Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2012. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2012. Näytä kaikki tekstit

perjantai 22. marraskuuta 2013

Kari Hotakainen: Jumalan sana

Tämä kirjoitus on kirjoitettu keskiviikkona 26. joulukuuta 2012 ja liitettu Kirjapolkuihini 11.2013.


Kari Hotakainen on suomalaisten nykykirjailijoiden keulahahmoja. Niin väitän. Hotakainen kuvaa kansalliskertojan tavoin elämää ja kuolemaa usein tavallisen flanellipaitaisen suomalaisen miehen tarkkakatseisesta ruohonjuuritasosta, edeten lähes valonnopeudella läpi ilmakehän ja ohi linnunradan vain palatakseen jälleen kerran saunamakkaran, sinapin ja oluen äärelle. Hotakainen kirjoittaa huumorilla, jalat maassa mutta viisauttaan auliisti jakaen.

Henkilökohtainen tutustumiseni Hotakaisen tuotantoon alkoi lukioikäisenä. Luin hänen pakinoitaan ja kirjojaan ja kirjoitin näihin vastineita äidinkielenopettajalleni- usein innosta puhkuen. Hotakaisen kirjat ovat seuranneet minua pitkin aikuistumistani ja tapanani on ollut ostaa viime vuosina hänen uusin kirjansa jollekin joululahjaa tarvitsevalle ja näin sen myös omaan lukuun lainaksi saadakseni. Tänä vuonna sitä ei ostettu, koska kirjaa ei ilmestynyt hyvin ymmärrettävästä syystä. Siksipä tartuinkin itselläni lukematta jääneeseen opukseen, eli Jumalan sanaan (Siltala, 2011), jota kriittisimmätkin Hotakaisen lukijatuttavani olivat minulle hyväksi kehuneet.

Jumalan sanassa Jukka Hopeaniemi, hcbisnesmies, jää jumiin pakopaikkaansa Lappiin ja kutsuu isänsä luottoautokuskin Armaksen hakemaan hänet pois. Kalliiksi käyneen matkan varrella Jukka pohtii edesmenneen isänsä nauhoja kuunnellen väsyneen houreisesti elämäänsä rahan maailmassa. Hopeaniemi on myös tehnyt elämänsä suurimman poikkeuksen, lupauksen tulla suoraan televisiohaastatteluun, jota moni pitää Jukan virhelyöntinä. Kirja loppuu Hotakaisen tyylillä melkoiseen ilotulitukseen, valmiin elokuvamaisella jännityksellä.



Tarina oli mielestäni itseasiassa Hotakaisen heikoimpia. Olin yllättynyt kokemuksestani, koska niin moni kirjaa kehui. Kuitenkin koen, että Hotakainen on kirjoittanut useassa kirjassaan paljon monipuolisemmin ja hauskemmin kuin tässä. Myös markkinatalouden ja pehmeämpien arvojen kohtaamisista on kirjoitettu esimerkiksi edeltäjässään Ihmisen osassa, jossa puheista tehtiin loppu ja teoille annettiin melkoisen brutaalilla tavalla aikansa. Ei kirja kuitenkaan huono ole, ihan lukemisen arvoinen, kuten oikeastaan kaikki Hotakaisen kirjat (lasten- ja nuortenkirjoja en ole valitettavasti lukenut).

Oletko sinä lukenut koskaan Kari Hotakaisen kirjoja ja tavoittaako hän sinun huumoriasi tai ajatusmaailmaasi kirjoillaan? Kenet nykykirjailijoistamme sinä nostaisin kansakuntaamme tällä hetkellä parhaiten kuvaavaksi kirjailijaksi?

Odotan mielenkiinnolla millaisen kirjan Hotakainen kirjoittaa seuraavaksi. Kuten kyllä aina muulloinkin. Hotakainen napauttaa kirjoillaan usein napakasti aikakautemme kuumiin tapahtumiin mutta onkohan seuraavassa kirjassa vielä enemmän jotain yksilökohtaisempaa? Sen toivottavasti luemme, kun sen aika on. (3/5)


"I don't judge a man by the length of his hair or the kind of music he listens to. Rock was never my bag. But you put on a pair of shoes when you walk into the New York Public Library, fella."

