydestä johtuen teen seuraavaksi juonipaljastuksia.


Kampfin perhe on tehnyt voittoisia siirtoja ja päässyt niin sanottuun ihmismassan kermaan, rikkaisiin. Nousukasasemassaan perhe taktikoi siirtojaan ja miettii, että tanssiaiset voisi olla hyvä tapa tutustua toisiin kaltaisiinsa. Perheeseen kuuluu vanhempien lisäksi myös 14-vuotias Antoinette, joka ikäänsä liittyen kokee vastenmielisyyttä vanhempiaan kohtaan. Antoinetten ajatusmaailma on sangen negatiivinen ja alakuloinen. Hän fantasioi kuolemasta. Tanssiaiset ovatkin Antoinettelle viimeinen pisara, sillä nuoruutensa vuoksi hän ei saisi osallistua. Hänen äitinsä toruu jo Antoinetten ajatuksiakin mahdollisesta osallistumisesta sangen ilkeästi ja vertaa, kuinka hänkin vasta omassa iässään pääsee nauttimaan juhlimisesta. Niinpä Antoinette kostaa vanhemmilleen, ja jopa rakastuneelle palvelijattarelleen, repimällä kutsut ja heittämällä ne Seinen mustaan veteen.

Ratkaisusta seuraa lukijaa vaivaannuttava, ilkeä tilanne, jossa hermostuneet vanhemmat odottelevat vieraitaan ja ketään ei tule paikalle. Juhlat todistavat vain perhe, kutsutut palvelijat ja soittajat, sekä yksi tarkoin valittu sukulainen (jonka on tietenkin tarkoitus juoruta muulle suvulle juhlista). Tilanne saa varsin dramaattisen lopun, kun lopussa vihjataan, että tilanne saattoi johtaa jopa vanhempien eroon, ainakin mentaalisella tasolla. Ja tietenkin lopussa äiti saa lohdutusta ainoastaan tyttäreltään, jonka nyt huomaakin olevan ainoa turvansa- kun samaan aikaan tytär on jo ajatuksissaan eronnut äidistään lopullisesti.

Tämä kasvutarina oli oikeastaan lyhykäisyydessään varsin mielenkiintoinen. Äidit ja tyttäret. Suhde, jolla on lauseena hieman tragikoominen kaiku. Minulle tämä kirja nostatti mietteitä murrosiästä, ja kuinka tärkeä vaihe sekin ihmisen elämässä on. Mietin myös omaa elämääni äitinä ja kuinka ihmeessä säilytän rakastavat välit läpi noiden myllerrysten vuosien. Mietin myös kuinka osaan arvostaa itsenäiseksi yksilöksi muovautuvia lapsiani, kuitenkin antaen sille elämänvaiheelle tarpeelliset raamit, joissa on turvallista kasvaa. Kasvaa pois minusta. Entä jos minä huomaankin jääväni yhtä yksin kuin kirjan äiti? Kamala ajatus. Mutta niinhän siinä tietyllä tapaa kuitenkin käy?


"Hänestä ei pitänyt kukaan, ei yksikään ihminen... Mutta eiväthän nuo sokeat hölmöt huomanneet, että hän oli tuhat kertaa älykkäämpi, arvokkaampi, syvällisempi kuin ne kaikki, ne jotka uskalsivat kasvattaa häntä...Rahvaanomaisia, sivistymättömiä nousukkaita... Hän oli koko illan nauranut niille eivätkä ne tietenkään olleet huomanneet mitään..."

- Irène Némirovsky: Tanssiaiset