Näytetään tekstit, joissa on tunniste Farah Nura. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Farah Nura. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Nura Farah: Aavikon tyttäret

Olin huomannut blogeissa kehutun Nura Farahin Aavikon tyttäret. Tänä keväänä siitä ilmestyi pokkari, joten kysyin kustantajalta haluaisivatko antaa pokkariversion blogilukuuni. Ilokseni näin kävi. Vaikka kovakantisissa kirjoissa on jotain arvokasta hohdokkuutta, on minusta pokkareillakin paikkansa. Niitä on vaan niin mukava lukea keveytensä ja taipuvuutensa vuoksi. Varsinkin iltaaikaan, vaaka-asennossa!


Nura Farahin esikoiskirja Aavikot tyttäret (Otava, 2014) kertoo 1900-luvun puolivälin Somaliasta. Etsin tätä kirjoistusta kirjoittaessani nolosti kirjasta suomentajaa, mutta havaitsinkin, että kirjailija on ensimmäinen suomalainen somalikirjailija! Vau! Somalia kiinnostaakin meitä suomalaisia varmasti siitäkin syystä, että historiamme ja kulttuurimme on kohdannut toisiaan 1990-luvulta lähtien, kun Suomeen saapui ensimmäisiä somalialaisia maahanmuuttajia. On hyvin hienoa, että Nura Farah on valoittanut kirjassaan Somalian historiaa ja lähtökohtia, tapoja ja uskon merkitystä.

Harvoin tapahtuu niin, että tunnen kirjaa lukiessani hienoista pahoinvointia. Kuitenkin Aavikon tyttäriä lukiessani tunsin tarinan äitiyden (tytön ja äidin vuorovaikutuksen) ja naisen aseman kuvauksen ajoittain kivuliaaksi. Tarina kertoo Khadijan ja hänen sukunsa tarinan sekä avaa yhden somaliheimon elämää historian havinoissa. Tarina on niin ikään tutunoloinen useista afrikkalaiskuvauksista mutta samaan aikaan aavikkoympäristö tuo tarinaan erilaista otetta. Kirjaa lukiessani palasin vuodenvaihteessa kahlaamani Alice Hoffmanin kirjan luomiin maisemiin. Vaikka Aavikion tyttärien alku Khadijan ympärileikkauksineen kaikkineen oli kivuliasta, eteni kirja mukavasti eteenpäin. Mielenkiintoni herätti eniten kuvaukset muslimien elämästä ja arvoista. Tärkeää oli myös lukea heimojen yhteenkuuluvuuden tärkeydestä Somaliassa. Kirjan henkilöhahmot olivat myös kiinnostavia joskin aluksi olin nimien ja varsinkin runsaiden vieraiden sanojen viidakossa hieman hukassa.

Kirjan tarina oli ihan mielenkiintoista luettavaa. Olin kuitenkin ehkä ladannut tähän kirjaan yltiöpäisiä oletuksia, en tiedä miksi, ja ne eivät sinänsä täyttyneet. Koin kirjan kaaren aika tutunoloisena afrikkalaiskuvauksena, vaikkakin maisema ja uskontokuvaus toi mukaan erityistä kiinnostusta. Totta puhuen näin parin viikon jälkeen minun pitää ihan muistella mitäs tässä kirjassa tapahtuikaan. Tosin kirjaa selaillessani mieleeni muistui moniakin vahvoja mielikuvia kirjasta.

Kirjaa on siis kehuttu ja blogattu paljon, mutta tyydyn nyt liittämään tähän pokkarin kanteen päässeen Kirsin kirjanurkan bloggauksen!


"Fatima inhosi laiskuutta ja ylpeili omilla saavutuksillaan. Hänen mielestään laiskuus tappoi ihmisen. Khadija oli ahkera ja yritti täyttää kaikki hooyon toiveet. Varhain aamulla hän heräsi ja valmisti aamiaisen. Hän sytytti nuotion ja keitti teen. Hooyon tyynen ilmeen näkeminen oli kallisarvoista."

- Nora Farah: Aavikon tyttäret