Näytetään tekstit, joissa on tunniste Egan Jennifer. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Egan Jennifer. Näytä kaikki tekstit

perjantai 20. joulukuuta 2013

Jennifer Egan: Sydäntorni

Luin alkuvuodesta Jennifer Eganin Aika suuri hämäys kirjan ja minusta se oli aika kiva kokemus. Erilaisen tavallinen, kirjan hahmot olivat hyvin rakennettuja ja kirja kulki haasteellisesti. Kun huomasin (blogeista tietenkin), että Jennifer Eganilta on suomennettu uusi Sydäntorni (Tammi, 2013, suom. Heikki Karjalainen) lainasin sen tietenkin kirjastosta, sen käteeni sattuessa. Odotukseni olivat viimeisen Egan kokemukseni perusteella ainakin sydäntornin korkeudella.


Sydäntorni muistutti minua hieman Aika suuresta hämäyksestä. Siinä oli samanlaista runkoa ja aikajanan heittelyä mutta huomattavasti yksinkertaisemmin ja ehkä hätäisemmin kuin Aika suuressa hämäyksessä. Henkilöhahmojen mukavuus oli onnistunut ihan kivasti mutta kokonaisuutena Sydäntornin juoni oli minusta aika "perus". Sydäntornissa yritetään luoda pientä mystiikkaa ja jopa kauhua mutta minulle se ei kolahtanut. Huumoriakin oli mukana, hörähdin kerran. Kirjan juoni perustuu siis jälleen kerran elämänkulun kerronnalle (minun mielestäni). Tällä kertaa kuvataan kahden miehen, lapsuudenkaverin, elämäntarinaa. Kuinka hyvästä pojasta tuli narkkari ja vankilakundi (tästä hahmosta minulle tuli mieleen kotimaisempi, ja siten läheisempi, pikkurassu, tunteileva Miska, joka esiintyi Tiuraiemen kirjassa) ja kuinka traumaattisesta kokemuksesta selvinneestä pojasta kasvoi lopulta menestyvä mies. Ja kuinka he tapasivat ja kuinka yllätyksellisesti historian havina asetti heidät samanlaiseen traumaattiseen tilanteeseen kuin heidän ollessaan lapsena. Ja mitä sitten kävi.

Ääh, täytynee todeta, että olin pettynyt Sydäntorniin. Kirja kulki minulle koko ajan sillä rajalla, että onko tämä hyvä vai sitten vähän ylitehty. Kirjailijalla on tosi kiva tyyli kirjoittaa mutta väkiselläkin Sydäntorni jäi minulle aika suoritukselliseksi kirjaksi. Siitä puuttui se jokin palo, jota kirjassa itsessäänkin kirjoitustuneilla haetaan. Ehkä minulla oli Eganin ensimmäisenkin kirjan kohdella hieman ristiriitainen olo, osin kirja oli tosi mielenkiintoinen ja taas välillä hyvin ennalta-arvattava, ja uskallanko taas sanoa suoraan, että tylsä. Minusta tuntuu, että nyt olen Eganini lukenut.

Silti minusta on ollut erittäin mielenkiintoista lukea blogeista aivan erilaisia kokemuksia. Sillä Opuscolo piti kirjasta itseäni enemmän ja taas Erjan lukupäiväkirjoissa kokemus oli ehkä lähempänä omaa kokemustani. Mahtavaa miten eri lailla me luemme kirjoja ja mahtavaa, että kirjavalikoimaa löytyy. Toivottavasti myös tulevassa suomennettujen kirjojen laajuus säilyy, että meille kaikille löytyy omansa. Sitä vaan tässä kevätlistoja katsellessani mietin.


"Linna oli sortumispisteessä, mutta ei sitä kello kahdelta
yöllä himmeässä kuunvalossa huomannut."

- Jennifer Egan: Sydäntorni

perjantai 22. marraskuuta 2013

Jennifer Egan: Aika suuri hämäys

Tämä kirjoitus on kirjoitettu torstaina 30. toukokuuta 2013 ja liitetty Kirjapolkuihini 11.2013


Jennifer Eganin Aika suuri hämäys (Tammi, 2012) on taas yksi kirja, jonka löysin kirjablogien kautta. Kirjan tarina, tai tarinat, kulkevat aikajanalla hyppien. Nimiä on liikaa tällaiselle ihmiselle, jolla on huono nimimuisti, mutta kaksi nimeä muistan kuitenkin: Sasha ja Bennie Salazar. Jollakin tapaa kaikki nämä matka-, nuoruus-, huume-, aikuiselämätarinat liittyvät näihin kahteen henkilöön. Sasha on nainen, jolla on taipumus pihistelyyn ja Bennie omistaa levy-yhtiön.




