Naisten aika, Riivatut ja muita sydäntalvella luettuja

Hyvää uutta vuotta kaikille! Olen tässä joulun aikaan pohtinut kovasti kirjablogieni kohtaloita. Blogit tuntuvat nykypäivään jo hieman vanhenneilta mutta samalla yksi lastenkirjakuvittaja sanoi minulle hyvin mieleenpainuvasti, että blogien kirjoituksista jää pidempi jälki. Olen pohtinut lastenkirjapuolen vinkkausta ig-pohjaisena, minulle helpompana ja hyvin monelle yhtä kiireiselle aikalaiselleni helpommin seurattavana formaattina. Tänä aamuna kuitenkin luin Ylen uutisista, kuinka monen alle 10-vuotiaan suomalaiskodin lasten arkipuuhiin vieläkin kuuluu kuvakirjat ynnä muut perinteiset leikkivälineet ja sydämessäni läikähti. Ehkä lastenkirjojenkin vinkkausta tulisi vain jatkaa. No katsotaan. Ja sitten aikuisten oikeisiin kirjoihin.

kuva kustantajan sivuilta
Lähdin kaukaa ja pääsen vihdoin tuohon kirjapinoon, joka minun koneeni takaa kurkistaa. Luin joulua ennen ja joulun aikaan mukavasti kirjoja. Kuten aiemmin totesin, minulla on ollut venäläisen kirjallisuuden palo, joka ei tunnu loppuvan! Ihanaa! On mahtavaa löytää jotain sellaista, mistä innostuu ja innostumista voi jatkaa mielin määrin. Pyysin Into kustannukselta Jelena Tsizovan Naisten ajan (2018, suom. Kirsti Era) ja minulla olikin onni päästä vähän sattumalta kirjailijan Suomi-turneen yhteen tilaisuuteen, jossa kirjailija kertoi tulkin välityksellä itsestään ja Naisten ajasta. Naisten aika on siis venäläistä nykykirjallisuutta, joskin ilmestynyt ymmärtääkseni jo aikaa sitten, ja saanut Venäjän Booker-palkinnon. Aloittaessani kirjan oli hämmentynyt sen kielestä, joka puhekielistä ja aluksi töksähtelevää. Syynä onkin se, että kirja on kirjoitettu vanhalla venäjällä ja suomentaja on joutunut keksimään oman ratkaisunsa tähän pulmaan. Tiedostettuani tämän kirja alkoi edetä paremmin. Naisten ajan keskiössä on tehtaalla käyvä kipeä äiti, puhumaton pikku tyttö ja kolme mummoa, jotka ottavan tytön hoitaakseen, ikään kuin jättääkseen jonkinlaisen perinnön samalla myös  itsestään. Tässä, kuten lähes kaikissa venäläisissä kirjoissa, joita olenviime aikoina lukenut, taustalla jyllää kulloinenkin poliittinen ilmapiiri ja sen vaikutus kirjan tavallisiin ihmisiin. Tarina pohjautuu vallankumouksen aikoihin. Kirjan tarina on hyvin venäläinen, se on liikuttava, muttei vie minua ihan yhtä lailla kuin joku toinen. Silti kirja on varsin kummallisella tavalla merkittävä ja lumoava. Onko muut lukeneet tätä?

kuva kustantajan sivuilta
Ennen joulua luin myös Päivi Alasalmen Riivatut (Gummerus, 2018), joka olin myös pyytänyt kustantajalta. IG-puolella kyselin kannen onnistumista ja siellä enemmistö oli eri mieltä kuin minä: kansi on hyvä. Olen aiemminkin lukenut Alasalmea ja toivonut, että häneltä tulisi tiiviimpi yhden kirjan tarina ja tässä se nyt on. Kirja sijoittuu 1800-loppupuolen suomalaiseen pikkukylään, jonka yhdessä torpassa alkaa tapahtua kummia. Tarina kuljetetaan kahdesta suunnasta: torpan sisältä sairaan ja heiveröisen Hertta-piian tarinan kautta sekä maailmalle lähteneen sanomalehtimiehen Hugon kautta. Kirjan kokonaisuus on todella hyvä ja tarina erittäin vetävä! Alasalmen kieli on taitavaa kaunokirjallisuutta, jota lukee lumoutuen. Siinä on jotain hyvin samaa kuin Ulla-Lena Lundbergin kuvauksissa (ehkä aikakaudenkin vuoksi), jota voi lukea todella nautiskellen. Pieni, muttei överiksi menevä, yliluonnollisuus istuu tarinaan pieninä osina kiehtovan hyvin. Toivottavasti tämäkin kirja löytää lukijoita, koska ainakin itse olin vilpittömän tyytyväinen lukukokemukseeni.

