Arundhati Roy: Äärimmäisen onnen ministeriö

Luin Arundhati Royn Joutavuuksien jumalan noin seitsemän vuotta sitten ja vielä englanniksi. Epäilin tuolloin syvästi, että kielitaitoni ei riittänyt kirjan syvimpään ymmärrykseen. Kun huomasin Royn toisen kirjan, pitkään odotetun Äärimmäisen onnen ministeriön (2017, suo. Hanna Tarkka, esittelykpl) suomennoksen, koin viirahtaneen idean siitä, että nyt kolahtaa ja kovasti. Kaikki avautuu. Kukat puhkeavat kukkaan ja intialainen musiikki soi. Tai ainakin Arundhati Royn täydellisyys kirjallisuudessa avautuu minulle avoimin käsivarsin.


On kamalaa huomata, että kirjan lukemisesta on vain pari viikkoa ja en muista siitä oikeastaan mitään. Mitä kirjassa tapahtui? Liikaa, pyörien, nimet sekoittuivat, hulluteltiinko alueilla, joita en ymmärtänyt? Kuitenkin samaan aikaan hyvin ajankohtaisiakin asioita, joita tajusin: tasa-arvo, yhteiskuntaluokat, sattumat... Vaikken ollut kuumeessa, kirja teki minut kuumeiseksi. Muistan pitäneen varsinkin alusta, eksyneeni keskivaiheilla, rukoillessani loppua ennen sen loppua ja ymmärtäväni jotain lopussa. Nyt en muista mitä. Mutta kyllä minä sen kirjan luin ihan oikeasti. Aivan kuten Joutavuksien jumalankin. Ehkä Royn kirjat ovat minulle lähinnä aistikkaita matkoja eksoottisissa ympyröissä, kielen erotiikkaa. Arundhati Roy ei päästänyt minua tälläkään kertaa helpolla, ja nauroi todennäköisesti kaiken lisäksi päälleni, ja räkäsesti.

Ehkä alla oleva lainaus voisi kuvata myös outoa lukukokemustani hyvin. Jollakin tapaa lähes lumoutunut, osittain tuskastunut, ja varsin paljon mykeltynyt.


"Hän rakasti Anjumin tapaa puhua ja valita sanoja, tapaa liikutella suuta, tapaa jolla tämän betelmällin punaisiksi tahrimat huulet vetäytyivät mätien hampaiden päältä. Hän rakasti Anjumin naurettavaa torahammasta ja sitä miten tämä osasi lausua kokonaisia säkeistöjä urundinkielistä runoutta, jota suurinta osaa - tai mitään - hän ei ymmärtänyt."

- Arundhati Roy: Äärimmäisen onnen ministeriö

Kommentit

  1. Roy herättää minussa jotain epämääräisiä ahdistuksen tunteita. Joutavuuksien jumalaa yritin lähestyä joskus aikakausia sitten mutta en saanut siitä otetta, enkä ole uskaltanut enää yrittää uudelleen. Sittemmin on tuntunut, että Roy saa ylistystä osakseen "kaikkialta". Ehkä pitäisi siitä huolimatta lähestyä tätä, ja tuota aiempaakin, ja kokeilla, saako otteen vai ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No samahan mulla etten ihan älyä tätä kaikkea ja jotenkin saatan kuvitella että ahdistus ei ole kaukana. Ajattelen että tämäkin oli ikään kuin hyvä lukea myös sivistyksen näkökulmasta, vähän pysyy kärryillä mutta löi tässä oikeasti myös paljon hienoa ja hyvää.

      Poista
  2. Sain tämän juuri luettua ja arvostan kirjailijaa monesta syystä, mutta eniten ehkä tällä hetkellä rohkeudesta. Kerronnan monet polut paljastavat niin paljon julmuutta, mutta myös toivoa, että päässä surisee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu! Kirjassa nostetaan näkökulmia esille elämän kirjosta.

      Poista

Lähetä kommentti