Näytetään tekstit, joissa on tunniste Laajarinne Jukka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Laajarinne Jukka. Näytä kaikki tekstit

lauantai 3. joulukuuta 2016

Jukka Laajarinne: Tiloissa

Kävin kuuntelemassa Helsingin kirjamessuilla Tommi Melenderin ja Jukka Laajarinteen keskustelun esseiden kirjoittamisesta. Blogiani seurannut on huomannut, että vastoin ennakkoluulojani olen hieman hurahtanut Melenderin tyyliin kirjoittaa ja keskustelun jälkeen voisin sanoa, että myös miehen livenä kuuntelu on sangen kiintoisaa ja viihdyttävää. Laajarinteen verbaliikka ei pysynyt keskustelussa Melenderin mukana.


Melender ja Laajarinne pohtivat sitä, miten usein esseiden lukijat rinnastavat esseistin äänen kirjailijan ääneksi. Ajatus, jonka kumpikin vääriksi kertoivat. Ymmärsin sen jotenkin näin, että esseet ovat ikään kuin ajatuspolkuja, joita kirjailija on sattunut kirjaamaan ylös. Esseistinä oleminen on oma roolinsa, monien muiden roolien joukossa. Kirjoituksilla ei tarkoiteta niinkään lopullisia mielipiteitä ja jumaluuksia. Joskin samalla Melender tunnusti, että ensimmäisissä esseekokoelmissaan hän syylistyi lähes snobimaiseen viisasteluun, mistä hän viimeisimmässä Onnellisuudessa pyrki pois (onnistuneesti jos minulta kysytään). Esseistit pohtivat myös, että joskus esimerkiksi media olettaa esseistin olevan jostakin aiheesta kirjoittaessaan sen asian asiantuntijoita, jonka Melender varsinkin onnellisuus -teeman kohdalla selvästi kiisti.

Laajarinteen Tiloissa (Atena, 2016, kustantajalta saatu) oli minulla lähes puoli vuotta tilassa. Ensin se hautautui kesän alkaessa esseeähkyni alle, sen jälkeen sukaisin kirjasta noin puolet ja törmäsin yllättäin minua hirveästi ärsyttäneeseen esseeseen, joka ihannoi kaupunkielämää ja kammoksui maalaismaisemaa, ja lukuni jäi taas jumiin. Messukeskustelun jälkeen tartuin jälleen kirjaan ja lukaisin loput esseet kirjasta ja huomasin esseistin kääntäneen kelkkansa luonnonihailun puoleen. Laajarinne (vai esseisti Laajarinne ja mikä tästä on totta) oli hakenut esseiden perusteella luontokiksinsä varsin extremepohjaisesti niin vuoren huipulta kuin maan alla pyörien. Tämäkin tilojen haku äärestä toiseen ei tuntunut aivan omaltani. Itse kun sain tänäänkin hurjat hullaantumiset lumisen lähimetsän syvyyksissä, kun aurinko heijasti kellertävänpunaista laskevaa valoaan lumisen männyn oksiin ja pulleiden kuusien varsille...

Laajarinne kirjoittaa Tiloissa -kirjassaan elämän oloja ihmisessä eri tiloissa ja oloissa. Minä en kirjoituksista paljonkaan aina ymmärtänyt, vaikka osa kuten Janssonin saaressa käynti, herättikin mielenkiintoni lähes innostuneeksi. Kuitenkin osa kirjoituksista sai minut jopa tarkistamaan kirjoittajan iän. Jolloin koin itseni satavuotiaaksi Riihikuiva Risuparraksi ("(...) mikä lie taiteilija. Kuka tietää, onko koko ukkoa olemassakaan." -Juhani Känkänen: Joulu on jo ovella, Apo Apponen!).

Mutta kirja oli kaiken kaikkiaan ihan mukava lukea. Esseet vaan vievät todella aikansa, sillä minun päässäni alkaa usein näistä kamalan mölyisä dialogi ja sen hiljentämiseen menee aikaa, jotta pääsee jatkamaan lukua. Kuitenkin, kuten messupenkilläkin totesin (kun lopuksi Laajarinne mainosti korrektisti mistä hänen esseekirjansa voi ostaa ja Melender totesi, että ehkä se Onnellisuus -kirjakin tuolta jostakin löytää, en tiedä mistä), että Melender veti minulle tänä vuonna esseekirjallaan pidemmän korren. Ja oikeastaan tätä aivan turhanpäiväistä ja Tiloissa -kirjan oikeaa esittelyä välttelevää kirjoitusta näpytellessäni pohdin, että nyt tekisi mieleni tarttua Melenderin toiseen esseekokoelmaan, Yhden hengen orgioihin, mutta toisaalta hieman pelkään miten egoistista tekstiä tuosta Melenderin varoittelujen jälkeen löydänkään.

Ja sitten se fakta, että minulla on nyt viisi kustantajilta pyydettyä kirjaa kesken, joissa takertelen pahasti, että ehkä ne pitäisi saada jotenkin luettua ennen vuoden loppua...


"Kolin maisema on mitä on, koska herraskaiset kotimaanmatkailijat julistivat sen kansallismaisemaksi."

- Jukka Laajarinne: Tiloissa