Kim Leine: Kuilu

Katsellessani kevään kirjakatalogeja päätin jo kertaalleen, ettei Kim Leinen Kuilu olisi minua varten. Kirjan kuvaus, jossa norjalainen kirjailija kirjoittaa tanskalaisista miehistä, jotka osallistuvat Suomen sisällissotaan, kuulosti minusta kaukaa haetulta. Mutta annas ollakaan, kuin hetken huirahduksesta, otin kirjan sittenkin kirjaston uutuushyllystä mukaani (siellä iskee joskus kirjarohmu!) ja aloin lukemaan sitä melko heti.


Kaksoispojat Ib ja Kaj todellakin lähtevät Suomeen vapaaehtoisiksi taistelemaan sisällissotaan. Kirja alkaa varsin raa'asti ja sotakuvaus on kuvottava ja kammottava. Tuntui ihan siltä, etten ole halunnut aiemmin ajatellakaan, mitä kaikkea tuo valkoisten ja punaisten taisto on kotimaassani aikoinaan ollut. Jos natsikuvaukset kuvottavat, on sitä osattu täälläkin. Myöskin kirjan päähenkilöt, kaksoismiehet, jotka lähtevät "soitellen sotaan" varhaisessa miehisyyden hetkessään tuntuu ällöttävältä. Miehet kuvautuvat molemmat melko iljettävinä, eikä oikeastaan henkilökuvat tästään sympatisoidu koko 742 sivun aikana. Mietin moneen otteeseen, miksi haluan jatkaa kirjaa? Suomen sodan jälkeen miesten villi seikkailu läpi vuosisadan alun historiallisten muutosten jatkuu värikkäänä ja välillä varsin seksivoittoisesti. Naisten osuus miehille, lähinnä seksuaalisena nautinnon kohteena, vaihtuvin partnerein kummastuttaa minua vuosikymmenestä toiseen. Ja silti jatkan lukemista. Kun saksalais/kommunistikuvaukset piipahtavat välillä Isossa Omenassa ja rotusyrjinnän vaiheissa, tuntuu seikkailu suorastaan tragikoomiselta historialliselta läpileikkaukselta. SILTI jatkan lukemista ja jostakin kummallisesta syystä tarina kiehtoo kaikessa outoudessaan.

Leineen kirja on todellakin sotaisa ja raaka tarina. Kirja onnistuu vielä lopussaankin yllättämään juonellaan ja kirjailija on onnistunut kehittämään tosipohjaisen alkutarinan kautta uskomattoman fiktiivisen seikkailun. En oikein osaa sanoa kelle tätä kirjaa suosittelisin (miehille?) mutta tarina kyllä imaisee mukaansa hyvässä ja pahassa. Kirjan jälkeen oloni on melko tunkkaisa, enkä oikein löydä kirjapinostani mitään kiinnostavaa. Näin käy usein pitkien kirjojen kanssa. Samalla intoni pidemmistä kirjoista vaan kasvaa. On oikeastaan mahtava fiilis uppoutua johonkin tarinaan viikoksi, kahdeksi, kuten tämän kanssa kävi. Usein mukaan kyllä mahtuu hurahtaminen edes johonkin kirjan hahmoon, mutta tässä kirjassa ei oikeastaan kukaan koskettanut minua kunnolla. Koko kirja tuntui olevan elämäänsä räpiköiviä ihmisiä täynnä. Ettei liene vain totuus tästä kaikesta, varsinkin kurjien aikakausien aikana...?


"Itse olet raskas rumilus, Ib sanoo, ja Kajta naurattaa."

- Kim Leine: Kuilu (Tammi, suomennos Katriina Huttunen, 2018, kirjastolaina)

Kommentit

  1. Tämä hurja romaani on minulla vielä kesken, luen sen rinnalla muita, mutta mielestäni tämä on syystäkin tällainen: sota on mieletöntä, syyt lähteä ulkomaille sotimaan voivat olla selittämättömiä. Olen siis vielä Suomen sisällissota -vaiheessa enkä tiedä, mitä toisen maailmansodan aikaisissa tapahtumissa tässä kirjassa vielä eteen tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aihepiiri on toki mieletön ja inhottava, mutta mielestäni tässä myös tunnelma oli sangen melankolinen, raaka, maskuliininen, joka ei ollut pelkästään aihepiirista tuleva, vaan kirjailijan päätös/tyyli? Hauska kuulla mitä tykkäät kokonaisuudesta!!

      Poista
  2. Kirja on raadollinen, ote rouhea. Olen vaikuttunut. Helppo se ei ole, ja aivan sama juttu on minulla kuin sinulla: ei ihan heti tunnelma häviä lukemisen jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan loistavasti kuvaat! Jopa otekin oli raadollinen. Helppo ei ja tästä ja syistä xyz sain vähän kokea taas lukijumia tämän pirkän kirjan jälkeen.

      Poista

Lähetä kommentti