Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lundberg Ulla-Lena. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lundberg Ulla-Lena. Näytä kaikki tekstit

perjantai 31. maaliskuuta 2017

Ulla-Lena Lundberg: Sade

Jotkut kirjat ovat todella niin paljon kauniimpia kuin toiset. Ulla-Lena Lundbergin Sateen uusi painos on saanut niin kauniit kannet, se antaa minulle suuret toiveet. Sade -kirjassa (Gummerus, suom. Leena Vallisaari, 2017, ap. 1997, kannen suunn. Helena Kajander, esittelykpl) myös liikutaan toiveen äärellä, nimittäin kirja kertoo siitä, miten elintärkeää vesi ja sade on Afrikassa.


Kirjassa on kaksi eri tarinaa. Ensin Sade sukeltaa tuhansia vuosia kauemmas, jossa tutustutaan heimon nuoreen Oras nimiseen poikaan. Oras tippuu kokeillessaan ensimmäistä kertaa kalliomaalausta- korkealla ja liian innokkaana. Hänen maalaamansa impala on potkaissut häntä mahaan! Tipahtaessa jotakin muuttuu lopullisesti ja Oras tapaa sade-eläimet. Tarina on myyttisen ihastuttava, joskin hieman huojahtaa tarinallisesti loppuaan kohti keskittyen kauniisiin, lähes runollisiin kuvauksiin, jonka todella Lundberg taitaa.

Kirjan toinen osa tapahtuu 2000-luvulla. Ruotsalainen insinööri Bengt tulee Afrikkaan tuomaan pelastuksen vesihuollon mukana. Pian Bengt huomaakin miten tärkeässä osassa sade tässä maanosassa on, kaikista hienoista laitteista huolimatta, ja sen voimaan ei voi vaikuttaa. Alkuperäisasukkaat ovat tanssineet ja tehdeet muita rituaaleja sadetta saadakseen jo Oraksen ajoilta saakka ja nyt nuo sateentekijöiden riitit on kielletty, koska ne pilaavat savuineen luolista löytyneet ikivanhat kalliomaalaukset, joita innokkaat ja lähes itsekkääksi kuvautuvat arkeologit tutkivat. Bengtin henkilöhahmo herättää nopeasti uinahtaneen mielenkiintoni ja tarina maahanmuutosta ja kulttuurien kohtaamisesta imaisee nopeasti. Kirjan tarinat kudotaan lopulta hyvin taitavalla tavalla yhteen ja loppu on lumoava. Myös nämä, dramatiikan ja henkilöhahmojen syvyydet, Lundberg kyllä osaa.

Sade on kaunis kirja. Se ei ollut minulle parhain Lundbergin kirja mutta hyvin kaunis se oli. Hienoisesta epätasaisuudestaan huolimatta kirja jätti varsin rauhallisen ja hyvän mielen. Se on hyvä lukukokemus se.


"Pojallani oli upoouudet tanssihelistimet. Kun hän astui piiriin tajusin, että hän oli tehnyt sen ennenkin, omassa virtaavassa numissani minä en vain ollut huomannut sitä. Nyt näin hänen numinsa tihentyneenä, kuin palleaa kietovana leveänä vyönä joka sykki hänen askeltensa tahdissa."

- Ulla-Lena Lundberg: Sade

lauantai 26. syyskuuta 2015

Ulla-Lena Lundberg: Suureen maailmaan

Luin viime vuonna Ulla-Lena Lundbergin Leon ja ihastuin, kyynelehdin ja huokailin. Suureen maailmaan (Gummerus, 2015, ap. 1991, suomennos Leena Vallisaari, kirja saatu kustantajalta) jatkaa Leon jalanjäljillä Eskilsin Leonardin ja hänen veljensä Isidorin näkökulmista. Merenkäynnin aika alkaa hiipua ohitse ja vaihtoehtoisia keinoja kokeillaan. Leonard käy aivan kirjan alussa Amerikassa kokeilemassa onneaan, mutta käynti on varsin köyhä ja kivulias. Onni ei löytynytkään rapakon takaa. Lukijana minua harmitti, että seikkailu jäi niin lyhyeksi, koska en ole lukenut Amerikkaan muuttaneista suomalaisista oikeastaan mitään.