Kirja on mukaansatempaava, helppolukuinen ja välillä vaikealukuinen. En voi sanoa ymmärtäneeni kaikkea lukemaani. Tämän kirjan voisi siis osittain lukea uudelleenkin. Välillä palasin sivuja taaksepäin, hetkonen, vain huomatakseni, että nokkela kirjoittaja kertoisikin oleellisen vasta tulevassa. Kierrellen, kaarrellen ja - ahaa, ai näinkö tämä menikin!

Tämän kirjan punainen lanka on minulle elämänkulkukerronta. Kirja kertoo amerikkalaisesta historiasta 1960- ja 70-luvuilta (?) nykyaikaan, musiikki vahvasti läsnäolevana. Tai siis lisätään ne kaksi muutakin olennaista: Sex and drugs. Tosin seksi on tässä kirjassa lähinnä ihmissuhteiden kuvailua (hyvä näin). Huumetarinat ovat minusta aina ahdistavia, joskin mielenkiintoisia. Näin myös elokuvamaailmassa (esimerkiksi nyt Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa): tunnen valtavaa mielenkiintoa taitelijoihin ja taidepiireissä eläviin mutta samalla tunnen myötäahdistusta, kun lahjakkaat ihmiset tuhoavat elämänsä huumeiden ja alkoholin väärinkäytöllä. Tässä kirjassa kuvataan miten elämänpolku voi riskeistä huolimatta saada uuden suunnan pienelläkin tilanteen muutoksella. Tai sitten ei. Ja tämmöistähän elämä on. Kirja ikään kuin kertoo minulle, että silti kannattaa aina pyrkiä eteenpäin ja yrittää parhaansa, sillä eihän sitä koskaan tiedä?



Aloittaessani uutta kirjaa, katson yleensä aina ensimmäisenä kirjan sivumäärän (410 sivua). Tässä kirjassa satuin samalla huomaamaan, että kirjan loppupuoli on ikään kuin kalvoja. No, koska olen peruspessimisti, ajattelin, että hohhoijaa mitähän "jännää" sitä on taas keksitty ja ajattelin jopa, että hah, eli kirjan lukee paljon nopeammin kuin perus 410-sivun kirjan. Niin kirjarakas ihminen minä olen. Mietin aina ensimmäisenä miten nopeasti kirjasta pääsee eroon. No, kun pääsin siihen kalvokohtaan, luin niitä vähän vähättelevällä asenteellani, huomatakseni taas, että aaah, jaah ja oho. Kirjailija löi luun kurkkuuni. Kalvojen kautta kuvattu nuoren elämä oli niin osuva ja hieno, että minä itkin.

Kirja oli siis varsinainen hämääjä. Oletin vähän, sain paljon, petyin välillä, yllätyin uudestaan. Mielenkiintoinen kirja mutta ei tämä silti yllä kaunokirjallisuuden klassikoihin, kuten takakannessa Time lehteä siteerataan. Tässä kuitenkin on todella jotain. Ainakin erittäin hyvä elokuvakäsikirjoitus. Bennie Salazarina näen vahvasti Samuel L. Jacksonin. Vai jokohan leffa on ilmestynyt?

Pisteitä kirjalle ropisee 4+. Ja kysymys kuuluu, joko sinä olet lukenut tämän kirjan?
Alla, kirjalainauksena on kohta, jossa hurrasin Bennien ajatuksille kädet pystyssä, mutten kuitenkaan ymmärtänyt olla kirjoittamatta tätä hurraamistani julkiseksi.


"Liian kirkasta, liian puhdasta. Tarkkuuden ja täydellisyyden tavoittelu oli kaiken pahan alku ja juuri, digitointi imi elämän kaikesta, joka survottiin sen mikroskooppisen siivilän läpi. Elokuva oli kuollut, valokuva oli kuollut, musiikki oli kuollut. Taiteen täystuho! Bennie ymmärsi kuitenkin olla sanomatta näitä juttuja ääneen."

- Jennifer Egan: Aika suuri hämäys