Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lihammer Anna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lihammer Anna. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Anna Lihammer: Kun pimeys peittää maan

Kirjabloggauksen myötä olen alkanut huomata tietynlaisia lainalaisuuksia lukemisessani. Selvästikin lomaviikkojen aluksi tarvitsen jotain tosi kevyttä. Ilmeisesti stressikerroin on jo siinä kohdin niin korkea, ettei klassikkoluku tule kuuloonkaan. Lukupiirien, ja sanottakoon myös että kustantajien ennakkoyllärikirjojen myötä (jonka listoilta olen näköjään pudonnut! äh!), olen huomannut lukevani usein dekkaria loman aikana. En ole mikään himodekkaristi mutta välipalana, tai alkupalana, nämä kyllä toimivat hyvin. Minulle dekkarit ovat myös kummallisella tavalla kevyitä ja usein hyvin nopealukuisia.


Anna Lihammerin kirja oli vilissyt kirjablogeissa. Niinpä se lähti myös minun mukaani toistamiseen kirjastossa vastaan tullessaan. Kun pimeys peittää maan -kirjassa on myös vetävä kansi (Atena, 2015, suom. Ulla Lempinen). Ja taas dekkaristina on ruotsalainen, ja vielä esikoiskirjana. Mikä siinäkin on, että minä luen näitä? Lihammerin tarina sijoittuu 1934 vuoteen, jolloin natsit meuhaavat Euroopassa. Kirja kuvaa mielestäni ihan napakasti sitä, millä tavalla vainot ja ennakkoluulot rantautuivat myös meille pohjosmaihin. Samoin miten tiedettä on historian humussa rakennettu. Kirjan päähenkilöinä ovat komea, tyylikäs komisario Carl Hell ja hänen apunaan poliisisisar Maria Gustavsson. Lisäksi kasa lääkäreitä ja jollakin muulla tapaa lukeneita henkilöitä. Kirja alkaa ravisuttavasti ruumishuoneelta, itse asiassa yliopiston tutkimuslaitokselta, jossa tapahtuu ällöttävä murha. Murha ei tietenkään jää ainoakseen. Kirjan henkilöhahmot ovat ihan mukavia ja tunnelma aika mukavan tyylikäs, joskin tarinan toistot alkavat puuduttaa. Toiston toimivuus on pienestä kiinni.

Kirja polkaisi kivasti käyntiin joululomani lukemisen, joskin hitaammasti kuin toivoin. Kirjan lyhyet kappaleet soveltuivat oikein hyvin lukutilanteisiin, jotka katkesivat jatkuvasti jouluhurmiossa pyörivien lasteni ansiosta. En kuitenkaan muista enää tästä kirjasta paljon mitään, vaikka lukemisesta on vasta puolitoista viikkoa. No, se ei ollut minulle tämän kirjan tarkoituskaan.


"Miehen ympärillä oli silkkaa mustaa. Ei vain pimeää, vaan läpitunkemattoman syvää mustuutta."

- Anna Lihammer: Kun pimeys peittää maan