Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lassila Pertti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lassila Pertti. Näytä kaikki tekstit

tiistai 17. tammikuuta 2017

Pertti Lassila: Armain aika

Kun valittelin aikani, että viime syksynä olin lukenut huonosti kotimaista kirjallisuutta, niin sepäs kannatti: nyt olen alkuvuonna lukenut useamman kipaleen, mihin olin aiemmin kiinnittänyt huomiota. Pertti Lassilan Armain aika (Teos, 2015) lähti mukaani alehyllyltä ja päätyi joululahjapakettiini. Kirjan kansikuva oli ihan mukava ja kirjan koko minulle passeli. Ajattelin kirjan olevan juuri hyvä lomakirjaksi.


Armain aika kertoo kivasti pienen pojan näkövinkkelistä sodan jälkeisen Suomen aikaa. Liekö se lapsuus armainta aikaa, sitä en tiedä. Tämän pojan lapsuuteen kuuluvat lähinnä kesäinen huvila, äiti, isoisä ja arkiset puuhat. Äiti on ollut kahteen otteeseen naimisissa mutta kummankin miehen on sota vienyt. Traumaattiseen tilanteeseen on tullut avuksi isoisä, joka ei niinkään ole ollut äidin vanhemmista se aikoinaan merkittävin. Mummikin on kuollut sodan loppuvaiheilla.

Kirja alkoi minusta tosi kauniisti, hyvin koskettavasti, taisin ihan liikuttua. Kesäinen kuvailu (ja tässä myös aikakauden kuvaus) on toki aina näin talvisäällä mitä ihaninta luettavaa mutta valitettavasti Lassilan tarina hieman menetti makuaan kirjan edetessä. Loppuvaiheilla ollut kohautus oli myös vähän jopa liikaa. Näin käy minulle hirveän usein, ja näin on tässä alkuvuonnakin käynyt. Aluksi innostun kirjasta kovasti, sitten tulee plääh ja varsinkin jos kirjan loppumetreille on ladattu jotain hengästyttävän juoksumaista tilannetta, saatan olla lähes raivoissani. Taidan olla tasaisen sykkeen lukija, vaikka joskus intervalleistakin pidän. Vai mikä lie.


"Poika sulki vajan oven takanaan ja nousi polkua. Hän meni mäntyjen alitse ylös puutarhaan, kävyt naksahtelivat oksilla, kun auringonsäteet niihin osuivat, ja ylimpien latvojen oksia hipaisi kevyt tuuli."

- Pertti Lassila: Armain aika