Näytetään tekstit, joissa on tunniste Liksom Rosa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Liksom Rosa. Näytä kaikki tekstit

lauantai 27. joulukuuta 2014

Rosa Liksom: Väliaikainen

Sainpas joulunpyhinä yhden kirjan loppuun saakka luettua, sillä Rosa Liksomin Väliaikainen on täynnä lyhytproosaa, joita oli lyhyytensä vuoksi helppo lukea, vaikka ajatus ja lukeminen katkesikin vähän väliä. Luin Hytti nro 6:n toissakesän maratonipäivänä ja lukukokemus oli niin hyvä, että olin varsin onnellinen löytäessäni tämä kirjaston lainahyllystä ja vieläpä ennen joulua.


Liksomin tarinoissa kuvataan nykyaikaamme, muttei ruusuilla tanssien. Kirjassa on myös neljä eri Faabelia, jotka perinteisesti kuvaavat symbolisesti yhteiskuntaamme. Faabeleissa muun muassa rusakko ampuu metsästäjän ja uroshirvi kärsii mielenterveysongelmista. Faabeleitten välissä on useita tarinoita, joita lueskelin lähes suurehkolla mielenkiinnolla. Tarinat koskettivat usein jollakin tapaa elämänkohtaloita ja surkeutta ja olivat samalla sarkastisia tämän maailman yltäkylläisyyden kuvauksia. Tarinoissa kosketettiin myös muun muassa keinohedelmöitystä, erilaisia perheitä ja mielenterveysongelmia, jotka ovat aihepiirinä varmasti hyvin palonarkoja. Aluksi mietinkin kuinka helposti Liksomin suoraan lataava, lähes rääväsuumainen tyyli voi toisia provosoida, mutta yritin itse antaa sille piut paut ja jatkoin lukemistani.

Ja minulle lukukokemus oli sangen rentouttava ja naurahdin monta kertaa ääneenkin. Pidän Liksomin valtavan rikkaasta kielenkäytöstä ja muistaakos joku vielä, kun vasta haikailin lappalaisen elämän kuvauksen perään, no tässä sitä oli ainakin murteen muodossa- joka oli sangen mahtavaa. Kirjan murteitten runsaus on ällistyttävää, mutta silti tekstit soivat ja soljuivat suussani ja korvissani hyvin sujuvasti. Kirjassa on myös hauskaa lukijan haastamista ja jopa harhaanjohtamista, lisäksi yksi tarinoista löytyy niin ikään kahteen kertaan, joskin hienoisella muutoksella. Toisissa tarinoissa löytyi jotain kansantarinamaista, tietynlaiseen toistavuuteen pohjautuvaa hölmöläisperinnettä, kun esimerkiksi mies lähtee ostamaan pakastearkkua vastoin vaimon uskoa, mutta hairahtuu usealla kerralla baariin ryyppäämään ja pakastearkku varastetaan kerta toisensa jälkeen.

Kirjaa lukiessani mietin, että hitsi vie minähän taidan pitää lyhytproosasta. Olin hyvin iloinen löydettyäni Hanna Haurun joku vuosi sitten ja huomasinkin nyt ajattelevani, että hänen novellinsa olivat varsin Liksomilaisia. Ehkä samaan suorapuheiseen kirjoitustyylin edustajiksi mieleeni nousivat myös Katja Kettu ja osittain Sofi Oksanen. Myös aihepiirit ovat osin näillä naisilla hieman samanlaisia: suomalaisten hiljaiselämän auki purkamista, joissa avataan kaikkea sitä surkeutta ja ahdinkoa mitä tiiliseiniemme sisään mahtuukaan. Joskin Liksom tekee sen huumorin kautta - mikä onkin varmasti taitolajeista vaikein.

Aloin pohtia kirjan nimeä vasta luettuani koko kirjan ja päässäni alkoi soida välittömästi: "Tämä elomme riemu ja rikkaus, sekä rinnassa riehuva rakkaus, ja pettymys tuo, totta tosiaan, väliaikaista kaikki on vaan.". Ehkäpä tätä näkökulmaa ja ihmiselon suoranaista absurdiutta Liksomkin kirjoituksillaan tahtoo sanoa.

Väliaikaista on luettu myös mm. Kaiken voi lukea ja Kirjasähkökäyrässä.


"Aamulla mun natsimutsi veti ennen töihin lähtöä Kallen vikat adhd-lääkkeet naamariin ja häipy laukku heiluen duuniin. Kalle lähti kouluun niin raivona, että vetäs mennessään eteisen peilin paskaksi."

