Syksyllä lainattuja ja lopulta luettuja

Olen saanut lukuintoni takaisin (!) ja kirjataanpa pikaisesti tänne "kirjapäiväkirjaani" seuraavat teokset. Luin loppuun Mohsin Hamidin Exit Westin jo jokunen viikko sitten (Otava, kirjastolaina, suom. Juhani Lindholm), joka alkoikin ihan kivasti mutta en jostakin syystä saanut kirjaa jatkettua aiemmin lukujumini aikaan. Koska kirjasta alkoi tulla hyväksyvää huminaa korviini, tartuin kirjaan uudestaan ja totesin, ettei tarina valitettavasti kantanut minulle loppuunsa. Pakolaisuus, sotakuvaus oli huimaavan ja kamalan hyvä mutta kokonaisuus pienellä fantasiatwistillä jätti kirjasta melko mitäänsanomattoman loppumaun. Harmi.


Kävin syksyllä Italiassa (<3) ja kun palasin matkaltani hinguin valtavasti uuden Elena Ferranten kirjan pariin Kadonneen lapsen tarina (WSOY, kirjastolaina, 2018, Helinä Kangas). Arvaatkaa vaan, kuinka hypistelin kirjailijan italialaisia kirjoja käsisääni...!
Hauska juttu, että kirjan kanssa kävi ihan samoin kuin edellisessäkin kirjassa, että sain kirjan kaupungin toiselta puolelta olevasta kirjastosta pikalainaan. Olin matkustuksesta uupunut ja nautin pari päivää Ferranten uskomattomasta tarinoinnista omalla sohvalla, vauhdista nauttien. Kirja saattoi kaikessa vauhdikkuudessaan olla kirjasarjan ensimmäisen osan kanssa lempikirjojani. Vallan viihdyttävä ja mielenkiintoinen kuvaus Napolista ja sen ihmisistä. Tämän kirjasarjan suorastaan voisi lukea joskus uudestaankin, kun toivoo oikein ihanaa uppoutumista kirjojen maailmaan.


Sain kirjastosta yllärinä käsiini Svetlana Aleksijevitsin uusimman suomennoksen Neuvostoihmisen loppu (Tammi, 2018, suom. Vappu Orlov), jota olin pyytänyt kustantajalta esittelykappaleeksi, koska kirja herätti jo katalogin kautta minussa jonkin ihmeellisen palon. Olin todella harmissani, kun pyyntööni ei vastattu millään tavoin, mutta varsin iloinen, kun kirja sattuikin vastaani uutuushyllyllä. Aloin lukea kirjaa jännityksellä sen pituuden ja, no, venäläisyyden vuoksi. En ole aiemmin lukenut Aleksijevitsiä, vaikka on usein ollut tarkoitus. Olen ehkä hieman ajatellut, että entä jos kirjat ovat liian raskaita minulle. Neuvostoihmisen loppu on täynnä kirjailijan tekemiä haastatteluja ja tavallisten ihmisten kuvauksia eri aikakausien Neuvostoliitosta ja Venäjältä. Kirja oli hengästyttävän upea ja mykistävä kokonaisuus! Olin aivan myyty tämän kirjan tarinoiden äärellä ja se avasi minulle niin kiehtovan naapurimaan, jota en ollut koskaan näin syvältä kokenut. Hurahdin neuvostokeittiöiden kiivaisiin keskusteluihin ja historialliset ja poliittiset kuvaukset kietoivat minut pauloihinsa. Tämän jälkeen nappasin heti lukuuni toisen nykyvenäläisen kirjailijan Jelena Tsisovan Naisten ajan (Into, 2018, suom. Kirsti Era, esittelykpl), koska olin ihan itämaisen ihmeemme lumoissa. Tästä kirjasta myöhemmin enemmän. Nyt minulla onkin menossa hienoinen hurahdus tämän aiheen puitteissa ja ostin myös kaksi uutta kirjaa hyllyyni...


Ah, lukemisen parhautta ovat nämä täydellisen huumauttavat hurahdukset! Eikö ole näin?!

(Ei lainauksia krjoista, koska ne on jo palautettu kirjastoon)

Kommentit