Näytetään tekstit, joissa on tunniste Knausgård Karl Ove. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Knausgård Karl Ove. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Karl Ove Knausgård: Taisteluni 1

Tämä kirja tarttui vähän puolihuolimattomasti matkaani kirjastosta. Taas taisi olla blogeilla vaikutuksensa silmiini ja käsiini, kun kirjan hyllystä bongasin. En ollut aiemmin lukenut Karl Ove Knausgårdia mutta muistelen jonkun blogikirjoittajan maininneen tämän tärkeimpien kirjailijoiden joukkoon, ja kyllähän sellainen jo uteluttaa! Luin syksyn aikana Gaute Heivollin kirjan, ja Knausgård ikään kuin heti sulautui "pohjoismaisiin ja tarkemmin norjalaisiin kirjailijoihin" odotuksissani, joten toisaalta en odottanut mitään, toisaalta taas jotain varsin, no, pohjoismaalaista.


Tietysti älykkäämpi olisi voinut lukea miksi hieman ärsyttävällä kirjan nimellä Taisteluni 1 (kyllä, alkuperäinen nimi on myös Min Kamp) on numero perässään. Ajattelin, että ehkäpä kirja on maksimissaan kaksiosainen tai numero on joku nykykirjailijan erityiskikka. No, kirjan luettuani huomasin, että kirja kuuluu kuusiosaiseen sarjaan. Voihan jehna, en ole oikein kirjasarjojen lukijatyyppiä, vaan tykkään hyppiä kirjasta kirjaan, vapaana kuin taivaan lintunen.

Taisteluni 1 (Like, 2011) kertoo Karl Ove Knausgårdista, kirjailijasta, joka kirjoittaa kirjaa kirjoituspöytänsä ääressä ja ajautuu muisteloissaa "nykyhetkestä" lapsuuteensa ja varsinkin kuvaamaan avioeron kautta alkoholisoituvaa isäänsä. Knausgård vaikuttaa kirjan tarinassa, vaiko itsetehdyssä elämänkerrallisessa kuvauksessaan, varsin herkältä pojalta, jonka pikkupoikamaisuus istuu vielä kirjoitushetkelläkin kirjoituspöydän ääressä. Tarina on sinällään kiinnostava, koska kirjassa kuvattu aikakausi ei ole niin kaukana omasta nuoruudestani ja esimerkiksi (liiankin pitkät) luettelot bändeistä ovat itsellekin jollakin tapaa tuttuja tai jopa merkityksellisiä. Myöskin perhe-elämän, koululaisajan ynnä muun kuvailu lumineen, pakkasineen (sellaista se ennen vanhaan oli) tuntui pohjoismaalaisittain tutulle ja turvalliselle. Tarina kulki kuitenkin itselleni liian verkkaisesti ja myönnän, että hypin välillä joitakin itselleni turhanpäiväisen oloisia yksityiskohtaisia muisteloita, koska en nähnyt niillä edes metaforillista virkaa kirjan kokonaisuudessa. Ja nyt kun tiedän, että sarja on kuusiosainen, olen iloinen että tein näin. Lopussa tajusin myös kiihdyttää lukutahtiani, sillä tarina kesti sen ja kieli oli mukavan helposti juoksevaa, koska muutoin kirja olisi saattanut jäädä minulta kesken.

Taisteluni 1 kertoo siis Knausgårdin elämästä. Voin kuvitella, että kuvaukset isän alkoholismin loppuvuosista voi olla lukijoilleen järkyttäviä, ja olihan ne minustakin vähän ällöjä, mutta toisaalta. Niin, toisaalta, eipä alkoholismin ja vaikka minkälaisen tragedian juuret ole meidänkään suomalaisten sukujuurista hyvin kaukana. Varmasti melkolailla jokaisen meistä elämänkertaan löytyisi sun minkäkinlaista toista lukijaa järkyttävää jos oikein alkaisimme kaappejamme penkomaan. Elämä on paljon värikkäämpää kuin Kauniit ja rohkeat koskaan. Ja niin edespäin. Siispä kokemukseni tästä kirjasta oli samaan aikaan uteliaan kiinnostunut mutta yhtä aikaa vähän tylsistynyt. Ja itse asiassa kirjassa ja kirjoitustyylissä oli minusta vähän samaa kuin siinä Gaute Heivollin kirjassa: osittain (?) omaelämänkerronnallista, vähän Hornbyn tapaiseen letkeyteen hapuilevaa tekstiä, jossa on humorpitoista arkirealismia ja sitten pienoisia shokeraauksia riittävin väliajoin, että lukija pysyy linjoilla.

Mutta hyvä, että luin. Oli kiva lukea jotain taas erilaista. Ja jos Taisteluni 2 kävelee minua kirjastossa vastaan, kyllä minä sen varmaan terveen uteliaisuuden nimissä lainaan ainakin selattavaksi. Mistäpä sitä tietää mikä Sinuhe tästäkin vielä muokkautuu, vai tietääkö? (2,5/5).

Hei, bloggasin tänään neljästä joulun aikaan lukemastani kirjasta. Laitan vielä tähän linkit muihinkin (Westö: Kangastus 38, Rauhala: Taivaslaulu, Hauru: Raaka punainen marja) jos joku sattui liitämään silmiesi ohitse, kun näitä postauksia tuli näin höperön tiukalla tahdilla. Mutta HUH! Nyt on taas aika lukea. Taidanpa koettaa laittaa tuonne ylös sellaisen kuvallisen "tällä hetkellä luen" -kohdan, jos joku sattuu sinne joskus vilkaisemaan, sillä olen huomannut, että ne on minusta kauhean kiinnostavia muissa blogeissa! Kummallista! Ja loppubonukseksi kuva teille ihanasta joululahjakirjakasastani. Saa kuolata!



"Sydämelle elämä on yksinkertaista: sydän lyö niin kauan kuin voi."

- Knausgård: Taisteluni 1