Leonardo on melkoinen elostelija, toisin kuin veljensä Isidor, joka on ottanut pappisvalan. Leonardo kuvautuu herkäksi persoonaksi, joka ajelehtii elämässään tuulispään lailla. Isidorin tarina muistuttaa minulle taas Jää -kirjan tarinasta. Tuntuu, että koko Lundbergin tuotanto nivoutuu toisiinsa yhteen. Kirjassa kuvataan myös muita näkökulmia ja piipahdetaan "romanttisesti" merellä, eli kohtaamassa meren todellista luonnetta ja tässä tarinassa kuvataan erään ajalleen erikoisen naisen viehättävää tarinaa.

Lundbergin kieli on taatun tasaista, kaunista mutta niin väkevää. Henkilöhahmot ovat persoonallisia ja hyvin rakennettuja. He ovat eläviä. Kuitenkin Suureen maailmaan on minulle hieman Leon sivupolku, joka ei tavoita pääteoksensa täyteläisyyttä, joskin antaa mielenkiintoisia näkymiä Leon jälkeiseen elämään. Kirjan kokonaisuus jää itselleni vähän repaleiseksi, enkä ihan pääse kaikkien henkilöhahmojen, kuten Ragnarin, tarinoiden tunnelmaan.


Lundberg lukeutuu minulle luottokirjailijoihin, joita kunnioitan ja ihailen. Lundberg on jo lunastanut paikan lukusydämessäni. Suureen maailmaan ei ollut minulle hänen parhaimpia teoksiaan, enhän edes itkenyt silmiäni turvoksiin tämän äärellä!,  mutta tulen taatusti jatkamaan Lundbergin uskomattoman tuotannon lukemista. Se olkoon lukumissioni. Tämän seesteisen kirjan kansia katsellessani huomasin, etten ole lainkaan huomannut viime vuonna ilmestynyttä Metsästäjän hymyä (mikä nimi!) ja tämä tieto teki minut lähes surulliseksi!

Mikäli ette ole lukeneet Lundbergia vielä niin hyvät ihmiset ehdottomasti, on sen aika.


"Sauvon venettä järvelle ja huudan intiaaneille hävyttömyyksiä, mutta koko ajan olen puhkeamaisilla itkuun aivan tietystä syystä, siitä, että puun latvassa makasikin minun äitini. Hänen kuolemastaan asti on kuoleman nimi ollut äiti, ja juuri äitiä intiaanityttö kuolemassaan muistuttaa."

- Ulla-Lena Lundberg: Suureen maailmaan

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Ulla-Lena Lundberg: Leo

Olen lukenut Ulla-Lena Lundbergin Finlandia-palkitun Jään- ja sehän on täydellinen kirja. Kiinnostuin siis välittömästi, kun huomasin, että Lundbergin Leo sai tänä keväänä uuden painoksen Gummerukselta (3. painos, 2015, saatu kustantajalta, suomennos Leena Vallisaari, ap-ilmestymisvuosi 1989). Leo kertoo 1800-luvun Ahvenanmaasta ja kuljettaa merituulin 1900-luvun vaihteeseen saakka.


Kirja on mielestäni aivan yhtä hyvä kuin Jääkin. Kirjassa kuvataan kuinka 1800-luvulla merenkäynti alkoi ja saavutti huippunsa. Rahdin kuljetus meritse tulee maanviljelemistä tärkeämmäksi. Tarinat kerrotaan kahden vahvan miehen perheen ja suvun kautta mutta kolmannen, hieman taustalla olevamman, kiltin - kuten hänen vaimonsa kuolinvuoteillaankin kuvaa, mutta kuitenkin turvallisen, tunnollisen ja perin pohjin luotettavan Leon kertomana. Tarina lähtee Erik Petteristä, joka perii 14 -vuotiaana isänsä tappiollisen tilan, toisin sanoen hänen velkansa. Erik Petter on sisua täynnä ja työllä ja tuskalla hän nousee paikkakunnan menestyksekkäimpiin merenkulkijoihin ja rakentaa ja omistaa ajan myötä useita laivoja. Toinen vahvoista mieshahmoista on Carl Gustaf, joka nousee alkoholisti-isänsä ikeen alta ja löytää menestyksensä, Erik Petterin jalanjälkiä myötäillen, merenkulusta.

