Ben Lerner: Lähtö Atochan asemalta

Lähtö Atochan asemalta (Siltala, 2017, suom. Artturi Siltala) oli sen loistokkaan unimaisen kirjastonkäynnin saaliita, jonka menestys on ollut tähän mennessä lähes hyvä plus, joten toiveet olivat korkealla. Varsinkin, kun menin lukemaan kirjasta vähän hyvää pöhinääkin. Ben Lernerin kirja on kertomus runoilijasta, joka majailee stipendiaattivuoden Madridissa päihteiden ja itsepetollisuuden siivittämänä. Kirja lähti hyvin liikkeelle irvailemalla vähän itse itselleen, taiteelle ja taiteen ymmärtämiselle ja niin edelleen. Kihisin innosta.


Huomasinkin keskivaiheilla, että oikeastaan kirjassa oli melko löyhä tarina. Kirjaa voinee kuvata nykykirjallisuudeksi miellyttävällä kokeilevalla kerronnallaan ja varsinkin eräiden yllätysten vuoksi, jotka silmilleni pläjähtivät kuin pommit, koska en tiennyt niitä edeltä. Enpä siis kerro teillekään. Tykkäsin niistä, mutta sitten tunnelmakirjallisuus ei ottanut enää ilmaa leijansa alle, vaan lukukokemukseni tylsistyi ja aloin haikailla kirjan loppumista. Kirjan ilonlähteitä oli riemukas ja kokeilullinen sanoilla ja merkityksillä leikittely ja tuumailu siitä, mitä sanoille ja merkityksille tapahtuu, kun käännetään kielestä toiseen. Kirjassa oli huumoria mutta samalla myös jotain vähän iljettävää ja ärsyttävääkin. Päähenkilökin alkoi tympiä. Loppua kohti tarinallisuutta tuli enemmän mutta minun täytyy tunnustaa, että tarvitsen usein loistavalta kirjalta sekä: minulle osuvaa kerrontaa että hyvää tarinaa. Niin se vaan on. En ole tarpeeksi haahuilija tai jotain, tai sitten haahuilijaelämäntilanteessa, -hetkessä, tai -jossain.
Vuoden päästä en usko muistavani tästä kirjasta varmaan mitään. Niin käy minulla hyvin monelle kirjalle, joten siinä ei ole mitään poikkeuksellista.
Harmi silti. Tartuinkin tämän jälkeen fantasiakirjaan, sellaiseen mitä en uskaltanut aloittaa lasteni kanssa, joten kirjoitan siitä ehkä seuraavaksi täällä, enkä lastenkirjablogini puolella. Ehkä.
No, muistutettanee, että fantasia on harvoin lukulajini, mutta tarvitsen nyt selvästi ravistelua ja epämukavuusalueelle eksymistä.


"Olin häipymässä huoneesta 58 kun mies äkkiä puhkesi kyyneliin kouristuksenomaisesti henkeä haukkoen."

- Ben Lerner: Lähtö Atachan asemalta

Kommentit

  1. Jaa. :D Minä tästä kyllä kovasti. Paikoin erittäinkin kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huomasin :D! Ehkä luin tämän vääränä ajankohtana kjäh kjäh... <3!

      Poista

Lähetä kommentti