Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muinonen Maija. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muinonen Maija. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Maija Muinonen: Mustat paperit

Lainasin Maija Muinosen Mustat paperit (Teos, 2013) kirjastosta siitä syystä, että blogeissa oli kovasti kehuttu tätä esikoiskirjailijan kirjaa. Odotin kirjan lukemista innolla. Kun kotona luin kirjan takakantta huomasin, ettei kirja taidakaan olla minulle. Kirja kertoo naisesta, joka kirjoittaa lapselleen ja muille ihmisille kirjeitä itse järjestetyn kuolemansa jälkeiseen elämään. Jotenkin ajatus pienen lapsen äidin kuolemasta on minulle tällä hetkellä niin herkkä ja surullinen asia, jota en mielellään vapaa-ajallani ja rentoutushetkissäni ajattele.


Tartuin kirjaan kuitenkin. Ja luin sen läpi, joskin hyvin nopeasti. Koska ennakkoasenteeni oli jo täysin epäreilu ja väärä, huomasin suhtautuvani kirjaan epäluuloisesti jo heti alusta. Kuitenkin kirjailijan ilahduttavan raikas tapa kirjoittaa erilailla houkutti minut lukemaan kirja loppuun saakka, vaikken oikeastaan pitänyt päähenkilöstä eli äidistä yhtään, eikä kirjan tarinakaan ollut mielestäni erityisen mielenkiintoinen. Tarina jäi minulle aika yksipintaiseksi, vaikka sinänsä samaan aikaan kirjailijalla oli rohkea kokeellisempi ote kirjoitustyylissään. Valitettavasti kirja ei vain puhunut kanssani samaa kieltä. Se ei tarkoita todellakaan sitä, ettenkö arvostaisi kirjailijan rohkeutta ja taitoa kirjoittaa.

Mietin eilen ylistäviä blogikirjoituksia lukiessani, onko mitään mieltä kirjoittaa näin vastakkainen lukukokemus. Mutta ajattelin, että oman itseni vuoksi minun on hyvä kirjoittaa myös tällainen lukukokemus ja todeta, että todellakin minulla se oikean kirjan lukeminen omassa tahdissa, oman elämäntilanteen mukaan vaikuttaa todella paljon lukukokemukseen. Minä olen sellainen. Poikkeuksiakin sattuu, kuten joskus lukupiirissä, kun on ikään kuin pakko lukea joku kirja tietyssä ajassa, mutta silloinkin motivaatio kirjakokemuksen jakamisesta voi auttaa pienoiseen ennakkoinnostukseen kirjaa kohtaan. Ja toisaalta joskus, kun lukee kirjan, jota miettii "ettei tämä taida olla minun kirjani" ja se osoittautuukin hyväksi, jopa upeaksi, se yllätyksellinen lukukokemus on todella, todella miellyttävä.

Mitä mieltä te lukukokemusteni lukijat olette? Haluatteko lukea vain miellyttävistä lukukokemuksistani? Loukkaako omasta heikosta lukukokemuksesta kirjoittaminen kirjailijaa?  Minusta ei. Sillä uskonpa, että taiteen kuin taiteen luoja ymmärtää sen, etteivät kaikki teokset vain ole kaikille sopivia tai ymmärrettäviä. Se, että yksilö saa jostakin kiksit, se on niin monesta asiasta kiinni, ettei sitä voi toinen toisen puolesta hallita. Kuten ei myöskään elämää voi hallita vaikka se kuinka kivaa olisikin, vaikka tässä kirjassa päähenkilö niin sairaaloisesti ajattelikin. (2/5).

Kirjaan on ihastuttu ainakin blogeissa: Lumiomena, Eniten minua kiinnostaa tie ja Leena Lumi


"Rakas Luc, sinä et kuole koskaan. Sinä sanot aina, että niin minun äitini aina aina aina aina sanoi."

- Maija Muinonen: Mustat paperit