- Lt. Bookman, Seinfeld

Aki Ollikainen: Nälkävuosi

Tämä kirjoitus on kirjoitettu torstaina 27. joulukuuta 2012 ja on liitetty Kirjapolkuihini 11.2013.


Ollikaisen esikoiskirja Nälkävuosi (Siltala, 2012) on ulkoasultaan tyylikäs kirja, aivan kuten Hotakaisen Siltalan kustantamat kirjat. Ollikainen aloittaa ja lopettaa tyylikkäästi prologilla ja epilogilla mutta omasta mielestäni prologi epäonnistuu. Itse en välitä lukea kirjan alkusivuilla sänkypuuhista, tai kalun vatkauksista, vaan mieleeni nousi heti aluksi onko tämä kirja taas yksi niistä helpoilla "kohuttajilla" ratsastajista. Mieleni teki lopettaa kirja prologiin mutta koska kirja oli oma, itse maksettu ja aihepiiriltään mielenkiintoinen, en luovuttanut. Onhan kansikin niin tyylikäs... Lisäksi kirjan sivumäärä on hyvä, 138 epilogin kanssa. Mielestäni hyvä kirjanpituus on alle 250 sivua, pitemmät kirjat sisältävät usein liikaa täytettä. Toki poikkeuksiakin on olemassa, satoja.

Ollikainen kuvaa nälkävuosia kahden perheen kautta. Parempiosaisten veljesten, lääkäri-Teon ja apulaiskamreeri Larsin, ja köyhän perheen, Marjan, Juhanin, Mataleenan ja Juhon tarinan kautta. Kuten kirjan nimestä voi olettaakin, ei tarina ole kummankaan näkökannasta lopulta kovin kaunis. Nälkä ja kurjuus keskitalven pakkasissa alkaa kuulostaa kammottavammalta kuin yksikään zombietarina televisiossa. Ihmisestä tulee ihmiselle susi, ja sekin alkaa tuntua ymmärrettävältä. Kuolemaa, likaa, tauteja ja pelkoa. Perheen kohtalon lukeminen tuntuu sydäntä kuristavalta näin pienten lasten äidin näkökulmasta. Tarina koskettaa ja nostaa kyyneleet silmiini.



Jollakin ihmeen tavalla Ollikainen osaa kaunokirjallisten lahjojensa kautta kuvata traagista näkymää valkeaan vaippaan kauniisti pyyhkien. Kuolemassakin näkyy armoa, kohtaloissa polkuja, jotka johtavat toisten onneen, toivoon tulevasta. Ollikainen yllättää vahvalla taidollaan kirjoittaa kauniisti, jopa hieman vanhahtavalla tavalla. Lukeminen on helppoa ja Oliver Twistmainen tarina kulkee maisemien ja hyvien henkilökuvausten kautta luonnollisesti edeten. Kirja on heikohkosta alusta huolimatta oikein hyvä kokonaisuus ja varmasti lukemisen arvoinen. Onneksi luin loppuun, vaikka epilogi jäikin minulle hieman arvoitukselliseksi. Kuka oli kesän aaltoihin kastautuja?

Kun katsoin Ollikaisen kuvausta, ajattelin, että onpa hän nuori kirjoittaja. Syntynyt 1973. Sitten mietin uudestaan ja ajattelin, että niin. Eipä tässä taida olla enää itsekään ihan niin nuori kuin välillä kuvittelee. Eli kirjoittaja taitaakin olla oikein hyvässä iässä kirjan tekoon ja se näkyy kirjan kokonaisuudessa, kielessä, selkeydessä ja eheydessä. Jään mielenkiinnolla odottamaan Ollikaisen jatkoa kirjailijana.

Silti, kun luin ensimmäiset sivut toisesta Finlandia-palkintoehdokkaasta ja sen voittaneesta,  Jäästä, huomaan kirjoittajien välisen eron tekstin sulavuudessa ja runsaudessa. Ei sillä, että kaikkien tulisi kirjoittaa samalla tavalla. Ollikainen tekee sen yksinkertaisen tyylikkäästi värein valkoinen ja musta; Lundberg tunteita ja kauneutta tauotta hivellen, kultareunaisia sateenkaarenvärejä käyttäen. Tästä Jää kirjasta kirjoitan varmasti myöhemmin lisää.