- Rosa Liksom: Väliaikainen

perjantai 22. marraskuuta 2013

Blogistanian kesälukumaratoni 24.7.2013

Tämä kirjoitus on liitetty ja hivenen muokattu Kirjapolkuihin 11.2013

Kello 9.07: Huomenta-päivää! Ilmassa on suurta lukumaratonin tuntua. Eilen olin huonotuulinen ja halusin heittää lukumaratonia vanhoilla villasukillani mutta tänä aamuna yöpöydälläni odottanut Anna Gavaldan Karkausmatka (Gummerus, 2011) lähti heti, kun silmäni klo 7.15 avasin. Alku kirjasta oli hieman yltiöpäinen, huokaisin jo että mitähän ihmettä luenkaan (ja olin vielä lainannut tämän ystävälleni!) mutta kun vauhtiin päästiin! Vitsi mikä hyväntuulen kirja jälleen kerran ihanalta Gavaldalta (120 s.). Vitsi että tykkään, kaikkine nykyaikaisina kirjoitustyyleineen kaikkineen. Suosittelen, ah ja merci. Paukaisen maratonin alkuhuumassani 5/5. Jos pieni karkausmatka sisarusten välisiin suhteisiin, aikuistumiseen kasvamiseen ja itsetunnon kasvuun kiinnostaa, valitse tämä kirja. Minä valitsen seuraavaksi Steinbeckin Hiiriä ja ihmisiä! I'll be back (toivottavasti)! Päivitän siis omaa lukumaratonipäivääni tähän ketjuun (joka ei välttämättä päivity lukijoissa, vai päivittyykö?) ja otan mielellään vastaan kannustuksia lukumatkani varrella! Nyt lähti muu porukka ulos, eli äkkiä kirjojen tuoksuun!


"Meidän oma kuu-ukkomme, marsilainen, pikkuveli, oma pikku Vincentimme.
Siistiä."

- Anna Gavalda: Karkausmatka


Kello 11.10: Voi ei, John Steinbeck ja Hiiriä ja ihmisiä (Tammi, 2002, 134 s.) sai minut itkemään elämän vääryyttä. Huh, hieno kuvaus ihmisten yhteiskuntaluokista ja ihmisyydestä aikakaudelta, jolloin känny tarkoitti vielä kämmentä eikä kännykkää. Olen aika sanaton tässä vaiheessa mutta Hiiriä ja ihmisiä oli kyllä kaikessa haikeudessaan hyvä kirja ja sai aika ajoin ihan hörähtelemään (kun taas Gavalda hymyilytti ja nauratti lähes koko kirjan ja tuumautti hetken, niin Steinbeck piti jännitystä ja odotusta koko ajan yllä mutta paukautti väliin  huumorin). Kirja kuvasi tavallisia työmiehiä, kuten Vincent van Gogh tauluissaan, todella kiehtovasti, elämänmakuisesti ja jollakin tapaa kirja oli täynnä "elämänjuurilla" olevaa kuvausta. Loppu vaiheessa kirjaa mietin, että olisinkohan kuitenkin lukenut  tämän jo aiemminkin. En tiedä. Kaikessa monitahoisuudessaan Steinbeckin Hiiriä ja ihmisiä saanee 4,5/5, vaikka lopun takia tekisi mieli antaa "vain" 4/5.

Mitähän seuraavaksi lukisin? Onpa kuulkaa ihana lukea pitkää aikaa putkeen, tosi pitkästä aikaa. Löysin olohuoneestamme minun lukutuolinikin! En ollut käyttänyt sitä varmaan puoleen vuoteen!


"Tietty- meillä olisi pikkuinen talo ja siinä kummallekin oma huone. Pieni pullea rautaliesi ja talvella siinä pidettäisiin tulta. Eikä maata ole niin paljon, että täytyisi rehkiä liikaa."

- John Steinbeck: Hiiriä ja ihmisiä


Kello 14.42: Kylläpäs aika rientää, kun on luettavaa! Julian Barnesin Kuin jokin päättyisi (WSOY, 2011, 157 s.) kirja oli Siinan blogista bongattu, valtavin ennakko-oletuksin. Kirja eteni rauhallisemmin kuin edelliset maratonikirjani, kuten arvelinkin. Kirja oli ikään kuin erään miehen elämänynnäys, mikä ei sinänsä ole juonellisesti lainkaan uniikkia. Tällaisia olen lukenut aika monta, ehkä liikaakin, siksi kirjoihin leimautuu hieman tylsistyminen. Barnesin kirjoitustyyli on kuitenkin puhdasta (tekisi mieli lukea englanninkielinen alkuteos, jos tarina kestäisi toiston) ja tarinakin oli ikään kuin koukuttava, vaikkakin välillä omaan mieleeni hieman jaaritteleva. Kirja oli älykäs ja laskelmoitu, mutta aitouden, huumorin ja hyvän maun rajoissa. Se ei yltänyt kuitenkaan valtaviin ennakko-oletuksiini, jotka olin itse itselleni rakennellut. Loppu kirjassa oli kuitenkin mieleiseni. 3,5/5.

