Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hustvedt Siri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hustvedt Siri. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Siri Hustvedt: Elää, ajatella, katsoa

Sitten sitä on vain pakotettava itsensä kirjoittamaan kirjasta, josta ei voi kirjoittaa, vaan siitä pitäisi puhua samaan aikaan, kun sitä lukee ja mielellään hyvin rennossa, stressittömässä olotilassa. Siis sellaisessa, että on mukava vähän maalailla taivaanrantaa ja parantaa maailmaa ja väitellä. Väittely, kunnon poskia kuumottava keskustelu, ajatusten ja tunteiden jakaminen on elämää. Pitäisi kyllä taas palata lukupiirien pariin...


Siri Hustvedtin uusin Elää, ajatella, katsoa (Otava, 2016, suomennos Kaija Sivenius, kustantajalta saatu) on esseekokoelma. Tämä on nyt toinen esseekokoelma tälle keväälle, jonka luen, ja sanottakoon, että esseekokoelmat ovat minulle riskialttiita. Lisäksi Hustvedtin viimeisin suomennos Säihkyvä maailma on saanut mielessäni niin uskomattoman korkean paikan, että haluan ostaa kirjan omakseni, koska haluaisin lukea sen pian uudestaan. Siinä oli jotain niin uskomattoman häikäisevää, että vieläkin hengästyttää pelkkä ajatus.

Mutta kokemukseni Hustvedtin kanssa ovat olleet monenlaiset. Kaikki mitä rakastin on hyvä, tunnelmallinen, nerokas- mutta kesken. En tiedä miksi. Vapiseva nainen jäi kesken, se lienee minun hermojeni tarina. Elää, ajatella, katsoa avaa sen kaiken miltä pohjalta Siri Hustvedt kirjoittaa romaanejaan. Hän on tutustunut poikkitieteellisesti monenlaisiin asioihin: psykologiaan, luonnontieteisiin, taiteeseen. Esseiden loppuosassa "katsoa" löytyy Sirin uskomattoman taidokkaitaja runsaita taidekritiikki -kirjoituksiaan ja suoranaisia rakkaudentunnustuksia toisille taiteilijoista, jotka olisi ihastuttavaa lukea sunnuntain aamukahvin äärellä- jos nuo teokset, näyttelyt olisivat itselle tuttuja. Osaan taiteilijoista tutustuin mielenkiinnolla avuliaan ystävämme netin kautta, se oli mukavaa, mutta pidemmän päälle tämä itsensä kehitys lukunautinnon takaamiseksi alkoi kääntyä taas hermojeni tarinaksi. Hypin hyvin paljon.

Elää ja ajatella osiot ovat Hustvedtin omia ajatuksia ja tulkintoja muun muassa neurotieteitä koskettaen. Osissa esseistä oli samoja asioita toistavallakin tavalla. Esseiden kautta raotettiin myös pikkiriikkisen Hustvedtin elämää: isän kuolemaa, rakkautta, sairauksia ja perhetaustoja. Mielenkiintoisia olivat Siri Hustvedtin ajatukset muistista. Kirjoitusten taustalla olivat laajat kirjalliset viitteet (jotka tässä kirjassa ovat pääasiallisesti kirjan takana!) ja kirjailijan käydyt opinnot. Onhan hän hyvin viisas nainen, monenlaisesta asiasta kiinnostunut ja ottanut selvää. Kirjailijana hän on myös melkoisen rohkea kertoessaan migreeneistään ja muista terveydellisistä seikoistaan, joka riisuu hänet välillä melko paljaaksi.

Elää, ajatella, katsoa on hyvä kirja. Se voisi olla kolme kirjaa tahi kaksi. Se on melko uuvuttava. Sitä olisi viisain lukea sieltä täältä, ei kokonaisuutta yrittäen. Hustvedtin romaanit ovat minulle vieläkin se kaiken tämän suola, jota mieluiten nautin, mutta on myös mielenkiintoista lukea mitä kaikkea muuta siellä taustalla pyöriikään...


"En näe itseäni kun puhun ja elehdin painokkaasti varmistaakseni, että viestini on mennyt perille. En näe itseäni kun harpon pitkin katua, tanssin tai kompuroin, enkä tiedä miltä näytän kun nauran, irvistän, itken tai hymyilen ivallisesti. Se on varmasti siunaus."

