Pirkko Soininen: Ellen

Koetin lukea Pirkko Soinista suoraan Schreckin Ellenin kirjan jälkeen mutta tehtävä oli mahdoton. Piti vähän hengittää muiden kirjojen joukossa, että saatoin uppoutua tähän Ellen Thesleffin fiktiiviseen Firenzen-päiväkirjaan (Wsoy, 2018, esittelykpl). Ensimmäisen lukukokeilun jälkeen olin vähän säikähtänyt, että voi ei jos en pidäkään tästä kirjasta, jota niin kovasti odotin. Mutta pelko oli turhaa, lukiessa pääsin Soinisen luomaan tunnelmaan ja yhtäkkiä olin taas Ellenin kanssa Firenzessä!


Tämä kirja nostattaa matkakuumetta! Firenzeen on palattava joskus! Samoin Ellen-kuumetta, joka ei tunnu taittuvan millään. Olen hurahtanut näihin taiteilijakuvauksiin ja tuntuu, etten kohta osaa enää elää ilman. Pirkko Soinisen päiväkirjakirjoitus onkin hyvin hauskalla tavalla Ellenin napakkuuden, omaehtoisuuden ja älykkyyden tavoittava kuvaus. Tai mistähän minä tiedän millainen Ellen todellisuudessa on ollut mutta sellaisena ihmisyyden perikuvana hän minulle näyttäytyy, että tulisi uskaltaa kaikesta huolimatta olla ihan oma itsensä. Olipa sitten nainen tai mies tai esikoinen tai kuopus tai rikas tai köyhä tai vaikka liian herkkä ja vieläpä introvertti. Soinisen kirja oli kuin hengitystä toisessa maassa oman arkielämän rinnalla. Aloin jo lukiessani kaivata jälleen Ellenin maailmaa ja pohtia toiveita, joissa päiväkirjat leviäisivät vielä ainakin Muroleen maisemiin...

Ihana ja ihastuttava kirja!


"5. lokakuuta 1912
Täytän tänään 43 vuotta. Se on pelottavaa, sillä minun pitää maalata vielä niin paljon. Olisi traagista kuolla nyt, kun minusta tuntuu, että olen vihdoin löytänyt itseni taiteilijana."

- Pirkko Soininen: Ellen

Kommentit

  1. Firenze on käymättä, mutta Milanossa ja Roomassa olen käynyt. Jännä lukea näistä historiallisista naisista, jotka matkustivat vieraille maille tekemään taidetta, aikana, jolloin naisten oli soveliainta pysytellä kotosalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minulla on se Rooma käymättä. Auts! Mutta vielä joskus edessä...?! Ihana lukea naisista, jotka ovat toimineet oman päänsä mukaan :)

      Poista
  2. Kävin viime viikolla kuuntelemassa Soinisen ja Schreckin keskustelun Ellenistä ja kirjoistaan. Oli oikein mielenkiintoista kuulla, miten samalla lailla he kuitenkin ajattelivat Ellenistä sekä hänen elämästään ja taiteestaan. Soinisen Ellen minulla on vielä lukematta. Kirjaston jonot ovat tuskastuttavan hitaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämän keskustelun olisin halunnut kuulla <3! Hauska kuulla, että ajattelivat samoin. Ehkä se tunnelma välittyi kirjeistä tms. Soinisen Ellen kannattaa kyllä vielä lukea sinunkin, kunhan saat käsiisi :)

      Poista

Lähetä kommentti