Miehiä yhdistää lopulta Erik Petterin tytär Kristina, jonka Carl Gustaf nai hieman vanhemmalla iällä, poikkeuksellisesti Kristinan ehdotuksesta. Kirja kertookin mahtavasti kuinka 1800 -luvulla naimisiin meneminen oli hyvin erilaista kuin nykyään. Monet kirjan liitoista solmitaan naisen, lähes tyttösen, ollessa jo viimeisillään raskaana. Avioliitolla on myös selvä laskennallisempi tavoite: tuoda talouteen lasten ja talouden hoitaja, joka huolehtii näistä asioista miehen ollessa pitkiäkin aikoja merillä. Ajan kuvauksessa Ulla-Lena Lundberg on kaikin tavoin periksi antamaton. Vaikka onnekkaimmille pareille suodaan rakkautta ja toisissa perheissä koetaan myös hellyyttä ja hoivanpitoa, sanelee ajan henki paljon ihmisluonteen toimintaa. Lapsia ja vanhempia kuolee pitkien kammottavien tautien riuduttamana, onnettomuudet ovat yleisiä, eikä ihmismieli ole kestämään aina kaikkea sitä elämän kurjuutta, mikä hänen ympärillään ja maailman tuulten vaikutuksesta vaihtelee. Kirjassa on kokonainen luku lasten kuolemiin liityen, mutta samalla kirjassa kuvataan myös kauniit ja onnekkaat häät. Kuten kirjan aikahaarukasta arvata saattaa, päähenkilöt syntyvät ja kuolevat, kaikki omilla tavoillaan. Mutta Leo kertoo tuon tarinan, laulaa kuolinvuoteilla virsiä, haudalla siitä jo iloa tuntien- sillä kuolema on myös vapauttava ja armahtava asia.

Kuten arvata saattaa, itkin tämän kirjan äärellä usein. Ainostaan muiden läsnäolo ympärillä sai minut pitämään hevosistani kiinni, etten alkanut huutoitkeä joka toisessa kappaleessa. Kirja on niin upea ajankuvaus, niin upea suomalaisuuden ja pohjoismaalaisuuden kuvaus, niin upea vanhemmuden ja ihmisyyden kuvaus ja siinä samassa tarunhohteisen merenkäynnin kuvaus. Ulla-Lundbergin esteettinen silmä ihmisen hyville puolille ja ihmisyydelle on hengästyttävää. Hän kuvaa kuin ohi mennen kuinka lapset 1800-luvulla ovat yhtä lailla olleet omanlaisiaan kukin, eivätkä vanhemmat ole silloinkaan päässeet helpolla. Lundberg myös hivelee tekstillään erilaisia arvoja, kuten lapsen kunniottamista, kauniita kasvatuksellisia valintoja ja kertoo näin myös aikuisen maailmaan liittyvistä rooleista niin tarkkasilmäisesti.

Kirjaa lukiessani ajattelin, että Ulla-Lena Lundbergille soisin mielelläni kansainvälistä menestystä ja palkintoja. Hän kuvaa maailman menoa ja ihmistä aivan yhtä kauniisti ja taidokkaasti kuin vaikka Alice Munro. Hänen kirjalliset taitonsa ovat todellakin samaa arvoluokkaa. Hyvänen aika! Miksen ole lukenut Lundbergin kaikkia kirjoja? Ja, nyt taas yhden lukeneena huokaisen, että varmaan siksi, että kirjat koskettavat rehellisyydessään niin paljon meidän syvimpiä arpiamme, että lukeminen sekä palkitsee että vapauttaa mutta myös pistää kantamaan jotain sellaisia sukupolviemme välisiä taakkoja, jonka kantamiseen ei ainakaan minulla ole voimia montaa kirjaa peräkkäin. Suosittelen silti kaikille: lukekaa Lundbergiä!


"Tänä vuonna kuolleisuus ei ole ollut suuri, ja meillä on huudettavana vain iloisia uutisia, kun soudamme laivoille. Erik Jan näyttää kovin iloiselta. Hän on kasvanut ja hänellä on uusi lakki, vanha on kenties mennyt mereen. Tiedän jo, että meille tulee hauskaa illalla, kun hän avaa merimiessäkkinsä ja näyttää,  mitä hän on ostanut ulkomaalaisista satamista. Minun pikkupoikani on kasvanut suureksi, enkä mahda mitään sille, että kummallekin poskelleni vierii suuri kyynel, kun huudan: - Äidiltä terveisiä!"

