Per Petterson: Kirottu ajan katoava virta

Kirjoittelen tässä kirjapolkuni pinoa auki ja huomaan, että minulla on ollut taas hyvä lukudraivi maaliskuussa päällä, mutta kirjoitukset laahaavat nätisti perässä. Luettujen pinossa on monta hyvää lukukokemusta mutta mitä lukisin seuraavaksi -pino on melko tylsä. Koetan juuri lukea Ulitskajan uusinta novellikokoelmaa Meidän tsaarimme väkeä, niistä välillä innostuen ja välillä siitä kaikesta väkivallasta ja ällöttävyydestä kauhulla vetäytyen. Tarvitsisin kunnon, raikkaan ja rakastavan kaunon käsiini. Haluan uppoutua tarinaan ja lumoutua siitä! Ja kaikkein tärkein: saada siitä voimaa arkeeni.


Luin joku kesä lukumaratonissani Per Pettersonia ja kirjailija vaikutti hyvältä, vaikkei kirja täysin kolahtanutkaan. Instagramissa eräs nimeltä mainitsematon kirjailija (ollaan nyt vähän salaperäisiä :D) hehkutti Per Pettersonin kirjoja ja koska hän oli aiemminkin nostanut kirjoja, joista itsekin pidin, ajattelin hakea Pettersonin kirjastosta lukuun. Kirottu ajan katoava virta on nimensä veroinen, koosteinen ja täyteläinen kertomus miehestä, jonka äiti sairastuu vakavasti. On vuosi 1989 ja Berliinin muurit murtuvat, miehen kommunistinen nuoruus nousee ajatuksiin, samalla kun avioliitto narisee liitoksistaan.

Pettersonin kirjoitustyylissä on jotain sangen kiehtovaa. Kuvaukset ovat taitavasti hiottuja mutta samalla sopivan rosoisia. Tarina eivätkä henkilöt ole pelkästään kauniita, mutta tarinasta ja henkilöistä huolimatta kirja tavoittaa hauraan ja ohitsekiitävän kaunista elämästä. Dialogit, henkilökuvaukset sekä tunnelmien ja tunteiden kuvaukset olivat kiinnostavia ja osuvia ja tekivät tarinasta elävän ja aistikkaan. Kirja oli melankolisuudessaan kuitenkin tunnelmaltan lämmin, eikä aiheuttanut minussa liiallista ahdstusta tai epämukavuutta, vaan lähinnä ihailevaa arvostusta hyvän kirjan äärellä. Per Pettersonia pitää ehdottomasti lukea vielä lisää ja itse asiassa epäilen, että Kirottu ajan katoava virta saattaisi olla vielä toisella lukukerralla ensimmäistään parempi!


"Miehen mentyä leikki oli pilalla. Silti jäimme rannalle vielä joksikin aikaa, ja äitini sytytti uuden savukkeen ja kääntyi takaisin kirjansa puoleen, mutta kyyköttäessäni hiekassa näin ettei hän saanut nostettua kättään kääntääkseen sivua. Hän luki samoja rivejä yhä uudestaan ja uudestaan kykenemättä keskittymään ja korjaamaan tunnelmaa, tai sitten hän ei lukenut ollenkaan, tuijotti vain kirjan sivuja. Se teki minut levottomaksi, asiat eivät olleet niin kuin piti, enkä voinut silloin tehdä muuta kuin jäjitellä leikkiä josta en enää välittänyt."

- Per Petterson: Kirottu ajan katoava virta (Otava, 2011, suom. Katariina Huttunen)

Kommentit

  1. Minä olen lukenut tämän muutamaan kertaan ja kerta kerralta paranee. Pidän tästä paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena <3! Sinäpä tietenkin olet tämän löytänyt ja sanoit sen minkä arvasin! Luen juuri Hevosvarkaita ja VOI JESTAS miten hyvä!!! Olet varmasti jo lukenut? Ah, ihana löytää uusia loistavia kirjailijoita.

      Poista

Lähetä kommentti