Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kettu Katja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kettu Katja. Näytä kaikki tekstit

perjantai 14. lokakuuta 2016

Fintiaanien mailla

Kiinnostuin viime vuoden kirjamessuilla Fintiaanien mailla -kirjasta, josta Katja Kettu kertoi haastattelussaan. Kolmen naisen kolmen vuoden projekti, jossa kuvataan suomalaisesta siirtolaisuudesta Yhdysvalloissa. Suomalaisten ja intiaanien yhteiselämä: fintiaanius on aiemmin kuvaamaton maasto, jotka Katja Kettu, Meeri Koutaniemi ja Maria Seppälä lähtivät selvittämään ja kokoamaan tietokirjaksi.


Povaan kirjalle suurta menestystä ja vuoden kotimaisen tietokirjan titteliä vähintäänkin Blogistaniassa. Fintiaanien mailla (WSOY, 2016, saatu kustantajalta) on upea kirja. Kirjassa kuvataan suomalaisten siirtolaisuuden juuria- myös fiktiivisellä tavalla Katja Ketun lyhyttarinoiden kautta. Pääasiallisesti kirja kuitenkin pysyttäytyy faktassa kuvaamalla intiaanien ja fintiaanien (eli suomalaisten ja intiaanien jälkeläisien) nykypäivää historiaa unohtamatta. Tarina ei ole kovin kaunis (eikä myöskään meitä suomalaisia pelkästään imarteleva), vaan köyhyys ja monenlainen kurjuus on läsnä monin tavoin. Arkielämään päästään tutustumaan lähes tuttaviksi muodostuvien henkilöhahmojen kautta. Meeri Koutaniemen valokuvat ovat kirjan suola, joka konkretisoi täyteläisen kerronnan huippuunsa.

Luin kirjaa rauhassa ja sitä nauttien. Kuten jo sanoinkin, kirjan henkilöt alkoivat tulla kuin tutuiksi, jotka olisin kauemminkin tuntenut. Kirja on niii-iiiin hyvä, että toivottavasti nämä kolme vahvaa naista valloittavat maailman kolkkia jatkossakin: ja kertovat siitä näin moniaistillisella tavalla. Meeri Koutaniemen tuotannossa on monia aihepiirejä, joiden pohjalta syntyisi varmasti useampiakin kirjoja. Tässä kirjassa kuitenkin minulle suurin ilo oli kirjan laadukas teksti, joka suorastaan yllätti minut tempaavuudellaan ja sulavuudellaan.

Lämmin suositus.


"Rebecca ja Jim Gawboy puhuvat intiaanisopimuksista kansanmurhan osana. Kansanmurha merkitsee tarkoituksellista, etniseen vähemmistöön kohdistuvaa puhdistusta. Sanan oikeudesta on historiankirjoituksessa kiistelty."

- Katja Kettu, Meeri Koutaniemi ja Maria Seppälä: Fintiaanien mailla

lauantai 21. marraskuuta 2015

Katja Kettu: Yöperhonen

Syksyn ehdottomasti odotetuimpia kirjoja oli minulle Katja Ketun Yöperhonen (WSOY, 2015, kirja saatu kustantajalta), koska pidin Kätilöstä niin paljon. Sittemmin olen lukenut myös Piippuhyllyn, novellikokoelman, joka ei lukiessa saavuttanut yhtä suurta lukunautintoa kuin Kätilö mutta jälkimaku tuosta kirjasta on ollut niin hyvä, että olen ajatellut, että sen voisi jopa ostaa omaan hyllyynkin.


Aloin lukea Yöperhosta ulkoilmassa, vielä syksyn auringon lämmittäessä minua. Kirja imaisi minut matkaansa heti. Kaikki ovat jo lukeneet, kuinka Irga hiihtää Ryssiin pakoon alkukirjasta, tuo kohtaus on niin voimakas. Koko kirja on niin voimakas kielineen, kuvauksineen, kohtauksineen. Luin puolet kirjasta ahmimalla, janoamalla, Ketun sanaa ryystämällä. Täydellistä.

Sitten elämä yllätti, kuten tapana on. Lukemisen halu lähti, en pystynyt lukemaan mitään tärkeämpää, vakavaa, jotain johon joutui keskittymään paljon. Lukemisen energia meni muihin ajatuksiin. Niinpä kirja jäi pitkäksi aikaa yöpöydälleni, monien muiden kirjojen joukkoon. Ja kun uusia kirjoja tuli, Yöperhonen istui sitkeästi pöydällä ja odotti ilkikurisesti vuoroaan. Sen säpäkkä katse ja kärkäs kieli pelotti minua ja kirjaan tarttuminen kasvoi suureksi kuin vuori.

Verna on kirjan toinen päähenkilö, joka lähtee selvittämään kuolleen isänsä kohtaloa Venäjälle ja tapaa syrjäseuduilla mielenkiintoisen vanhan naisen sekä sekalaisen joukon venäläisiä miehiä. Irgan ja Vernan tarinat vuorottelevat ja toki myös yhtyvät toisiinsa. Ketun tarinan kuljetus on kuin hiihtäisi pakkasessa pakoon, kohtaloaan tietämättä. Se todellakin pistää ihon verille ja hengityksen syvenemään, eikä päästä helpolla. Ketun sanoja on niin mukava maistella ja ihmetellä, niissä on niin valtava elämänvirta.

