Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juurikkala Kaija. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juurikkala Kaija. Näytä kaikki tekstit

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Kaija Juurikkala: Äitikirja

Tulin eilen väsyneenä kotiin (uraäiti), tervehdin lapseni (paluuni kotiäidiksi) ja huomasin tulleen kirjalähetyksen pöydälläni (kirjablogiäiti, hehe). Pahvien seasta ilmestyikin ei-lastenkirja, vaan Kaija Juurikkalan Äitikirja (Like, 2014) täysin yllätyksenä. Ymmärsin tulleeni haastetuksi uuden kirjan äärelle. Aluksi mietin, että hmm, mutta kun enhän minä omaelämänkerrannallisia... Mutta kun luin nimen uudestaan, mieleeni tuli hetki pari viikkoa sitten.


Olin menossa yksin kirjastoon, mikä on näin kahden pienen lapsen äitinä harvinaista herkkua. Autossa kuuntelin ylen radiokanavaa ja korviini kantautui kiinnostava haastattelu, jossa minulle tuntematon taiteilija kertoi maalaavansa sielukuvia hyvin intuitiivisesti, henkimaailmoita koskettaen. Jäin jotenkin hyvin kiinnostuneena kuuntelemaan tätä haastatteluja ja pääsin siinä samalla itsekin pienelle moniaistiselle aikamatkalle, kun taiteilija kertoi omista lapsuuskokemuksistaan mummon kanssa saunassa. Minulla jäi mielenkiinto taiteilijaa kohti. Kuka, missä, milloin. Ja nyt minulla sitten oli käsissäni hänen elämänkerronnallinen kirja kädessäni. Sattumaako?

Olin eilen niin väsynyt, että ajattelin mennä ajoissa nukkumaan (20.30), mutta hairahduin vilkaisemaan vielä Äitikirjaa. Lopetin kirjan kello 00.08. Äitikirja kertoo 80-luvulla nuoreksi äidiksi tulleen opettajan Kaija Juurikkalan elämästä erilaisissa naiseuden rooleissaan, ja varsinkin äidin rooleissa. Juurikkala on: "Nuori äiti, yksinhuoltajaäiti, uusperheäiti, suurperheäiti, sijaisäiti, kotiäiti, uraäiti, lapset ovat lentäneet pesästä -äiti, vanha äiti, ammattiäiti, isoäiti.". Kaikista näistä äitiyksistä hän on kirjoittanut nopeasti etenevään, vilkkaaseen, innokkaaseen, rehelliseen, rohkeaan, boheemiin ja eheään kirjaansa. Kirja on mielestäni kuin vertaistuki äideille, äitiroolissa missä hyvänsä. Siinä on aimo annos arjen (ja opettajakoulutuksen) tuomia kasvatusmietteitä ja samalla siinä on aimo annos taiteilijan arkisen elämän kuvausta.

Tässä kirjassa minua kosketti hyvinkin moni asia. Ihastuin Juurikkalan rehelliseen kirjoitukseen ja kuvaukseen äitiydestään ja huomasin myös joitakin "tuttuja juttuja" hänen ajattelumaailmastaan, joihin saatoin samaistua. Juurikkala kertoi myös elämänsä kipukohdista äitinä mutta jotenkin kirjan tunnelma oli kokonaisuudessaan hyvin toiveikas ja positiivinen, siitäkin huolimatta, että perhe oli kokenut varsin kovia haasteita elämässään. Kirja sai myös minut pohtimaan, miten elämä todellakin on aina hallitsematonta. Kuinka hyvistä tarkoituksistamme, tehdystä työstämme, rakkaudestamme ja kaikesta yrityksestä huolimatta, ei elämä vaan aina suju "oppikirjan mukaan". Ei vaikka mitä tekisi. Ja jotenkin Juurikkalan omakohtainen kertomus sijaislastensa ja biologistenkin lastensa kanssa kohtaamista vakavista tilanteista, tai jopa erilaisista elämänpoluista (rikollisuus, huumeet), oli niin rehellistä ja avointa, että minulla nousi iso arvostus kirjan kirjoittajaa kohtaan, äitinä. Puhumattakaan hänen urallisista saavutuksistaan, jotka ovat huomattavat. Kirja oli myös armahtava, äideille. Ja uskopa, että myös haasteita kohdanneille (erityislasten) äideille.

