Näytetään tekstit, joissa on tunniste Modiano Patrick. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Modiano Patrick. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Patrick Modiano: Villa Triste

Joululahjoistani löytyi Patrick Modianon Villa Triste (WSOY, ap 1975, suom. Jorma Kapari). Tämä olikin toinen Modiano, jonka luin, ja sama viehätys vain jatkui ja korostui.


Nuori Victor Chamara asustaa yksin jossakin kummallisessa loma-asuntolassa, Sveitsin rajalla ja kulkee kylällä muita tarkkaillen. Hän rakastuu näyttelijättäreen Yvonneen ja elää kuin kreivi taiteellisen ja sivistyneen ilmapiirin ympäröimänä. Tarina kulkee muun muassa tohtori Meinthen vauhdikkaan auton kyydissä. Mitä oikeastaan kirjassa tapahtuu? Mitä tästä voin taas sanoa? Modiano on selvästikin perehtynyt kirjoissaan ihmismielen sekalaisuuteen. Muistot, joita Victorkin kirjassa saa, välähtelevät eivätkä noudata aina logiikan lakeja tai pysy aikajanallaan kauniisti. Mitä kukin onkaan kokenut? Ja tuo ahdistuneisuus, sekin vielä, sekin sekoittaa Victorin ajatusta ja saa minut lukijana irvistelemään Victorin mukana, ettei nyt vain tässä kohtaa pyörryttäisi. Kirjassa on jotain ihanaa nuoruuden villeyttä, levottomuutta ja maailman valloitusta ja yhtä aikaa sen kariutumista, elämän seestymistä, rauhoittumista, ihmettelemistä. Tarinat, tilanteet ovat kuin lukijan unta. Luinko minä tämän kirjan? Vai uneksinko vain jouluisilla päiväunillani?

En osaa tämän enempää tästä lukukokemuksestani sanoa. Viehätyin, Modianon tarinat ovat kertakaikkisen viehättäviä. Outoja, tietyllä tapaa, mutta viehättäviä. Haluan lukea lisää Modianoa, olen todellakin koukussa.


"Muutamaan päivään en pelännyt ketään enkä mitään.
Sitten se palasi taas. Vanha raastava tuska."

- Patrick Modiano: Villa triste

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Patrick Modiano: Jotta et eksyisi näillä kulmilla

Vuosi sitten kirjamessuilla selailin Patrick Modianon uutuuspainoskirjoja, kun hän oli juuri saanut Nobel-palkinnon. Valkoiset kirjakannet nostattivat kirjat arvokkaiksi ja hieman kaukaisiksi. Ajattelin, että onkohan tässä kirjailija, jonka teoksia en osaisi ymmärtää.


Patrick Modianon Jotta et eksyisi näillä kulmilla (WSOY, suomentanut Lotta Toivanen, 2015) osui käteeni kirjastohyllyllä ja koska kirja oli keyt (136 sivua) otin sen suurella mielenkiinnolla mukaani. Luinkin sen melko pian ja hämmästyin! Ihastuin Modianon kertomukseen, kaikessa sen aikajanallisessa epämääräisyydessään ja aloin vain hengittää kirjan ihastuttavaa tunnelmaa. Pariisin kadut eri aikakausina ihastuttivat ja kuljettivat minua mukanaan. Ja jotenkin kirja oli taas niin tunnistettavan ranskalainen. Mistä se tulee? Dialogeista, tunnelmasta, jostakin hienoisesta kummallisuudesta, tarinankerronnasta...? Sanokaapa se. Minä tykkäsin.

Tarinahan ei kuitenkaan ole sinällään mitenkään päätä huimaava, mutta erittäin kiinnostava!, joten todennäköisesti siinä kävi juuri niin, etten ymmärtänyt sen kaikkia vivahteita ja tasoja. Kirjailija Jean Daragane alkaa selvittämään asioita, jotka hahmottuvatkin osin hänen omiksi muistikuvikseen. Lukijana saatoin yhtäkkiä huomata olevani ihan eri kohdassa kuin luulin edellisellä rivillä olevani. Tarinankuljettelu oli hämmentävän taitavaa ja minä vain seurasin mukana ja ihastuin hetkissä, joissa minulle annettiin lisää ymmärrystä! Tarina oli osittain kuin ajatuksen juoksua, joka ei tietenkään aina ole täysin sulavaa. Jotakin määrittelemättömän ihanaa tässä kirjassa kuitenkin oli, jonka vuoksi olin hihkua, kun löysin alehyllystä itselleni joululahjaksi Modianon toisen kirjan...!


"Annie puhui mieluummin nykyhetkestä, ja Daragane ymmärsi sen hyvin. Hän mietti oliko tämä sama nainen, jonka hän oli tuntenut lapsena Saint-Leura-Forêt'ssa. Entä hän itse, kuka hän oli? Neljäkymentä vuotta myöhemmin, sitten un automaatissa otettu valokuva osuisi hänen käsiinsä, hän ei edes tajuaisi, että siinä oleva poika oli hän itse."

- Patrick Modiano: Jotta et eksyisi näillä kulmilla