Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kundera Milan. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kundera Milan. Näytä kaikki tekstit

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Milan Kundera: Merkityksettömyyden juhla

Huomasin Siltalan kevätuutuuksissa hyvin monta kiinnostavaa kirjaa tälle keväälle. Niinpä rohkaistuin pyytämään joitakin kirjoista myös Kirjapoluilleni. Tämän kirjan kohdalla kuitenkin emmin niin moneen otteeseen ja minun piti äsken varmistaa sähköposteistani pyysinkö tätä kustantajalle vai sainko tämän yllätyksenä. Sillä Milan Kunderan Merkityksettömyyden juhla (2015, suomennos Ville Keynäs) kuulosti kuvailuissa hyvin kiinnostavalta mutta samalla vakava ilmeinen sikaria maisteleva Milan Kundera tuijotti minua haastavasti kuvassaan ja hänen kantten piirtämänsä tyyppi, silmä toisessa kädessään sai minut mietteliääksi.  Mieleeni epäilemättä juolahti, että entä jos en yhtään tajua koko kirjasta yhtään mitään.


No huoleni oli aivan turha, sillä ihastuin tähän teatraaliseen sävyyn kirjoitetuttuun kirjaan heti alkusivuilla. Tarina, joka kiteytyy lopuksi eräisiin juhliin, alkaa siitä, kun Alain astelee eräällä Pariisin kadulla ja huomaa naisten uuden muodin, joka jättää navan paljaaksi. Oikeastaan hän ei tietenkään näe muotia, vaan navat. Ja jää miettimään sitä, kuinka navat voivatkin oikeastaan näin näytillä ollessaan olla yhtä mielenkiintoisia ja kiehtovia kuin sääret, rinnat tai takamus, jonka muodoissa kaikissa on jotain kutsua paremmasta. Milanin filosofisessa tekstissä on koko ajan mukavan lempeää huumoria, pieniä suloisia havaintoja maailmasta, jotka pistävät varpaani vipattamaan innostuksesta.

Kirja jakautuu seitsemään osaan, jossa on hyvin lyhyitä lukuja. Kirja on kokonaisuudessaan 127 sivun mittainen. Kirjan ensimmäisen luvun nimi on Sankarit esittäytyvät. Nimi saa minut nyt naurahtamaan ääneen, sillä tässä juuri on koko Milanin taidokkaan huumorin ripaus, heti ensisivulla. Tarinassa esiintyy jollakin tapaa taiteilijasieluisia miehiä, jotka itse kukin tuntuu ajattelevan hyvin omanapaisesti maailmaansa ja kokee kyllästymistä tai muuta ylimielisyyttä ympäröivään maailmaan. Miehiä yhdistää kuitenkin sattumankin varaiset kohtaamiset sekä ulkopuolelta tulevat murheet, kuten kuoleman läheisyys tai oma traaginen menneisyys. Yhdessä miesten dialogit ovat kiintoisaa luettavaa, käydäänhän niissä usein jopa Stalinin kokouksissa, joilla valaistaa historian "totuuksia" mielenkiintoisilla tarinoilla.

Jotta hämmentäisin kirjoitustani vielä lisää mainitsen, että kirjasta löytyy myös ranskalainen mies, joka on päättänyt alkaa pakistanilaiseksi ja puhuu ystäväänsä lukuunottamatta kaikille muille itse keksimäänsä kieltä. Hän on vankina omassa roolissaan. Kirja onkin täynnä erilaisia nerokkaita kohtauksia ja nimen omaan tarinoita mistä olisi mahtava päästä keskustelemaan toisen kirjaa lukeneen kanssa kasvokkain. Kirjan merkityksiä ja merkityksettömyyksiä voisi jaaritella varmasti lukupiirissä jos toisessakin ja kirjan lukuisat tarinat saisivat taatusti aikaan keskustelua.

Tekisi mieli kirjoittaa jotain myös kirjan lopusta. En sitä paljastaen mutta mielipiteenäni. Joten harkitse luetko loppuun. Mielestäni Merkityksettömyyden juhla oli lähes tulkoon täydellinen kirja. Olen varma, että haluan lukea sen myös toisen kerran. Kuitenkin loppu"ratkaisu" ei ollut mieleiseni, vaikka ihan ok olikin. Siinä mentiin hiukan yli, ja se oli varmasti tarkoitus. Kaiken kaikkiaan lienee hyvä todeta, että minun oli jo aikakin tutustua Milan Kunderaan ja luen häntä taatusti toistekin. Hänen tekstinsä vaativat oman lukutilansa, hieman (steinbeckimäistä) klassikkonälkääkin, mutta näin lyhyenä kirjana Kundera vaikuttaisia myös aivan loistavalta maratonikirjalta, sillä minä todellakin ahmin tätä kirjaa! Otan ilolla vastaan Kundera -lukuvinkkejä!


"Jos ystävyksillä olikin ollut hauskaa muutamilla ensimmäisillä kutsuilla, Caliban alkoi pian epäillä, ettei tuosta vaivalloisesta mystifisoinnista ollut mitään hyötyä, sillä vieraat eivät osoittaneet häntä kohtaan minkäänlaista kiinnostusta eivätkä, kuunnelleet mitä hän sanoi, vaan tyytyivät yksinkertaisiin eleisiin viestiäkseen mitä halusivat syödä tai juoda. Hänestä tuli näyttelijä ilman yleisöä."

- Milan Kundera: Merkityksettömyyden juhla