- Ulla-Lena Lundberg: Leo

perjantai 22. marraskuuta 2013

Ulla-Lena Lundberg: Jää

Tämä kirjoitus on kirjoitettu maanantaina 7. tammikuuta 2013 ja liitetty Kirjapolkuihini 11.2013.


Minun on pakko purkaa kokemukseni tästä kirjasta heti, kun se on vielä lämmin. Sain luettua kirjan loppusivut tänään aamupäiväkahvilla, haikeudesta ja katkeruudesta itkien. Ulla-Lena Lundbergin Jää oli vaikuttava lukukokemus.

Jää kertoi pappisperheen muutosta saaristoon sodan jälkeen. Muutosta alkoi tarina, jossa Lundberg kuvasi luotolaisten elämää kuin lämminhenkiset brittitelevisiosarjat pikkukylien elämää: kylälääkärin, kauppiaan, papin, lukkarin ja muiden asukkaiden kautta. Kertomus eteni kauniisti, ja varsin hauskasti!, vuodenaikojen mukaan. Ja veden ja jään mukana. Ihmishahmot kuvautuivat vauvoista vaareihin niissä erilaisissa muodoissaan mitä me ihmiset, ja suomalaiset, olemme. Lundbergin kirjoitustyyli oli todella kaunista, helppolukuista, soljuvaa ja täydellistä. Kertomusta luki yhtä mielellään kuin kuuntelisi kesäsateen ropinaa aitan kattoa vasten. Siihen uppoutui, siihen halusi nukahtaa ja sen muistaessa mieleni rauhoittui.



Olin aivan hurmaantunut Jäästä jo heti alkusivuilta. Tarina, niin tavallinen kuin se olikin kaikkine arkikuvauksineen, oli todella mielenkiintoinen. Luotolaisten elämän kautta Lundberg kuvasi erittäin tarkkanäköisesti meidän naisten ja miesten ajasta toiseen jatkuvat peruselämänilot ja -haasteet. Lundberg osasi kirjoittaa synnytyksestä, tiedonjanosta, sukutapojen erilaisuudesta, eläinten hoidosta, uskonnoista, rakastumisesta ja vaikka taloustöistä niin taidokkaasti, että teki mieli nyökytellä koko ajan kirjan mukana- hymyssä suin!

Mutta, kuten elämässä aina, myös kirjassa tapahtui myös asioita, jotka tuntuivat epäreilulta. Jos olin lukenut kirjaa henkeä haukkoen sen kauneuden vuoksi (ja samalla kaikkea läheltä liippavaa peläten) niin loppua kohdin jouduin puistelemaan päätäni epäuskosta ja pettymyksestä. Elämä, ja tämä kirja, eivät saa olla näin epäreiluja! Kuitenkin viimeisillä sivuilla annoin kirjailijalle anteeksi tapahtuman, joka laittoi koko kirjan ylösalaisin, kansikuvaansa myöten. Hyväksyin, huokasin, hiljennyin ja palaan kirjaan varmasti vielä uudestaan- mutta en ihan heti.

5/5. Lähestulkoon täydellinen kirja.


"Tohtori Gyllenin elämässä on ollut pitkiä aikoja, joina puute on ollut niin suuri ja hätä joissakin tapauksissa niin ankara, että hänestä on ruvennut tuntumaan siltä, että maailmassa on kaikkea vain tietty, kitsaasti mitattu määrä. Jos joku pääsee maailmassa eteenpäin ja paistattelee hiukan, hyvinvointi ja auringonpaiste ovat poissa joltakulta toiselta. Sama pätee sellaisiin ilmiöihin kuin onni ja menestys. Määrä on kitsaasti mitattu. Jos onni ja rakkaus koskettavat yhtä, ne riistetään joltakulta toiselta. Tästä käsityksestä on lähtöisin kateus, joka on ihmisen tiellä niin suuri kivi, samoin kuin se, ettei onnea uskalleta paljastaa."

- Ulla-Lena Lundberg: Jää