Oletko sinä lukenut Ollikaisen Nälkävuotta? Oletko lukenut muita tämän vuoden Finlandia-ehdokkaita? Haluaisitko lukea Nälkävuoden arvioni perusteella?

Kirja saa minulta pisteitä, hieman höllisti antaen, 4/5.


"Taivas on käärmeensilmän värinen. Ensimmäinen tähti syttyy, ja Marja tuntee miten käärme katsoo häntä ja Juhoa. Marja katsoo takaisin, käärmettä silmästä silmään, mutta sitä ei voi hämätä."

- Aki Ollikainen: Nälkävuosi

Mika Waltari: Suuri illusioni

Tämä kirjoitus on kirjoitettu torstaina 22. marraskuuta 2012 ja liitetty Kirjapolkuihini 11.2013.


"Me olemme valistuneita, siksi tiedämme itsekin, että näyttelemme, ja näytteleminen on syöpynyt vereemme niin syvälle, että näyttelemme itsellemmekin silloin kun olemme yksin muun katselijapiirin puuttuessa. Mutta tämän jälkeen nousee itsestään selvänä kysymys, mitä me todellisuudessa olemme. Sitä taas on mahdoton ratkaista, joten meidän on kaiken keskustelun pohjaksi otettava se hyvin epämääräinen hypoteesi, että olemme todella sitä, mitä me näyttelemme olevamme."

"Jokin outo, kipeän ihana riemu vuoti läpi koko olemukseni. En voinut puhua mitään, vain huohotin hiljaa. Ja minä suutelin tuota pientä kirjelippua, enkä enää tuntenut itseäni, sillä minussa ei sillä hetkellä ollut muuta kuin suuri, hellä, ääretön rakkaus."

"Tietysti voit vielä tulla - - polttamaan yhden savukkeen." 

"Oli kuin nuoruus olisi kiitänyt ohitseni ja hävinnyt tielle, joka on meille tuntematon ja mahdoton, johon meidän ainoastaan täytyy uskoa. Se nuoruus, joka kykenee rakentamaan uuden maailman vanhan, sortuvan ja tuhoutuvan yllä. Sillä hetkellä tunsin, ettei se ollut vain sairaitten aivojen hullu haave, vaan todellisuus, joka nyt jo oli etsimässä muotoaan."


Jostakin syystä minä näytän hullaantuvan näistä nuorten klassikkokirjoista tällä hetkellä. Mitä lie haen näistä kirjoista tässä muuten niin sidotussa elämäntilanteessani? (Vapautta, matkustusta, maailman parannus -keskusteluja, JAKSAMISTA (varsinkin tänään), aikaa...? Ehkäpä nuoruuden tunteiden aaltoilutkin tunnustavat juuri nyt tutuilta?)

Lukiessani muistin, että olen lukenut kirjan aiemminkin, ehkäpä lukiolaisena. Oikeastaan en osaa todeta kirjasta paljoakaan. Waltarin esikoisteos, kirjoitettu parikymppisenä, oikeastaan aika valtavan hyvä. Kirja sisältää monenlaista taidonnäytettä: dialogia, jännitystä, rakkautta ja draamaa, jopa tulevan dekkaristin(kin) piirteet ovat mielestäni jo tässä teoksessa näkyvissä.

Mika Waltari on ollut superlahjakas ja äärimmäisen älykäs ihminen. Lukekaapa joskus Sinuhe Egyptiläinen (joka ei muuten ole tylsä), niin ymmärrätte mitä tarkoitan- jos ette ole vielä sitä tehnyt.

Nousiko sinulle ajatuksia kirjan lainauksista? Oletko sinä lukenut Waltaria?
Auttakaa minut valitsemaan seuraava kirjani, olen ihan hukassa ilman luvun alla olevaa kirjaa, mitä sinä suosittelisit? Onko Finlandia-ehdokkaissa sinua kiinnostavia kirjoja? Itse olen pohtinut Aki Ollikaisen Nälkävuoden ostamista, onkohan tämä kellekään lukijalleni tuttu? Jelp!


"Mielikuvitus - mikä kirottu lahja se onkaan. Ihminen, jolla on vilkas ja toimintavalmis mielikuvitus, saa kärsiä elämässään kymmenen kertaa enemmän kuin toinen, jolle illusionien maailma on vieras."

- Mika Waltari: Suuri illusioni