- Siri Hustvedt: Elää, ajatella, katsoa

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Siri Hustvedt: Säihkyvä maailma

Satuin saamaan käsiini kirjaston pikalainana Siri Hustvedtin uusimman Säihkyvän maailman (Otava, 2014, suomentaja Kristiina Rikman). Bloggaajat (mm. Lumiomena, Leena Lumi ja Ilselä) olivat pitkälti pettyneitä tähän kirjaan mutta mielestäni esittelyt kuulostivat sen verran erikoisilta ja tunteikkailta, että paloin halusta lukea kirjan itse. (tavallista päättelyä tällaisille vastarannankiiskeille)


Säihkyvä maailma kertoo 2000-luvun vaihteessa menehtyeestä Harriet, "Harry" Burdenista, naistaiteiljasta, joka ei ole omasta mielestään päässyt läpi New Yorkin taidepiireissä siksi, että hän on nainen. Kirja on ikään kuin tutkimus tästä mystisestä, isokokoisesta, taidemyyjän vaimon elämästä, jonka kokoaa kirjassa I.V. Hess (jonka ajattelin olevan vitsillä Siri Hustvedtin pseudonyymin, koska kirjassa leikitellään tällä asialla). Hess saa käsiinsä taiteilijan aakkostettuja päiväkirjoja ja lisäksi hän haastattelee kattavasti Harrya tunteneita ihmisiä. Harry on nimittäin tehnyt aikanaan erikoisen kokeilun. Hän on saanut kolme eri miestaiteilijaa esittelemään teoksiaan omanaan ja lopulta oli tarkoitus, että taiteilija paljastaisi olleensa teoksien takana. Kirjan juoneen kuuluu monenlaista sivujännitettä, niin kuin elämään yleensä, mutta pääasiallisesti kirjan teemoja ovat mielestäni taitelijapiirit (New York:ssa) ja sukupuolen vaikutus taiteen kokemisessa. Taiteesta puhumista (kirjan sävy on keskusteleva) Siri Hustvedt sävyttää erilaisilla (mm.) filosofisilla ja neuropsykologisilla tutkimuksilla ja teoksilla, jotka ovat ymmärtääkseni ihan oikeasti löydettävissä (mukana oli ilahduttavasti myös uudehkoja suomalaistutkimuksia!). Useampi bloggaaja on kirjoituksissaan kertonut ärtyneen viittauksista (ja tarkemmin lisähuomioista, joita teoksen kokoaja, I.V.Hess tekee) tai kavahtaneen niitä, mutta minulle viittaukset ovat hyvin mielenkiintoisia, tekivät kirjasta itse asiassa huomattavasti mielenkiintoisemman kuin perusromaanit yleensä ja itse viitteitä/lisäinfoja on paljon vähemmän kuin olisin odottanut (tai "pelännyt)". Kirjassa on myös paljon kielellistä leikittelyä ja pohdintaa (ja kritiikkiä), joka hykerrytti ja hauskuutti minua lukijana.

Minä pidän Säihkyvästä maailmasta. Siinä on mukavaa haastetta ja erilaisuutta tavalliseen kuviteltuun kaunokirjaan. Hustvedt on tehnyt valtavan työn keksiessään näin monipuolisen kirjan. Kirjassa on myös samaa taiteellista kuvailua ja kuvittelua kuin Kaikki mitä rakastin -kirjassa, jossa Hustvedt on taitava. Kirja siis tarjoaa kaunokirjan lisäksi useita visuaalisia taidekokemuksia, jotka itse asiassa kuulostavat aika voimakkailta jos ne oikeasti pääsisi oikeasti kokemaan. Valitettavasti en ole tainnut lukea yhtään hyvää loppua Hustvedtin kirjoissa (KMR kesken) ja sama toistuu myös tässä. Loppu on mielestäni yllättävän imelä ja perinteinen verrattuna siihen mitä kirja muuten nokkeluudellaan edustaa. Mielenkiintoinen kirja ja mielestäni tämä on taas helppolukuisemman oloinen kuin (kesken oleva) KMR, sillä Säihkyvä maailma etenee aika lyhkäistenkin kappaleiden (tai "selontekojen") kautta, joka on minulle hyvä juttu. Kokonaisuus oli minulle selkeästi luettavissa jne (4?/5). Myös Omppu blogissaan Reader, why did I marry him? piti kirjasta kovasti. Pidän kirjoista, jotka saavat minut ajattelemaan ja tämä kirja poiki jo yhden hyvän keskustelun taiteeseen itseäni perehtyneemmän kanssa. Ja se jos joku on on upeaa!

Valitettavasti lainaus kirjasta puuttuu nyt kokonaan, sillä jouduin jo palauttamaan kirjan.