Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leino Eino. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leino Eino. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Eino Leino: Hymyilevä Apollo

Eino Leino on minulle ehkä se tärkein runoilija. Tästä saanen kiittää Perttu Hietasen sävellyksiä ja Vesa-Matti Loirin Leino-tulkintoja, jotka avasivat minulle Eino Leinon runot aikoinaan. Sillä tiellä olen. Lainasin Hymyilevän Apollon kirjastosta (Otava, 2003, ilmestynyt ensimmäisen kerran kokoelmassa Sata ja yksi laulua, 1898).


Olin hieman yllättynyt miten positiivisia runoja tässä kokoelmassa oli, sillä olin tottunut siihen, että Eino Leinon runo kuin runo sisältää usein sen melankolisuuden ja jopa suoranaisen viittauksen kuolemaan. Luinkin kirjasta, että Eino Leino on kirjoittanut tämän 20-vuotiaana (!), jolloin hän oli jo julkaissut kolme runoteosta ynnä muuta. Kirjassa olikin hyvin kiinnostavia tietoja Leinon elämästä. Minulla kun nyt tunnetusti on tämä elämänvaihe, kehityspolku, jossa janoan tietoa kulttuurimme historiasta, niin tämä kirja sopi teemaani erinomaisesti. Ja vaikka tosiaan Leino on kirjoittanut nämä rakkautta ja työntekoa ylistävät runot, jotka soljuvat eteenpäin kuin pieni tarina, niin nuorena, eivät ne minulle jää naiiveiksi vaan enemmänkin niissä on jotain hyvin tiivistettyä viisautta. Tämä on aika häkellyttävää.

Pidin runokokoelmasta ja se oli aika ehyen oloinen kokonaisuus. Runot soljuvat minun suussani todella lempeästi ja sulavasti ja niissä on lähes sointua mukana. Tämä kirja olisi tosi ihana omistaa itse, pitääkin katsella divareita sillä silmällä. (4-5/5). Osallistun teoksella Runohaasteeseen 2014.


"On monta uskoa päällä maan
ja toinen toista kiittää,
mut laulajalla yks usko on vaan
ja hälle se saapi riittää:
Min verran meissä on lempeä,
sen verran meissä on ijäistä
ja sen verran meistä myös jäljelle jää,
kun päättyvi päivä tää."

- Eino Leino: Hymyilevä Apollo