Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bulawayo NoViolet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bulawayo NoViolet. Näytä kaikki tekstit

torstai 6. maaliskuuta 2014

NoViolet Bulawayo: Me tarvitaan uudet nimet

Minulla on useamman pitkän luvun kirja kesken, mutta halusin silti lainata Bulawayon Me tarvitaan uudet nimet, vaikka kyseessä oli pikalaina (Gummerus, 2013, suom. Sari Karhulahti). Olin lukenut Lumiomenan Katjan kirjaesittelyn ja päätin, että kun kirja vastaan kävelee, se lainataan.


Luinkin kirjan päivässä. Kirja kertoo nuoresta tytöstä nimeltä Kulta ja hänen kavereistaan, jotka asustavat kirjassa niin ikään nimeltä mainitsemattomassa Afrikan maassa, niin kutsutussa Paratiisissa, joka on peltihökkelikylä. Kirja kuvaa upeasti lapsen näkökulmasta kuinka äkkiköyhyyden kokemat ihmiset selviävät, ja eivät selviä, nälän ja kaikenlaisen pulan keskellä. Se kertoo kuinka lapset ovat varsin tarkkanäköisiä ja näkevät myös olennaisia asioita meidän aikuisten maailmasta (joskus jopa meitä aikuisia "avoimemmin") ja kuinka lasten kokemukset usein heijastuvat heidän leikeissään. Kirjassa kuvatut leikit ovat upeita, jopa niin, että ajattelin, että leikkien sisältö saattoi olla joiltain osin muiden leikkivälineiden ja puuhien puuttuessa jopa rikkaampaa kuin meillä yltäkylläisyydessä eläjillä. Bulawayo (ja suomentaja) kirjoittaa upeasti lapsen kielellä (toistot, konkreettisuus, impulsiivisuus jne.) ja avaa lapsen silmin hahmottuvaa elämää.

Kirja jatkuu tutulla tavalla, kun Kulta muuttaa teini-iän kynnyksellä Amerikkaan. Tutulla tavalla siten, että olen lukenut viime aikoina montakin kirjaa (mm. Adichie), jossa kuvataan tätä ristiriitaa mitä maastamuutto oikeasti on. Tässäkin kirjassa kuvaillaan erilaisin aika selkein symbolein ja suorin sanoin sitä, onko ruoho oikeastaan aidan toisella puolen sen vihreämpää. Kirjassa tuotiin esille myös sitä yleismaailmallista seikkaa, että jos jotain tavallista, arkista ja jopa tylsää menettää, sitä saattaa jälkeenpäin huomata, miten oikeastaan perustavanlaatuisen tärkeää se yksilölle onkin ollut. Olipa se vaikka säännöllisesti syöty arkiruoka tai päivittäin tavatut, höperöt kaverit. Kirjassa kuvataan, jopa kritisoidaan, myös toista "uusissa afrikkalaisissa kirjoissa" toistuvaa teemaa, joka on avustusjärjestöjen ja uskontojen vaikuttuvuus Afrikan maissa. Millä tavoin ja millä hinnalla tätä hyväntekeväisyyttä oikein toteutetaan.

Me tarvitaan uudet nimet kertoo myös sen, kuinka historia periytyy sukupolvelta toiselle, joskus myös kohtalokkain tavoin. Sukujemme historia kulkee meissä kuin solutasolla ja vaikka nimemmekin olisivat vaihtuneet, emme pääse karvoistamme eroon. Lopulta taakse jätettyjä asioita joutunee itse kukin meistä jollakin tavalla kohtaamaan? Mietin kirjaa lukiessani myös kuinka hyvyyden ja pahuuden määrä taitaa olla vakio. Vaikka Amerikassa on moni perusasia oikein hyvin, ruokaa ja koulutusta tarjolla yllin kyllin, ei se poista muulta tasolta tulevaa turvattomuutta ja jopa turvattomuutta, joka tuntuu kirjan kautta varsin turhalta, kuten netin kautta saatavilla olevat lähes traumaattisia kokemuksia tarjoavat videot ynnä muut.

Kirja oli minusta oikein hyvä ja mukavan helppolukuinen. Se eteni hyvin siitäkin huolimatta, että niistin lapseni nenää joka kymmenes minuutti sitä lukiessani. Kirja olisi kestänyt kyllä viipyilevämmänkin lukemisen. Kirja ei kuitenkaan ollut niin helppo kuin kannen iloisuus minulle viesti. Se oli hyvin pohtiva ja viisas kirja. Jotkin pikkuiset (yhtä lailla kujeilevat kuin kirjan pienten lasten leikit) vihjaukset maailmamme vastakohtaisuuksista tai jopa hullunkurisuuksista, kuten köyhän lapsen päällä oleva Google-paita tai kolmessa päivässä hajoavat uudet kiinalaiset kengät, olivat mielestäni tämän kirjan timantteja. Niissä osuttiin naulan kantaan. Muutenkin kirja on uskomattoman eheä ja jokaisella osalla oli tarkoituksensa, kun niitä hetkenkin jaksoi miettiä. Oikein, oikein hyvä kirja (4-5/5), omassa genressään jopa täydellinen.

Kirjaa on luettu laajasti blogeissa, mm. Luettua , Kirjainten virrassa, Kirsin kirjanurkassa ja Kirjojen keskellä.


"Minun ukkini tapettiin ennen meidän syntymää. Jospa se on aave - minä aloitan mutta isopää-Kovanaama keskeyttää minut sanomalla: Minä olen Vapaanasyntynyt. Tappakaa minut!"

- NoViolet Bulawayo: Me tarvitaan uudet nimet