lauantai 28. toukokuuta 2016

Elena Ferrante: Loistava ystäväni

Pidennetyt viikonloput ovat hetkessään ihania, elvyttäviä, ansaitun oloisia. Mutta lyhyen vapaan kanto on lyhyt. Nyt kuin muistelen Ferranten kirjan lukuajankohtaa äitienpäivän viikonloppuna, on tuon rauha ja rentous jossakin kehosolujeni tavoittamattomissa. Solut huutavat uutta lomaa, lämpöä, rauhoittumista. Ja kiireetöntä lukuaikaa.


Mutta kyllä, Elena Ferrantehan on kevään yksi blogitapaus, kuten olemme huomanneet. Ja kyllä, kun tämä kirja löytyi maitokauppani hyllyltä, äitienpäivälahjaksi itseään tituleeraten ja parinkympin sopuhintaan, se lähti yhtä kevyesti kauppakoriini kuin maitotölkkikin. Aijai, kunpa laatukirjallisuuden osto olisi useamminkin näin spontaanin hauskaa.

Elena Ferranten Loistava ystäväni on trilogian avausosa. Italialainen kirjailija, josta emme paljon muuta tiedä, on kirjoittanut maailmaa puhutelleen sarjan, jossa eletään Italian Napolissa sodan jälkeisissä mainingeissa. Kirja alkaa loistavasti: vanha Elena päättää kirjoittaa ystävien tarinan pelkkää piruuttaan, kun kuulee Lilan hävinneen jonnekin kaikkien ulottumattomiin.

Elena on tarkkaileva, hieman arka pikkutyttö, joka tapaa taianomaisesti hurmaavan ja älykkään Lilan. Ystävyys on enemmän kuin veriside ja Elenan maailma pohjautuu Lilan taitoihin vertaamiseen. Lilalle kaikki tuntuu tulevan niin helposti, vaikkakaan Lila ei pääse opiskelemaan kuten Elena. Kirja kuvaa ystävysten lapsuutta ja nuoruutta minusta aivan ihastuttavalla ja poikkeuksellisen elävällä tavalla. Kirja imaisee minut tarinaansa ja juoksen pikkutyttöjen mukana kaatosateessa kengät litsuen, ensi kertaa kotikaduiltani harhautuneena! Tarinan kuvailu on yksinkertaisesti niin i-has-tut-ta-vaa, että hykertelen onnesta! Oikeastaanhan tämä on melko lailla psykologinen kuvaus, eikä sinänsä sen klassisempaa, mutta kirjan kulttuurillinen avoimuus ja tarkkakatseisuus ihmismielen kuvailussa ovat kuin kuplat sampanjassa ja janoan sen pirskahtelevaa tuntumaa koko ajan enemmän.

Odotan seuraavaa osaa todella suurella mielenkiinnolla, mikä on minulle harvinaista, koska en useinkaan odota sarjoilta paljon suuria, tai yleensä ottaen edes lue niitä. Tähän sarjan avaukseen jäi kuitenkin niin hyvä tuntuma, että en ikinä usko, että sen lumoava, tiukka ote voi seuraavissakaan kirjoissa hölletä.


"Oliko se mahdollista? Oliko hän raahannut minut mukaansa toivoen, että rangaistukseksi vanhempani eivät päästäisi minua keskikouluun? Vai oliko hän tuonut minut kiireesti takaisin, jotta välttäisin rangaistuksen? Vai - mietin nyt - oliko hän halunnut vuorotellen kumpaakin?"

- Elena Ferrante: Loistava ystäväni

torstai 26. toukokuuta 2016

Tapio Koivukari: Unissasaarnaaja

Uskonnolliset liikkeet ovat mielestäni kiinnostavia. On mielenkiintoista kurkistaa erilaisiin kulttuureihin ja elämäntapoihin, joihin itse ei lukeudu. Uskontoa koskettavia kirjoja on viime vuosina ilmestynyt aika ajoin mutta Tapio Koivukarin Unissasaarnaaja napsahti virtuaaliseen ostoskoriini mielenkiintoisen aiheen lisäksi myös siksi, että se oli saanut Runeberg -palkinnon (2015, Johnny Kniga).


Heinosen perhe asuu 1950 -luvun taitteen maaseudulla. Isä on kokenut sotavuosia, mutta niistä vaietaan. Perheen kolme naista on jollakin tapaa vallalla. 13-vuotias Tuulikki on hieman omanlaisensa luonnonlapsi. Hän kokee vakavia sairauksia ja alkaa kertoilla satumaisia tarinoita ja seurustelee mieikuvitusystävän Mielikin kanssa. Tuulikki huomaa olevansa jonkin suuremman asialla ja alkaa saamaan tajuttomuuden rajamailla olevia kohtauksia, jossa hän makaa ensin kuin unissaan ja sitten jäseniään sätkien saarnaa maailman tilanteesta, muutoksesta, ennusteesta- uskonnollisella sisällöllä. Pian Tuulikin saarnat alkavat kiinnostaa lähikuntien asukkaita ja perhe elää Tuulikin kyvyn ympärillä.