Anne Svärdin Vera (Otava, 2018, suom. Jaana Nikula, kirjastolaina) on kirja, jota olen nähnyt paljon somessa. Kirjan kansi on kiehtova ja olikin hauska havaita, että tässäkin kosketettiin Venäjää. Ruotsalaisen kirjailijan kirjoittama tarina alkoi upeasti jäisellä hääkuvauksella, joka sai minun huomioni heräämään mutta varsin pian lumous haihtui ja lukeminen muuttui tympeäksi ja tarina ei kantanut minulle. Valitettavasti kirja ei jättänyt pidempää muistijälkeä muuten kuin niin, että todennäköisesti kartan kirjailijan kirjat jatkossa.

Tokihan ennen joulua ehdin olla myös flunssassa. Tuona sohva-aikana otin käteeni kierrätyksestä löytämäni Joël Dickerin Totuus Harry Quebertin tapauksesta (Tammi, 2014, suom. Anna-Maija Viitanen, ilmaiseksi löydetty pokkari), jota oli kehuttu viime vuodet ja jonka paksuus kammoksutti minua. Mutta ajattelin sen sopivan hyvin saikkupäivieni viihdykkeeksi. Tarina on jännitysmäinen trilleri, jossa pikkukylään muuttaneen mieskirjailijan ja nuoren tytön tarina avautuu pikkuhijaa tarinaa pyöritellen ja eri näkökulmia avaten. Minusta tässä oli häivähdys Paul Austerimaisuutta mutta siihen yltämättä. En innostunut kirjasta, vaan puolessa välissä aloin toivoa jo sen loppua. Minusta asia olisi tullut selväksi lyhyemminkin. Hyvin kirjoitettu se on.

kuva kustantajan sivuilta
Tässä vaiheessa taisin alkaa olla taas täynnä keskinkertaisia lukukokemuksia ja nappasin omasta hyllystä aikaisemmin ostamani Ljudmila Ulitskajan Madeia ja hänen lapsensa (Siltala, 2012, suom Arja Pikkupeura), joka tuli juuri tarpeeseen, koska janosin jotain syvempää- siis venäläistä, kiitos. Ulitskajahan on kirjailija isolla k:lla. Mustiin pukeutunut Madeia on lapseton kreikkalaissukuinen nainen, joka asustaa Mustanmeren rannalla. Ulistkajalla on silmää dramaattisuutteen. Kuitenkin vanhan naisen talossa vilisee elämä, kun sukulaiset pitkin poikin laajaa Venäjää saapuvat paikalle omine tarinoineen ja omine olemuksineen. Tarinat kulkevat siellä täällä ja kokonaisuus on uskomattoman häkellyttävä! Ja mikä kansi! Ah!

Tähän aikaan löysin vihdoin kirjastosta Svetlana Aleksijevitsin Sodalle ei ole naisen kasvoja (Tammi, 2017, suom. Pauli Tapio), jossa on lyhyitä tarinoita naisista sodassa. Tämä kirja on vielä kesken mutta se on uskomaton, kuten aiemmin lukemani Aleksijevitsinkin, josta jo taisin kirjoittaa.

Kazuo Ishiguron kirja Mennen maailman maalari (Otava, 2017, suom. Helene Butzow, kirjastolaina) oli lukukokemus, jonka lukujankohtaa en enää osaa sijoittaa. Kirja oli hyvin tarumaisen unelmoiva, mietteliäs ja samalla hyvin kiehtovan kiinnostava. Ishiguron kirjat ovat aiemmin jääneet minulle ehkä hieman liian haahuileviksi mutta tämän kanssa kävi toisin ja Ishiguro nousi ehdottomasti suosikkeihini. Ehkäpä joskus saan vielä Ishiguro villityksen- vai toimivatko nämä parhaiten silloin tällöin nautittuna?

kuva kustantajan sivuilta
Itämaiseen kirjallisuuteen piipahdin myös Shiwun Kaivoin lammen kuuta varten (Art House, 2018, suom. ja toim Miika Pölkki, saatu kustantajalta), joka on mystinen pieni kirja. Kiinalainen munkki  vuoristoseudulla ja havaintoja ympäristöstä, itsestä ja maailmasta sen mukana. Kirja etenee mietelausetyyppisesti ja lopussa on runoja. Olen lukenut tätä siellä täällä. Kirja ehdottomasti vaatii oikean aikansa keskittymiseen. Ajoittain uppoan siihen loistavasti, ja varsin usein kirja johdataa minut omiin ajatuksiini. Kauniskantinen kirja on pieni kokonaisuus, jota ei ole helppo lukaista. Olen vieläkin luvuntiellä...

