Johanna Holmström: Sielujen saari

On varmaan ärsyttävintä, että tänä syksynä on ilmestynyt kaksi kirjaa samasta saaresta ja aina tämä seikka mainitaan ja kirjoja mahdollisesti verrataan. Mutta! Lukijallehan tämä on myö shauska haaste ja koska minä pidän lukuhaasteista, tartuin Johanna Holmströmin Sielujen saareen suurella mielenkiinnolla (Otava, 2017, kirjastolaina).


Holmstömpä kirjoittaakin semmoista räväkkyyttää, että oksat pois. Nyt ei puhutakaan pelkästään kauniista kielestä ja tunnelmallisuudesta, vaan Sielujen saari on arkirealistinen, osin raaka kuin Haurun lyriikka, jossa lukija joutuu koetukselle. Tarinan pääosissa on nimittäin nainen, joka surmaa lapsensa hukuttamalla. Teosta seuraa rangaistus, joka on sairaalasaarelle joutuminen. Saaressa asuvat hullut ja köyhät ja elo on sodan jaloissa kurjaa, mutta osalle myös ihastuttavan turvaisaa. Saaren elämä on sailaisuuksineen saarreke muusta realismista. Aika ajoin asukit kohtaavat ajatuksensa syvyyden joulupöydässä tai kesken arkipuuhien, josta usein seuraa eristämistä ja ilkeitä tilanteita, joita lukiessan lukija joutuu koville. Holmströmin kirja olikin varsin pureva kirja, jonka lukemisesta nautin alusta loppuun saakka sekä tarinan että kirjallisen asunsa puolesta. Kirjassa on myös kahden muun naisen tarina, joiden tunkeutuminen kirjaan tuntui aluksi hieman liialliselta, mutta pian huomasin, että näilläkin tarinoilla oli ihan perusteltu tarkoituksensa. Kirja on siis tarinaltaan runsas ja minä pidän siitä.


"Kristiina seisoo huoneensa edustalla ja huohottaa kuin tamma ankaran ratsastusmatkan jälkeen."

- Johanna Holmström: Sielujen saari

Kommentit