Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ibrahimi Anilda. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ibrahimi Anilda. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Anilda Ibrahimi: Ajan riekaleita

No, minä siis tartuin myös tähän toiseen Ibrahimiin hyvin pian ensimmäisen Punaisen morsiamen jälkeen, josta bloggasin ihan vasta. Teki mieli päästä tutustumaan millaisen kirjan Ibrahimi on kirjoittanut varsin omakohtaisen kirjan jälkeen.


Ajan riekaleita kertoo kahdesta lapsesta, jotka varttuessaan rakastuvat toisiinsa. Sota erottaa heidät ja sittemmin kuvaillaan näiden kahden elämää erillään ja niin edelleen. Tarina on siis ehyempi kuin Punainen morsian, joka hyppelehti ja säkenöi. Mielestäni kirjan paras osuus oli pakolaiselämän kuvailu, joka oli kuitenkin minoriteetissa kirjassa. Esimerkiksi pakolaisleireistä ei ollut mitään. Kuvauksia oli myös jonkun verran sodasta mutta lähinnä kirja keskittyi tähän elämään pakolaisena uudessa maassa, uudessa kulttuurissa.

Loppusanojen perusteella osoittautuikin arveluni ilmeisen oikeaksi, että lopulta tämäkin kirja lienee kirjoitettu ystävien muistikuvien ja kuultujen tarinoiden pohjalta. Kirjassa on paljon tällaisia "tarinoita", joita on toki kiva kuunnella ystäväpiirissä mutta itselleni osa tarinoista olivat jo hiukan kyllästyttäviäkin. Kirja oli omasta mielestäni aivan turhan pitkä ja aika ennalta-arvattavakin. Loppujen lopuksi luin viimeset sata sivua hyvin nopeasti ja olin kiitollinen, että sain sen lopulta loppuun. Loppumaku kirjasta oli jopa heikko ja taitaapa olla niin, että tässä oli minun Ibrahimini jatkossakin (eipä niitä taida vielä muita ollakaan, ainakaan suomeksi). Mutta tulipahan kokeiltua tällaistakin! Ja voi olla, että lukutauko kirjan keskellä vaikutti kyllästymiseeni kirjan lopussa. Mutta silti.


"Siitä talvesta Zlatan muistaa hyvin vähän. Hän muistaa kaiken peittävän jään ja kuuran. Jopa ajatuksensa hän muistaa sellaisina: palelevina, kuuraisina."

- Anilda Ibrahimi: Ajan riekaleita

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Anilda Ibrahimi: Punainen morsian

Toinen kesäreissupokkarini, jonka ostin ja luin, on Anilda Ibrahimin Punainen morsian (Tammi, 2010 (?), suomentanut Helinä Kangas). Olin lukenut kiinnostavia blogikirjoituksia Ibrahimin kirjoista ja kun kirja sattui tulemaan vastaan, nappasin sen heti. Kirjan aihepiiri sattuikin olemaan kuin jatkumo viime aikaisille kirjoille, joita olin lukenut. Tällä kertaa sukelsin Albaniaan ja Ibrahimin luomaan sukutarinaan, joka on fiktiivinen mutta pohjautuu osin kirjailijan omaan elämään.


Punaisessa morsiammessa valaistaan hyvin albanialaista perhe-elämää historian havinoissa ja naisnäkökulmasta. Lukiessani mahtavaa Yhdeksän tornin linnaketta, mietin kovasti millainen tarina olisi ollut esimerkiksi äidin kuvaamana ja Ibrahimin kirja ikään kuin aukaisi paremmin tätä puolta, vaikka kyseessä ovat kaksi tyystin eri kirjaa, kahdesta eri maasta. Punaisen morsiammen juoni etenee siis perheen naisten kautta ja kertoo pääasiallisesti sen miten aikoinaan Albaniassa naisen elämä on ollut hyvin perhekeskeistä. Sukupuolten välinen eriarvoisuus ja elämän tarkoituksen löytyminen lasten saamisen kautta oli kirjan keskeistä sisältöä. Kirjan tarina pomppi ajassa ja oli näin, Tiikerin vaimon lailla, minulle hieman sekavasti kirjoitettu. Kirjailija kirjoittaakin lopussa, että kirjan alku on alkujaan hänen kirjoituksiaan (itkuvirsiä?) kuolleelle isoäidilleen, ikään kuin muistikuvia sieltä täältä.

Kirjan tarina välittyy minulle myös aika ankeana. Jotenkin koin kirjan olevan aika alakuloinen ja jopa tilittävä. Minkä nyt toisaalta ymmärtää aika hyvin. Kirjan kertomukset olivat kuitenkin sen verran kiinnostavasti kirjoitettuja, että mielenkiintoni säilyi koko ajan. Kuitenkin huomasin haikailevani kirjan äärellä sinne Yhdeksän tornin linnakkeeseen, jossa kaikesta huolimatta oli jatkuvasti tietynlainen toiveikkuus läsnä koko ajan, vaikka kirja itsessään kuvasi sotaa enemmän kuin Punainen morsian, joka taas painottui lähinnä suvun ja lähipiirin välisten suhteiden ruodintaan.

Punaisessa morsiammessa oli jokin viehättävyys, joka kannustaa minua tarttumaan kirjastosta lainaamaani kirjailijan uusimpaan suomennokseen Ajan riekaleita. Kuitenkin samalla hieman "pelkään", että jos kirja kertoo samaa tarinaa kuin Punainen morsian, se saattaa tuntua minulle jo liialta ja vanhan toistolta. Mietin usein, mitenhän vaikeaa kirjailijoiden on jatkaa kirjoittamistaan kirjoitettuaan esikoisteoksekseen omaelämänkerrallisen kirjan, joka usein saattaa olla aitoudessaan hyvin voimakkaasti kirjoitettu? Vai avaako "omien asioiden käsittely" tilan kirjoittaa jotain ihan muuta? Enpä tiedä.


"Hän on pukeutunut punaiseen. Punaiseen kuin veri. Kuin ihmisuhri, joka on annettu jumalille sateen toivossa. Kuin morsian."

- Anilda Ibrahimi: Punainen morsian