Jouluksi löysin aivan sattumalta uunituoreen Jennifer Eganin Manhattan Beach (Tammi, suom. Helene Butzow, 2018). Eganin kirjojen lukukokemukset olivat olleen minulle osin ristiriitaisia, ehkä hivenen liian lukuromaanimaisia ja jopa kevyitä- mutta hyvällä kielellä. Manhattan Beach oli kuitenkin joulun aikaan todella osuva lukukokemus. Kirjan aiheita ovat sukellus, perhe, nainen töissä, rakkaus, erityislapsi, alamaailma ja sota. Kirjaa on jälleen kerran miellyttävää lukea sen kielen vuoksi mutta samalla myös tarina on hyvin kiehtova, lähestulkoon ahmittava. Joidenkin kohtien pituutta mietin mutta jälkeenppäin nuokin kuvakset tuntuivat perustelluilta. Kirjassa näkyy valtava pohjatyö mitä kirjailija on tehnyt hyvin erikoisesta ja mielenkiintoisesta aiheesta (meri, sukellus). Täytyy sanoa, että uskallan suositella tätä kirjaa sellaisellekin, joka ei aiemmista Eganeista välittänyt. Taitava kirjailija, kun pystyy kirjoittamaan näin erilaisia kirjoja. Mahtava lukukokemus!


Brooklynista minun oli taas lähdettävä Venäjälle, en sille muuta voinut. Aloitin jälleen omassa hyllyssä odotellutta Ljudmila Ulitskajan Vihreän teltan alla (Siltala, 2015, suom. Arja Pikkupeura), jok aon valtava opus mutta joka hämmästyttää ja päjäyttää tajuntani aina aika ajoin kaiken sen laajuutensa sisällä! Kirja on sivulla 436, eli hieman yli puolivälin ja saatan vähän huokailla sen hidasta etenemistä ja samalla äimistellä ja välillä jopa liikuttuakin. Ulitskajan rehevä kerronta, reippaine sanavalintoineen ei voi jättää kylmäksi. Ja samalla tarinoinen tuhatpäisyys on jotain uskomatonta. Jos Naisten ajassa kerrottiin aika lailla yksi tarina, on vastaavia Vihreän teltan alla jopa ohi mennen kuvattuna. Kirja kuitenkin kutoutuu välillä varsin kaukana pyörähtäen taas ytimeensä, jossa on tiedonjanoiset pojat ja heidän tarunhohtoisa opettajansa (jonka vanhuudenkuvailun kohdalla suorastaan kyynelehdin). Ulistkajan kirjojen moninaisuus, täyteläisyys ja älykkyys on jotain niin sanoinkuvaamatonta ja lumoavaa... Että jatkan venäläisen kirjallisuuden parissa, ainakin tässä vielä monta monituista päivää. Ja ääneen mainitsematta totean vie, että tässä kirjassa pyöritään myös yhden kirjailijan ympärillä, jonka kirjan sattumoisin nostelin jo ennen Vihreää telttaa yöpöydälleni varovaiseen lukuun...

Hauska sattuma muuten lienee, että samaan aikaan lapseni ovat kuunnelleet toista kertaa Uspenskin Fedja-sedän tarinoita! Otetaanpa siitä loppulainaus!

(Ja lopulta, tämä aikuiskirjojen kirjabloggaus palvelee ehkä parhaiten minua. Saan kirjoittaa niin paljon kuin lystään ja ihan sitä mitä mieleen luikahtaa- vapauttavaa!)


"Kop-kop.
- Kuka siellä?
- Minä täällä, posteljooni Petshkin. Toin teille Pörriäisen."

- Eduard Uspenski: Fedja-setä

Kommentit

  1. Olen nyt tuosta Instagramista innostuttuani miettinyt myös paljon blogia ja sen merkitystä. Mutta totta tuo, jälki on pidempi. Mietin myös sitä, että perustin blogin ihan vain itseäni varten. Minulle tuli yllätyksenä, että netissä on muitakin :D Että siksi tahdon jatkaa blogia hamaan tulevaisuuteen, vaikka se kirjakeskustelu (joka on ihanaa!) käytäisiinkin instan puolella.

    Olen huomannut kaipaavani venäläisen kirjallisuuden pariin. Tässäpä oli hyviä vinkkejä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti