perjantai 3. helmikuuta 2017

Hanna Hauru: Jääkansi

Minun tekisi mieli lukea tämä kirja vielä toistamiseen, ennen kuin alan kirjoittamaan tätä blogikirjoitusta, mutta en enää malta. Hanna Hauru on kirjailija, johon joku vuosi sitten hurahdin aivan täysin. Hauru puhuu minun kieltäni, sellaista proosallista, voimakasta lumousta, jolle tämäkin mitä ilmeisemmin kranttu, ja vielä krantummaksi vain muuttuva bloggaaja arvostaa, ihailee ja halajaa. Uusi Hauru on täällä, vapise maailma. Jääkansi (Like, 2017).


En tiedä mitä odottaa, koska kirja on taas yhtä ihanan pieni kuin Haurun edelliset. Jääkansi hyppää sodan jälkeiseen Suomeen. Pikkutyttö ja Betti-äiti kävelevät rintamalta palaavaa isää vastaan. Tyttö jo tuntee isänsä lämpimän ja turvallisen käden kädessään mutta laiturilla äiti suuteleekin toista miestä, Pahaa, ja toteaa, että isä tulee perässä, lautalaatikossa.

Pieni tyttö/eksynyt nainen kulkee heinien välissä, kohti rantasaunaa, kokee elämää syrjäseudulla, maalaismaiseman kauneudessa ja totaalisessa köyhyydessä. Yhdeksän kuukautta myöhemmin Betti synnyttää lapsen, joka löytyy pihalta emakon kyljestä, nälkää pakoon ryömimästä, ja kunnan täti vie vauvan pois. Tyttö saa valita lähteekö hänkin, ei lähde. Viina ja viha velloo talossa ja talon portailla. Piha täyttyy kummallisuudesta, jännittyneisyydestä. Vuodenajat vierivät. Minun on

vai-ke-a

hen-git-tää.

Kasvaessaan tyttö, nuori nainen, mitään naiseudesta ymmärtävä, pestautuu lähellä olevaan mielisairaalaan töihin. Tarinat nivoutuvat, ympyrät sulkeutuvat, elämäkö jatkuu, vaikka talot sammuvat ja saunassa on vielä saunan tuoksu. Kamalaa miten kylmää, jäätävää elämänvirta voi olla. Ja ihan keskellä kauneinta helteistä kansallisromantiikkaa.

Mykistyin kirjasta. Hauru tekee sen minulle. Tätä kirjaa muistelen happea haukkoen ja samalla tuohon hyiseen veteen uudelleen pelottavalla kutsulla uppoutuen. Janoan lukea tämän kirjan uudestaan. Kirjasta tulee hyllyni jäinen hedelmä, jota haukkaan, kun haluan kokea maailman tuulien raikkaan hyytävää kirjallisuutta, ja ihan läheltä. Hanna Hauru oli ainoa kevään kotimainen kirja, jonka pyysin kustantajalta istualtani pomppien. Ja valitsin oikein. Tässä täydellisesti kirjoitetussa kirjassa haisee hulluuden hurma.


"Äänet jäävät taakse, kun niitä ei kuuntele tarkkaan. Ympärilläni näkyy muistoja, joita olen palannut unohtamaan. Mieleni pyyhkii niitä pois sitä mukaa, kun olen kuunnellut kuiskaavan lauseen loppuun."

- Hanna Hauru: Jääkansi

8 kommenttia:

  1. Paljon samoja ajatuksia tuli minulle mieleen. Aivan noin hengästyttävästi en tätä kokenut, mutta vaikuttava teos yhtäkaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla. Minulla meni ensiksi käsityskyky, toimintakyky, sanat. Jälkeen päin tunne vain vahvistuu. Siksi pitäisi lukea toistamiseen. Aivan kuten kaikki Haurut, niissä on paljon enemmän kuin keskimääräisessä 400 sivun kirjassa.
      Todella poikkeuksellisen loistava kirjailija. Fanitan.

      Poista
  2. Lisäilenpä tämän lukulistalle:) Tuo kansi on vaan jotain niin kaunista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa. Kansi on kaunis. Harmi vaan että tämä kappale oli pehmeäkantinen. Toisaalta jos se laskee hintaa ja saa ihmisiä ostamaan tätä kirjaa matalammalla kynnyksellä, antaa mennä vaan. Kannattaa lukea.

      Poista
  3. Minäkin laitan tämän lukujonoon. Kansikuvan toteutus on tosiaan hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatan! Kirjan sisältö oli tosiaan niin paljon minulle, että unohdin jopa sanoa kannesta mitään, vaikka kansikuvalla on minulle hyvin usein liian suuri merkitys kirjoja valitessani.

      Poista
  4. Sama kuin muutamalla muullakin yllä: lukulistalle ja upea kansi todella! /Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, laitetaan Haurua kirjablogeihin esille. Siitä olen iloinen :)!
      Toivottavasti kanssabloggaajat löytävät tämän helmen pursuavista listoista. Minulle tämä oli ainoa kotimainen, jonka ennakolta tänä keväänä pyysin. Meinasin kirkua, kun huomasin, että Haurulta tuli uusi ja jännitti kamalasti kirjan aloitus. Mutta menin ja ahmin tämän. Sekin vähän harmittaa kun tätä voisi nauttia kyllä ihan täysin myös rauhallisemmalla tahdilla, mutta kun en malttanut!

      Poista