Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kytömäki Anni. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kytömäki Anni. Näytä kaikki tekstit

perjantai 1. toukokuuta 2015

Anni Kytömäki: Kultarinta

Olen lukenut viime viikot nautiskellen Anni Kytömäen Kultarintaa (Gummerus, 2014, ostettu) ja uponnut sen ihanaan maailmaan. Suhtauduin kirjan pituuteen (644 sivua) ensin epäilevästi, ja ehkä jopa siihen, että kirjaa kuvattiin metsäaiheiseksi, mutta jouduin hyvin nopeasti toteamaan, että epäilyksilläni ei ollut mitään sijaa.


Kytömäen kieli on kaunista ja syvää luettavaa. Kirja sukeltaa 1900-luvun alkuun ja alkaa Erikin tarinasta. Erik elää boheemisen äidin ja hyvin taloudellisen isän kanssa ja huomaa pian löytävänsä lohtua metsästä, luonnosta sekä eläimien ja lintujen tarkkailusta. Erik lähteekin opiskelemaan luonnontutkimista ja tutustuu siinä samalla villisti palavaan naiseen, josta tulee hänen lapsensa äiti. Malla, Erikin lapsi, kertoo kirjan toisen puolen, jossa hieman Erikin lailla Malla joutuu tilanteeseen, jossa lohtu löytyy luonnonhelmasta.

Kirjassa on myös ripaus mystiikkaa. Eläimiä kunnioitetaan ja ihmiset saattavat nähdä eläinten kohtaamisessa tai olemassa olossa jotain maagista. Kirja on siinä suhteessa itselleni erikoinen, että näin jopa unta, että kohtasin metsässä karhunpojan- ja tokihan uni ei ollut pelkästään ihastuttava, sillä koko ajan tunsin karhuemon lähestyvän sivustalta. Samalla lailla Kytömäen kirja antaa jotain ihanan lumoavaa, vanhan kaltaistakin, mutta samalla tarinassa on pieni elämänmakuinen vaaranväre, jolle saa olla koko ajan varuillaan. Kuljeskeluni keväisten metsien poluilla syvensivät tätä kirjan tuomaa lumousta...

Kirja koskettaa monia tärkeitä ja mielenkiintoisia teemoja, kuten: vanhemman menetystä, pitkäaikaissairauksia (keuhkosairaus), sairaalassa elämistä, mielenterveyttä, sijaislapsena olemisesta- ja toki myös rakkautta. Se on aivan upean ihana tarina isän ja tyttären rakkaudesta ja katkaisemattomasta yhteydestä. Oikeastaan ihan uskomatonta miten herkullisen kuvauksen ja niin koosteisesti Anni Kytömäki on onnistunut kirjoittamaan.

Kirja on ehdottomasti vuoden 2014 parhaimmistoa. Olisin ehkä ihan pikkiriikkisen tiivistänyt kirjaa mutta oikeastaan muuten en keksi mitään kritisoitavaa kirjan suhteen. Blogimaailma ylisti Kytömäkeä viime vuonna (olen varmasti viimeinen bloggaaja joka luki tämän!) ja todellakin ansaitusti. Anni Kytömäen esikois(!!!)kirja on todellinen helmi ja kirjan tasainen laatu lupaa sen, että saamme vielä lukea Kytömäeltä aika varmasti jotain yhtä kaunista. Näitä kirja-aarteita varten me kirjanörtit luemme jos jonkinlaista... Ja sori vaan, kyllä taas seuraavat kirjat ovat pikkuisen epäreilussa asemassa, kun lähimuistissani kytee Kytömäen kulta.


"He seisovat portaiden edessä. On niin hiljaista, että Malla kuulee Olgan hengityksen ja oman sydämensä sykkeen. Hän ei ymmärrä, miksi tarina karhusta, joka seitsemän vuotta aiemmin on kulkenut metsässä varjosta varjoon, kuulostaa aivan erilaiselta kuin isän eläinjutut. Isä kertoo telmivistä ketunpennuista tai kalaverkkoon sotkeutuneista silkkiuikuista, omista hassuista tai surullisista havainnoistaan. Olgan karhu ei ole hassu eikä surullinen, se on yksin. Ja jokin siinä yksinäisyydessä on niin väärin, että Olgan lauseenloput kuihtuvat äänettömiin ja Mallasta tuntuu samalta kuin silloin kun hän huomasi, että sekä varpaat että päälaki osuvat lastensängyn päätyihin: lopullisesti menetetyltä."

- Anni Kytömäki: Kultarinta