Tarinahan on hyvin kiinnostava. Valitettavasti tarina oli kutakuinkin tuossa, joten pahoittelen spoilausta. Koivukari kirjoittaa selkeästi ja murteella kirjoitettuna kauniin leppoisasti, mutta tarinan sisältö tuntui pikkuhiljaa lähes junnaavalta. Saarnat toistensa jälkeen olivat samaa, niin kuin ne ilmeisesti ovat olleetkin, mitäpä siitä, mutta niiden toistuva lukeminen sai minut lukijana turhautumaan ja lopulta hieman loikkelehtimaan kirjaa eteenpäin. Lukukokemus jäi lopulta minulle ihan hyväksi tarinapohjaltaan mutta kokonaisuus hyvin löyhäksi. Valitettavasti kirja ei jättänyt minulle suurta hinkua seurailla kirjailijaa jatkossa. Mutta tällaisia historiallisia tarinoita, totuuspohjaan nojautuvia, lukisi ihan mielellään vaikka tietokirjallisen kokoelman muodossa.


 "Mielikki viittaa minua tulemaan, ilma on niin kuuma että se väreilee, aurinko paistaa silmiin ja siristän niitä, auringon kilo välkkyy heinillä ja suonsilmien pinnalla, niiden takana metsän tumma varjo ja yllä hohtava taivas."

- Tapio Koivukari: Unissasaarnaaja

lauantai 21. toukokuuta 2016

Tommi Melender: Onnellisuudesta

Olen pahassa bloggausloukossa, kun blogattavien kirjojenpino kasvaa mutten ehdi koneen ääreen kirjoittamaan niistä. Kevätkiireitä, joita helpotan mieluiten kirjaan tarttumalla kuin tietokoneelle istahtamisella. Olenkin lukenut varsin erilaisia kirjoja pitkin kevättä, kuten tapanani on, mutta Tommi Melenderin Onnellisuudesta -kirjaan (WSOY, 2016, nettikauppaostos) tarttuminen oli minulle itsellenikin melkoinen yllätys. En ole aiemmin tutustunut Melenderin kirjoituksiin, koska jostakin perusteettomasta syystä minulla oli hienoinen ennakkoluulo kirjailijaa kohtaan- jonka ilokseni sain tämän kirjan myötä kumota.


Melenderin onnellisuudesta kertovat, tai sitä sivuavat, esseet toimivat juuri siinä keskustelevassa tyylissä, kuten kirjailija kokoelman alussa toivookin toimivan. Esseiden kautta pohditaan talouden, kulttuurin, urheilun ja jopa melankolian merkityksellisyyttä elämässämme, jota joku rohkenee onnelliseksikin kutsua. Lukiessani Melenderin viisaita, välin omakohtaisia kokemuksia jakavia sekä jopa humoristisen kutkuttavia esseitä, vaivun välillä mietteisiini ja jatkoin Melenderin jutunaloitusta mielessäni omalla puheenvuorollani. Kirja toimisi loistavasti lukupiirikirjana, sillä yksinluettuna lukijana jää hieman pakahtunut olo ja ajatukseni pääsivät purkautumaan viattomille kanssaeläjille, jotka eivät ihan pääse Melenderin, ja hänen kanssaan keskustelevien maailman luokan kirjailijoiden, aiheuttaman aivoriiheni juurille tai edes jatkamaan siitä mihin jäin, koska dialogini jatkui Melenderin kanssa. Kirjaa lukiessani huomaan, että vapaa-ajallani moiset maailmaa parantavat dialogit ovat varsin harvinaista herkkua tässä elämäntilanteessani. Vaikka nautin lasteni kanssa keskustelemisesta, ja työpäiväni pursuavat puheesta, ne eivät ihan aina yllä siihen pisteeseen joka saa sydämeni laukkaamaan, kasvoni punertumaan pelkän keskustelun innoittamana. Ja kun lapseni hiljenevät, tuuperrun itsekin arkipäivän uuvuttamana suloisen huumaavaan hiljaisuuteen ja hyvin todennäköisesti kirjojen kutsuvan maailman äärelle. Olotilaan, jota luulen Melenderinkin kaltaisen ajattelijan arvostavan.