Luin tässä vähän aikaa sitten Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme ja mietin kirjan alussa sitä, että kuinkahan paljon taiteilijakuvauksia on tehty suomalaisista taiteilijoista. Mikä valtava tarinoiden lähde tuo olisikaan ja minulle niin kiinnostava. Viimeksi esittelin teille ruotsalaista dekkarikirjaa ja totesin lopussa muistaakseni jotenkin (taas) niin, miten oikea elämä on kuitenkin aina fantasiakirjallisuutta niin paljon monimuotoisempaa ja rikkaampaa, että sitä on vaikeasti keinotekoisesti luontevasti tuottaa. Juurikkalan kirja vastasi kumpaankin näihin ajatukseeni. Oli ensinnäkin todella kiinnostavaa saada lukea älykkään, hyvin monialaisen taiteilijan, naisen, äidin ja ihmisen elämästä ja hänen omin sanoin. Samalla taas kerran vakuutuin siitä, miten oikea elämä loksauttaa yllätyksillään leukojani paljon enemmän kuin fiktio. Ja siinä on jokin tietty aito tunne, mitä on todella vaikea fantasiassa saada kaikkine nyansseineen luotua.

Äitikirjan kirjan lukeminen oli minulle eilen hyvä kokemus. Kokemukseni jälkeen voisin rohkaista äitejä, nuoria ja kaikenlaisia äitejä lukemaan tätä kirjaa. Kirja voi toimia myös lukijan oman äitiyden hahmottamisen tukijana. Kukin voi löytää kirjasta erilaisia aatteita mutta minua kirjassa kosketti se, miten Juurikkala nosti itse kotiäitiyden arvoja esiin. Hän pohti kotiäitiyttä niin tutuilla tavoilla arjen askareiden, käsitöiden ynnä muiden kautta sirkulaarisella ajatustavallaan (joita itsekin aika ajoin toisen blogini puolella tuumailen), että tunsin jopa innostuvani tämän kirjan ääressä. Ja kuulkaa, nauroinkin moneen kertaan ääneen. Ja ihan pikkuisen tihrustinkin.

Tästä kirjasta olisi tosi mukava jutella ääneen toisen kanssa ja toivottavasti muutkin blogit tarttuvat tähän kirjaan niin saan edes lukea muita ajatuksia mitä kirja nostatti. Tämä kirja olisi tosi hyvä lukupiirikirjaksi ja varsinkin usean eri ikäisen lukijan seurassa! Kiitos Kaija Juurikkala upeasta, rohkeasta kirjasta. (4/5).

Jotain samaistumisfiilikseni pohjaa olen yrittänyt avata tällä loppulainauksella (ja tällä viittaan tähän toiseen lastekirjablogiini ja ehkä muuhunkin elämääni "lapsen äänen puolestapuhujana") ja lainauksessa myös näkynee se, miten kirja on lähes kokonaan "täyttä tavaraa", ilman läs-sy-tys-tä. (että näillä sanoilla: muistakaa Blogien lastenkirjaviikko ja hyvää viikonloppua!)


"Tein lastenelokuvia. Lähdin rinta rottingilla täyttämään elokuvakulttuurin aukkoa, se oli missioni, tehtävä joka kuului ottaa vastaan. En edes harkinnut tekeväni aikuisten elokuvia, niihin kyllä riitti halukkaita muutenkin. Juuri kukaan ei kiinnostunut lastengenrestä. Ei sitä avoimin halveksittu, vähättely oli samanlaista sisään rakennettua mitätöintiä kuin kotiäitiin suhtautuminen."

- Kaija Juurikkala: Äitikirja