Minun silmäni ovat välillä kuin olisin vasta herännyt ja aivotkin hieman tahmeat. Onneksi olen saanut lukea ulkona pari viimeistä tuntia, niin en ole ihan sisähöperönä vielä. Nyt taidan kuitenkin kirmata pienellä ulkoilmakävelylle, ehkä otan kirjan mukaan, tai välipalalukemisen. Jännä juttu, en ole millään malttanut vielä lukea niitä kielenmielenpuhdistuskirjoja, himo ahmia oikeita kaunoa on niin valtava! Seuraavana lähtee siis lukusuunnitelmani mukaisesti Rosa Liksomin Hytti numero 6. Kirja, johon minulla on taas valtavat ennakkoluulot, mutta jonka luulen itselleni raskaslukuiseksi, eli jota ei kannata jättää illaksi vieläkin uupuneemmille silmilleni ja aivoilleni. (Ai, esikoinen haluaa että luenkin hänelle yhden kirjan tässä välissä.)


"Se lienee filosofisesti itsestään selvää."

- Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi


Klo 19.13: Täällä ollaan, maratoni käynnissä. Luin siis viimeisen postauksen jälkeen kolme lasten kuvakirjaa lapsilleni (lukuisten pussauksien ja halittelujen kera). Hoffmanin ja Asquitin Meidän ja muiden perheet (Lasten Keskus, 2011, kirjastolaina) kertoi erilaisista perheistä ja erilaisista malleista olla perhe. Oikein kiva kirja 3/5. Olen aiemmin esitellyt blogissani myös Meidän ja muiden tunteet. Hamstraamaton hamsteri (Loretan ja Siemaszko, Lasten Keskus 1991) oli tarina hamsterista, joka jemmasi jyviä kotiinsa yli tarpeidensa, ahneesti. Tarina oli aika töksähtävä lopussa, vaikka alku olikin hyvä 3/5. Kolmantena luimme Kirsi Kunnaksen Hassut aakkoset (WSOY, kuvitus Reich, 2012), jossa esiteltiin aakkoset Kirsi Kunnaksen taatulla loruttelulla, itse asiassa tosi kiva kirja 4/5.

Mutta sitten suuntasinkin jalkani kohti rantaa, istahdin auringon paistaessa kovin tuuliselle rantapenkille. Tuuli tuiversi hiuksiani, joku kävi uimassa aallokossa ja samalla piti vaihtaa ystävällisiä tuumailuita. Kotona jatkoin Rosa Liksomin Hytti numero 6 (WSOY, 2012, 187 s.) kirjaa, joka on nimeään myöten kuin tribuutti äiti Venäjälle. Miten minä tätä kirjaa näin nopeasti kuvaisin? Liksomin tapa kirjoittaa on jotain uskomatonta. Kirjan juoni kertoo nuoresta naisesta, joka matkaa Siperian junalla Moskovasta Mongoliaan saakka. Matkaseuranaan hänelle sattuu varsin lihallinen, ylenpalttinen ja irstas mies, josta hänestäkin, kuten meistä kaikista, löytyy matkan varrella monet kasvot. Kirja on todella monipuolinen ja siinä on niin paljon tietoja moninaisten kuvausten ja luettelomaisten esitysten kautta, että olen aivan sanaton kirjailijan tehdystä työstä. Tätä pitää sulatella mutta annetaan, kuten muillekin maratonikirjoille on "alkutunteen mukaisesti" annettu pisteitä: 4/5.

Nyt olen ihan avoin sille minkä kirjan seuraavaksi otan, mutta kevyempää sen pitää olla. Mann? Shield? Müller? Nousiainen?


"Tyttö katsoi miestä suoraan silmiin. Mies pudotti katseensa käsiinsä ja jähmettyi ajatuksiinsa, veturin kiihkeät huokaisut kantautuivat hyttiin saakka."

- Rosa Liksom: Hytti numero 6


Klo 21.07 : Loppukiri, en kerkeä edes kirjoitella!


"Marinoituaan persettään Teboilin muovituolissa kolmekymmentä vuotta hän nousi ja käveli ylös sanomatta sanaakaan."

- Kari Hotakainen: Finnhits

23.04: Viimeisenä luin Nobel-tason kirjailijaa Herta Müllerin Ihminen on iso fasaani (Tammi, 2009, 109 s.), joka oli pienin kappalejaoin ja suurehkolla fontillaan sekä erikoisen mystisellä romanialaisella tarinallaan vallan viehättävä lukumaratonini lopetuskirja. 4(3,5)/5

Thomas Mann: Varhaista tuskaa 2,5/5.
Kari Hotakainen: Finnhits 3/5.


Lukumaratonikokemukseni tuntuu tällä hetkellä minusta hyvälle. Sain tavoitteeni 500 sivua luettua, huomenna katson sivumäärät tarkemmin. Uskonpa, että vaikka jaksaisin vieläkin lukea, on nyt hyvä lopettaa, kun vielä tuntuu hyvälle. Ja jostakin syystä veikkaan huomista herätystä kello kuuteen! Hyvää yötä ja tsemppiä kaikille vielä maratoniaan jatkaville, ottakaa rennosti ja nauttikaa hyvistä kirjoista!


""Ihan kuin kissa", hän sanoo. "Pöllö", sanoo yövartija. Hän painaa käden suulleen."

- Herta Müller: Ihminen on kuin iso fasaani