Tulen ehdottomasti lukemaan lisää Melenderia. Onnellisuudesta -kirjan myötä huomasin, että keskuudessamme tallustelee kirjailija, jota voisin seurailla varsin suurella mielenkiinnolla. Jollakin tapaa Melenderin tyyli tässä esseekokoelmassa muistutti minua ranskalaisesta kirjallisuudesta, mikä on melkoisen erinomainen tyylialue kirjoittaa kirjoja.

Luettujen kirjojen pinossani on kuitenkin vielä monta bloggaamatonta: yksi varsin suomalainen kirja, yksi ihastuttavan italialainen, yksi pettymyksen tuonut Finlandia-voittaja sekä piakkoin pinoseuraan liittyy vahva saksalaisuutuus. Eikä esseenlukunikaan lannistunut Melenderiin, vaan kirja sai minussa aikaan minulle tyypillisen kolmen kirjan hullaantumisen, sillä luvun alla on yksi sangen tulenarka esseekokoelma ja lukuun tulevien pinossa jo toinen kotimainen esseekokoelma...


"On rasittavan mahtipontista kuvitella, että tullakseen hyväksi ihmiseksi täytyy lukea parasta maailmankirjallisuutta. Tiedän inhottavia ihmisiä, jotka ahmivat klassikkoja ja taideproosaa."

- Tommi Melender: Onnellisuudesta

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin

Siri Kolu on vahva lastenkirjailija, jota emme ole vielä lasteni kanssa päässeet lukemaan. Mutta otin hieman varaslähtöä tutustuessani hänen nuortenkirjaansa Kesän jälkeen kaikki on toisin (Otava, 2016, kirjastolaina). Tarina nimetään ensisivuilla elämänmuutosromaaniksi.


Kirjan päähenkilö nuori Peetu tekee isänsä kanssa kesän aikana kymmenen purjelentoa. Kesä tuntuu Peetusta pitkältä, koska hän on pääsemässä sen jälkeen kauan odottamaansa sukupuolen korjaushoitoon. Kirjan aihe transsukupuolisuuden kuvaaminen on rohkea. Minun on aiemminkin ollut tarkoitus lukea Marja Björkin Poika mutta en näköjään ole sitä vielä tehnyt. Olenko kuitenkin arastellut aihetta, josta me harvoin puhumme tai muutoin käsittelisimme arjessamme? Siri Kolun kirja kuitenkin käsittelee transsukupuoisuutta erittäin taitavasti kaunokirjallisuuden kautta. Peetun tarina on samalla myös Peetun perheen, tavallisen nelihenkisen suomalaisperheen elämää, jossa kaikki on päällepäin "just niin tavallisesti kuin on" mutta sisällä kullakin yksilöllä on omat juttunsa ja lopulta jokainen nelikossa on kasvanut toisistaan harmillisen kauas.

Kesän jälkeen kaikki on toisin -kirja kulki hienoisen alkujännityksen jälkeen kuin Peetun ja isän purjelennot, eli tarkasti olosuhteet huomioiden. Kolun kieli on eheää ja kaunista. Vetovoimaisen juonen lisäksi kirjan kautta saa hyvän kuvauksen siitä, millaista on elää kropassa, jota ei tunne omakseen, jota ei ymmärrä ja joka aiheuttaa suoranaista itseinhoa. Kirja on varmasti tehty äärimmäisen korrektilla tavalla mutta kuten sanottua, kirja ei ole tietomainen töksähdys vaan oikeasti kaunokirjallinen teos, vaikkakin kirjassa käytettiin yksittäisiä sanoja, joiden merkitystä jouduin googlettamaan. Kirjassa on myös mukavalla tavalla avoimia kohtia, joita jään lukijana pohtimaan, sillä kaikkien näkökulmia ei avata, vaan tarina kuvataan lähinnä Peetun silmien kautta.


"Vituttaa tyhmät ihmiset. Sellaset, joille olen niiden tietämättömyyskuplan ainoa neula, johon se saattaa puhjeta.
Mä olen ihminen, en tietopankki.

"Siis tykkäsitsä lapsenakin pukeutua poikien vaatteisiin?"
Mä en ole transseksuaali. Mä olen transsukupuolinen. Transmies.
Anna kun mä kysyn sulta: Tykkäätsä pukeutua vaatteisiin?
Mä en performoi poikaa. Mä en leiki poikaa. Mä en ole dragking lavalla.
Olen Peetu, olen aina ollut. Valitsin peetun vaatteet heti kun tiesin, mitä eroa on röyhelöpaidalla ja peetupaidalla, peetutennareilla ja hello kitty -tennareilla."

- Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin