Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hoffman Alice. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hoffman Alice. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Alice Hoffman: Ihmeellisten asioiden museo

Luin Alice Hoffmanin Aavikon kyyhkyset viime jouluna ja kytö kirjailijaa kohtaan heräsi, vaikka lukukokemukseni takkusikin tuolloin hieman. Ihmeellisten asioiden museo (Gummerus, 2015, suomennos Raimo Salminen) kiinnosti minua aiheeltaan ja pyysin sen kustantajalta blogilukuun. Sain aloittaa kirjan taas takkatulen ääressä, loman tunnelmasta luonnon helmassa nauttien. Aaah...


On vuosi 1911 ja tapahtumapaikkana New York. Kirjan kansi johdattelee mukavasti tunnelmaan. Kirja kulkee kahden päähenkilön kautta: Coralien ja Eddien. Coralie asustaa entisen taikuri-isänsä kanssa talossa, joka on myös samalla erilaisten asioiden museo, tai näyttelytila. Coralien kasvaessa hänelle käy selväksi, että museossa on esillä erilaisia luonnon kummallisuuksia niin säilötyissä purkeissa kuin elävänäkin. Erilaisia ihmisiä esitellään kuin satuolentoja, kuten Susimiestä, joka on karvainen kuin eläin. Myös Coraliella on erilaisuutensa, yhteen kasvaneet sormet. Kylmäkiskoinen isä treenaa "kalatytöstään" loistavan uimarin, jonka taidoille on käyttönsä yhä tiheämmin kiihtyvässä showbisneksessä, jossa isä kynsin ja hampain roikkuu. Taustalla nousee Dreamlandin tuhansin valoin varustettu huvipuisto, museon pahin kilpailija, eikä todellisuus enää riitä.

Eddie on paennut isänsä kanssa uuteen maahan. Työolojen heikettyä hän näkee isänsä tekevän jotain, joka romuttaa hänen käsityksensä isäänsä kohtaan ja Eddie vetäytyy isänsä luota pikkuhiljaa muihin bisneksiin ja ulos perheensä uskosta, äärijuutalaisuudesta. Eddiestä tulee lähes laitakansalainen, vanhemmiten valokuvaaja, joka etsii paikkaansa viskin voimalla mutta samalla joutuu todistamaan linssinsä lävitse tapahtumia, joita ei voi jättää enää jälkeensä. Ehkä valokuva todella vie osan sielusta.

Vuonna 1911 New Yorkissa on tapahtunut kaksi iso tulipaloa. Kirja perustuu siis oikealle historialliselle taustalle ja ajankuvaus on lumoavaa. Luin kirjaa monenlaisista syistä suurella mielenkiinnolla: New York, historia ja ihmismaailman kummallisuus. Ja miten täydellinen lukukokemukseni olikaan! Tarina on niin mielenkiintoinen, imuvoimainen, yllätyksellinen ja koko ajan etenevä, etten kokenut hetkeäkään tylsistymistä (mikä on harvinaista). Kirjan henkilöt ovat todella mielenkiintoisia ja monipuolisia. Tapahtumien sekä ympäristön kuvaus on hyvin elävää ja aistikasta. Kuvaukset tulipalosta saivat minut oikeasti irvistämään kauhusta, kuten minua liikuttivat myös monet muut kohtaukset. Ja yhtä aikaa tarinan rytmi, jokin niin kaunis soljunta, vipatti lukumieltäni hellällä tavalla, että suorastaan hivelin kirjan tarinan itseeni. Kirja tarjoaa niin monitasoisen lukukokemuksen, että sitä on vaikea kuvailla yltymättä ruudinhajuisiin ilotulituksiin.

Lukukokemukseni oli ehdottomasti syksyni tähän astisista paras. Kirjan kokonaisuus on parasta mutta samalla saatoin pysähtyä ihailemaan yksityiskohtia, kuten sanaston monipuolisuutta. Tästä lienee aihetta myös suomentajan kukituksiin. Tulen ehdottomasti lukemaan lisää Alice Hoffmania, huhhuh, hyvänen aika!


