Kari Hotakainen: Tuntematon Kimi Räikkönen

Tuntematon Kimi Räikkönen on varmasti tutumpi sellaisille ihmisille, jotka seuraavat autourheilua, mutta meikäläiselle koko laji, Kimineen, oli ennen kirjan lukemista täysin tuntematon. Mutta koska kirja on Kari Hotakaisen kirjoittama (yksi harvoista kotimaisista kirjailijoista, joiden koko tuotanto on tainnut tulla kahlattua), niin mielenkiintoni heräsi jo syksyn uutuuksia katsellessani. Sitten kun vielä silmiini sattui useampi kirjakehu, pyysin kirjaa kustantajalta luettavakseni, josta kerrottiinkin, että kirjasta on tekeillä jo toinen painos, joten joudun ehkä odottamaan sitä vähän aikaa. Meni varmaan pari päivää ja kirja kolahti postilaatikkoon! Nythän me jo tiedämmekin, että kirjaa on käännetty useammalle kielelle, joten voimme vain odottaa mielenkiinnolla millaisen vastaanoton Kimi -kirja saa ulkomailla.
Pakko myöntää, että olin yllättyneen iloinen, että vaikka kirja oli saavuttanut jo suosiota, kustantaja halusi antaa pienelle  bloggaajalle esittelykappaleen. Tästä suuri kiitos.


Tuntematon Kimi Räikkönen (Siltala, 2018) on todella hyvä kirja! Hotakainen on onnistunut yhtä autourheilijatietämättömänä kirjoittamaan Kimi Räikkösestä inhimillisen elämänkertatarinan, joka ei liikaa alleviivaa tuota julkisuudenhenkilöä ja glamouria, vaan asettaa todennäköisesti mestariurheilijan itsensä toiveestakin Kimin kirjassa sangen normaalille tasolle. Kirja kertoo Kimin nuoruudesta ja kuinka paljon hänen perheensä on satsannut ja ottanut suoranaisia riskejä poikiensa harrastuksen tukemiseen ja kuinka sitten vähän sattumaltakin Kimi pääsi kisaamaan tasolla, joka johdatti hänet lopulta Ferrarin punaisiin (vaikka nyt hän pörrääkin muissa väreissä). Nuoruuden seikkailut ja matka maineeseen, vaiko isyyteen, on olut vähintäänkin välillä surkuhupaisa. Eipähän sitä voinut muuta kuin nauraa silmät kyynelissä, kun Kimi vetää jonkun päivän voimalla Nykäsen mäkihyppypuvussa mökin parvelta sohvalle- täydellisessä asennossa. Hotakaisen kynä viiltää sekä kuivan, nasevan ja Kimimäisenkin (?) huumorin että sivaltaa samalla peruspätevää tietoa autoilunmaailmasta. Kirjassa haastatellaan lähiympäristöä ja samalla myös kuvataan elämän ikävämpiä kohtia, joissa lukijana voi jälleen pyyhkiä kyyneliä. Minä luin kirjaa myös pienen pojan selviytymistarinana. Kimillä on selkeästikin ollut oppimisessaan haasteita ja energiaakin pienen kylän verran ja tähän tilanteeseen voi moni pieni poikakin varmasti pulpetinsa äärestä samaistua. Kirjan sisältö ei kuitenkaan ihan kaikkine kohtineen ole oikein pikkupoikalukumatksua mutta ymmärtänette pointin.

Tuntematon Kimi Räikkönen on ehdottomasti tämän syksyn, tai koko lukuvuoden, tärkeimpiä ja onnistuneimpia kirjoja. Kari Hotakainen onnistuu elämänkertakirjoittajana täydellisesti ja olisipa upea lukea häneltä lisää vastaavanlaisia kirjoja. On todella outoa jos kirjaa ei huomioida vuoden parhaimpien kirjojen gaaloissa. Mutta eihän näitä koskaan tiedä.

Lue. Varsinkin jos oudoksut aihepiiriä, niin lue ehdottomasti.
Paras isänpäivälahjavinkki on tässä.


"Aamun valjetessa Kimi oli hermostunut ja pyysi Kallea hoitamaan puheet, hän istuisi hangaround-jäsenenä sivussa ja mykkänä. Kalle piti järjestelyä hyvänä, mutta toisti silti lauseen, joka Kimin piti sanoa: 'My name is Kimi Räikkönen, nice to meet you.'"

- Kari Hotakainen: Tuntematon Kimi Räikkönen

Kommentit

  1. Tämä alkoi heti kiinnostaa, kun kuulin, että kirjoittaja on Hotakainen, ja kun sitten näin kuvan tyypeistä yhdessä hyväntuulisina jossai kirjan markkinointitilaisuudessa, niin kiinnostukseni vain kasvoi. Tämä sinun kirjoituksesi myös lisää lukuhaluani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ehdottomasti suosittelen, ihan loistava kirja. Viihdyin erinomaisesti :) Hotakainen on hyvä kirjailija.

      Poista

Lähetä kommentti