Kahlaan kirjan loppuun välin sukkelammin, välin verkkaisemmin. Kirjan loppu ei ollut oikein mieleiseni, siinä mentiin vähän liiallisuuksiin, filmattiin jo valmiiksi. Katja Kettu on ehdottomasti kotimaisen kirjailijakaartin ykkösnimiä ja seuraamisen väärti. Myös kirjamessuilla vahvaa, sanavalmista naista oli ilo kuunnella. Luen nyt elämänkertaa Minna Canthista ja en voi olla ajattelematta, millaisia jälkipolvien kuvaukset lienevät nykykirjailijoiden elämänvaiheista, vai vieläkö sellaisia kirjoitetaan, kun dokumentointi, ja maailma, on niin erilaista kuin ennen.


"PORO ER!Hyvät huomenet!
Siskoni, sinun lintumainen äänesi kutsui minut helvetinliejuisista, käärmepäisistä painajaisistani.
En pitkään aikaan tajunnut, missä olen. Auringonlongat lotkuttelevat paarmantahraisista, pienistä ikkunoista reikäiselle harsolle, johon minut on kääritty kuin hämähäkin verkkoon."

- Katja Kettu: Yöperhonen

lauantai 2. marraskuuta 2013

Katja Kettu: Piippuhylly

Luin Katja Ketun Kätilön noin puolitoista vuotta sitten ja olin aivan myyty. Minulle käy usein niin, että jos luen ensimmäistä kertaa kirjailijaa ja ensikirja sattuu olemaan vahva lukukokemus, on minun vaikea lukea häneltä lisää. Siksipä tarvitsin kannustusta myös tämän kirjan avaamiseen, mihin sainkin hyvää kannustusta blogista Hys, äiti lukee nyt, jossa oli tutustuttu Ketun kirjoihin juuri Piippuhyllyn novellien kautta (WSOY, 2013, kirjastolaina).


Koska minulla ei ole yleistä tarkoitusta kertoa teille juonitiivistyksiä, kerron teille Piippuhyllyn lukukokemuksestani. Sattui nimittäin niin, että tulinkin valinneeksi Ketun kirjan viime viikkoisen matkalukemisekseni. Ajattelin, että novellit ovat mukavan lyhyitä ja sopivat matkalukemisen keskeytyksiin. Tämä olikin ihan hyvin keksitty. Aluksi huumaannuin siitä, että Piippuhyllyssä maalaillaan Kätilöstä tuttuja merimaisemia ja novelleissa piipahtaa yksi jos toinen tuttu Kätilöstä. Tämä tuntui lähes kuin tapaisi vanhan ystävän. Tarinat olivat kuitenkin itselleni hieman epätasaisia, tai sitten minun jaksamiseni lukea oli epätasaista. Lisäksi huomasin, että tässä kirjassa seksuaalisuuden aistilliset kuvaukset alkoivat kyllästyttää minua enemmän kuin Kätilön kohdalla. Julkisesti matkustaessani huomasin jopa miettiväni, mitähän muut ajattelisivat jos kertoisin mitä irstaita juttuja tässä vieressä luenkaan! Kaikkea sitä ihminen ajatteleekin.

Kirjan aistillisuuden ja upean kuvauksellisen taidon vuoksi pätkittäinen lukemiseni kuitenkin jätti yllättävän voimakkaan jäljen, vaikka kerrottakoon, että olin hieman pettynyt kirjan suljettuani matkani lopussa. Jopa siinä määrin, että minua kehtuutti varsin paljon tämän blogikirjoituksen aloittaminen. Pohdin viikon aikana mikä minut tässä kirjassa petti ja luulen, että osittain se, että luin kirjan valtavan kokemusrikkaan viikonlopun aikana. Toisaalta rivous oli ehkä tässä kirjassa vielä enemmän läsnä ja vaikka Ketun lähes "sadan ja yhden yön" satumaiset tarinat olivatkin varsin voimakkaita, olin ehkä hieman siveä kirjan kaikkiin kohtiin. Tämä johti minua ajattelemaan muutoin omia rajoitteitani kirjojen lukijana. Ja mietin, miksi minulla on tällä hetkellä kaksi kirjaa kesken. Toinen on Gogolin Kuolleet sielut, ja tässä tunnustan kirjan olevan varsin tylsä. Ja toinen on blogitutun Siina Tiuranniemen Kukkia Birgitalle, jossa lukuni tökkäsi ehkä kuitenkin sen vuoksi, että kirjassa käytetään huumeita ja asia kuvaillaan ainakin alkukirjassa hieman kevyesti. Ehkä joku siis voisi tarkistaa miten tiukalla kukkahattuni on, vai onko se ihan sopivalla kireydellä.

Eipä sillä, haluan silti haastaa itseäni lukemaan asioista, jotka ovat hieman oman mukavuusalueeni ulkopuolella, mutta vain jos kirjailijan taidot kuitenkin yltävät omaan vaatimustasooni. Kaikki mainitut kolme kirjailijaa niin tekevät, joten lukuprojektit jatkuvat, mutta vain Kettu on nyt finaalissa. Ketun Piippuhylly ansaitsisi äkkitunnetasollani 3/5 mutta järkitasolla 4/5. Ajan myötä pisteet näköjään vain nousisivat. Että otapa tästäkin nyt selvää.

Joskus kirjojen lukeminen on yllättävän vaikeaa, saati siitä kirjoittaminen.


"Rakas tyttäreni, nämä hurjat mielikuvitukselliset tarinat ovat muistokirjoitukseni ja lahjani sinulle."

- Katja Kettu: Piippuhylly