"Vapaus oli arvokas asia, silloinkin kun sitä kesti vain muutaman tunnin. Mahdollisuudesta muuttua huolettomaksi aaveeksi täytyi olla kiitollinen. Täällä ei kukaan voisi komennella häntä. Hän voisi aivan hyvin olla vedestä noussut nymfi, joka oli kavunnut uudelle, lempeälle maaperälle. Maailma näytti loistavan kirkkaana: aivan kuin hänen edessään olisi avautunut ovi ja sen toisella puolen olisi leijunut hohtavaa usvaa. Hän kuvitteli että siellä oli hänen tulevaisuutensa, odottamaton elämä jonka hän ehkä saisi elääkseen, ellei ikinä palaisi kotiin. Varjot heittäytyivät valeakasioiden lomitse. Yön tummat värit kietoivat maiseman siniseen utuun. Coralie riisui naamion, jota piti näyttääkseen joltakin muulta kuin ihmiseltä ja joka oli valmistunut saman käsityöläisen pajassa kuin Ihmeellisten asioiden museon kilvet."

- Alice Hoffman: Ihmeellisten asioiden museo

perjantai 30. tammikuuta 2015

Alice Hoffman: Aavikon kyyhkyset

Minä kärsin lukujumista. Viikko on mennyt minimaanisella sivumäärällä ja olen yrittänyt tarpoa kesken olevia pois alta ja toivoa, että edessäni olisi jotain ihanaa luettavaa. Tätä kirjaa aloitin jo joululomani alussa, eli luin Alice Hoffmanin Aavikon kyyhkysiä puolitoista kuukautta. Kirja ei kuitenkaan ole yhtään huono vaan oikeasti tämä kirja imaisee ja lumoaakin mutta elämäni pienten lasten kanssa on niin heilahtelevaa, ettei aikani 623 sivun kirjalle ole aina yleensä suotuisa. Olisin halunnut upota tähän maailmaan päiväkausiksi ihan rauhassa mutta se ei vain ole nyt mahdollista.


Kirja kertoo vuodesta 70-77. Siis ei 1970 vaan 70. Se on siis melkoinen aikamatka Masada nimiseen linnoitukseen, jonka roomalaiset piirittivät kapinnallisten hallitessa sitä. Kirja on kirjoitettu kirjailijan sanojen mukaan historoitsija Josefuksen avulla ja tarina kerrotaan naisnäkökulmien kautta. Tarina vie lukijansa melkoisen ihmeelliseen vanhaan maailmaan ja kirjailija kuvailee ympäristöä, ihmisiä ja tapahtumia uskomattoman kauniilla ja jopa mystisellä tavalla. On todella vaikea kuvailla tätä kirjaa, koska se on niin laaja. Kirja etenee neljän juutalaisnaisen kautta ja tarinat ovat myös täynnä muinaista magiaa ja lääketiedettä. Samalla kirjassa kuvataan ihmisyksilön peruselämää ja tarpeita. Rakkaudella, lisääntymisellä ja seksilläkin on kirjassa (ja ihmiselämässä) oma tärkeä sijansa. Yksi tarinoista esimerkiksi kuvaa Azizaa, joka syntyy tytöksi mutta ryhtyy poikasoturiksi.

Koska lukukokemukseni oli repaleinen, osa kirjasta jäi minulla huonommalle ymmärrykselle. Harmittaa, etten löytänyt pitempi kestoista keskittymistä tähän kirjaan, sillä se varmasti olisi sen ansainnut. Hoffman kirjailijana kyllä herätti tällä merkkiteoksellaan huomioni ja valtava työ mikä kirjan teossa näkyy on lähes hengästyttävää. Kieli on runsasta ja kuvailut hyvin moninaisia. Vaikka kirjan tarinat ovat kiinnostavia ja taitavasti kirjoitettuja, olisin nauttinut ehkä tiivistetymmästä lopputuloksesta. Mutta kyseessä on erikoinen kirja, ja ketä historia tuolta ajalta kiinnostaa, kannattaa ehdottomasti kokeilla. Näin blogimaailmassa toki jäin miettimään onkohan blogisti-assyriologi lukenut tätä ja mitä ihmettähän hän tästä kirjasta ajattelisikaan!


"Tartuin Erania niskasta, ja yhdessä juoksimme kauas siitä paikasta, kovaa vauhtia kuin hevoset. Pöly tuprusi, ja tamaanit koloissaan kätkeytyivät meiltä. Kullanruskeat pöllöt nousivat siivilleen kallioilta; hiirenhäntälepakot hylkäsivät jujubapuitten oranssinruskeat hedelmät ja lehahtivat ilmaan pilvenä, jossa erottui vain viuhtovia siipiä."

- Alice Hoffman: Aavikon kyyhkyset (Gummerus, 2014, suom. Raimo Salminen, kirjastolaina)