Helen MacDonald: H niin kuin haukka

Kun huomaa aloittaneensa blogikirjoituksen taidokkaasti kirjoitusvirheellä ja vielä kirjasta, jota todella arvostaa, on varmaan ihan hyvä pitää pieni kirjoitustauko. Huoh. Kaikenlaisia blogikirjoittajia sitä päästetäänkin eetteriin. Ja kyllä, puhun itsestäni.


Minulla on ollut Butcher's Crossingin jälkeen lukujumia. Näin käy usein silloin, kun lukee kirjan, joka todella koskettaa. Sama tapahtui muistaakseni alkuvuodesta Tony Morrisonin jälkeen. Kun on saanut hengittää kirjallisessa maailmassa, joka on vietellyt minut kaikin aistein, tuntuu moni sen jälkeen hieman valjulta. Pidin viikon romaanilukutaukoa, ja se johdatti minut ilokseni johonkin keväiseen, joka poikinee ensi viikolle postauksia lastenkirjablogini Sinisen keskitien puolelle. Ja mitä se kevät on? Se on luonnon heräämistä, aistien heräämistä, luonnon kohtaamista kuin ensi kertaa.

Helen MacDonaldin H niin kuin haukka (Gummerus, 2016, suomentanut Irmeli Ruuska, saatu kustantajalta) kiinnosti minua luontoaiheeltaan. En odottanut suuria, vaikka kirja olikin otettu maailmalla vastaan mitä ilmeisemmin suurella ilolla. Aloitin kirjan jo helmikuussa ja ilahduin kirjan alusta, jossa kirjan päähenkilö, eli kirjailija itse, alkaa kouluttamaan haukkaa. Kirjailija on menettänyt isänsä ja hänen työsopimuksensa yliopistossa on päättymässä. Niinpä haukan koulutus osuu MacDonaldille elämäntilanteeseen, joka on murroksessa. Kirjailija on ollut pienestäni pitäen kiinnostunut haukoista, tutkinut ja kouluttanutkin haukan kasvattamista metsästyslinnuksi mutta silti omakohtainen haaste pistää hänet äärimmilleen. Haukan, Mabelin, edistyminen aaltoilee suoraan MacDonaldin itsetuntoon ja oloon, vai toisinpäin? Kirjailija masentuu ja aloittaa taistelun alakuloa vastaan.

Kirjassa on kaunokirjallinen sävy ja samalla se on tietopaketti. MacDonaldin lisäksi kirjassa on runsaasti herra Whiten ajatuksia ja kirjoituksia vanhalta ajalta, kun tämä White on kasvattanut omaa haukkaansa ja kirjoittanut aiheesta kirjan. Nämä lainaukset tuntuivat minulle lähes liiallisilta. Huomasin olevani kiinnostunut Helen MacDonaldin tarinasta mutta en herra Whitesta. Kirjassa on tosi kauniita kuvauksia ja surun kuvailu on onnistunut. Ja samalla se taantuu jälleen tasaisempaan poljentaan, joka aiheutti minussa melko paljon kyllästymistä. Kirjan lukeminen kehkeytyi lopulta lähes tarpomiseksi, sillä sen tarina ei ollut lopulta minusta niin mielenkiintoinen kuin olisin luullut. Myös kirjan melankolisuus, tasaisuus ei kolahtanut minuun.

Kirjan idea on hieno ja oli kiinnostavaa lukea meidän kulttuuriimme vieraaseen metsästyslajista kuin haukkametsästys. Suomen maasto ei ilmeisesti ole haukkametsästykselle niin otollinen kuin aakeat maat, joten asia on jäänyt meille lähes mystiseksi. Haukan pitäminen ja kasvatus aiheutti minussa kuitenkin epämiellyttäviä tunteita, vaikka lemmikkien omistajana minulla ei ole mitään oikeutta moralisointiin. Mielenkiintoinen kirja, joka ei uitenkaan sykäyttänyt minua sen kummemmin. Mutta janoni kirjallisten timanttien etsintään nousi jälleen.


"Isän kuolemasta asti minulla oli ollut näitä todellisuuden katoamisen puuskia, outoja kohtauksia, joiden aikana maailma muuttui tunnistamattomaksi."

- Helen MacDonald: H niin kuin haukka

Kommentit

  1. Vähän samoin ajatuksin. Pidin ehkä enemmän kuin sinä, koska minulla oli tilausta juuri tuollaiselle tasaiselle, surumieliselle kirjalle (ei muuta syytä kuin pääsiäisviikko, joka sopi tämän lukemiseen!). Mutta Whitea oli minunkin mielestäni liikaa, Helenin oma tarina oli paljon kiinnostavampi.

    Ja tuokin, ett haukan pitäminen on jokseenkin epäeettistä, mutta aluksi mikä tahansa nykyinen lemmikkieläin on sekin ollut enemmän osa luontoa. Nyt tietysti esimerkiksi koirien ja kissojen kanssa on jo toisin, koska niillä on tuhansia vuosia vanha historia ihmisten kanssa. Mutta periaate, se on sama.

    Ajatuksia herättävä kirja, joka teki kyllä vaikutuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mielenkiintoinen kirja mutten tosiaan itse voi ihan sanoa, että se olisi tehnyt ihan vaikutuksen. Kirjaa olisi saanut tiivistää puolestani aika rankasti. Loppusivut tunnustan lukaisevani pikaluvulla, muuten kirja olisi jäänyt kesken. Mutta halusin lukea loppuun, varmaan joku bloggaajan vastuuntunto iski, kun itsepähän pyysin! En ole koskaan tainnut jättää täällä bloggaamatta pyytämääni kirjaa. SK:n puolella olen kyllä jos en oikeasti ole saanut kirjaa luettua tai kokemus on ollut niin kehno, ettei ilkeä totuutta kirjoittaa. Hmm. Tästähän tuli bloggaajan avautuminen kokeneemmalle kollegalle :D!

      Kiitos Katja!

      Poista
  2. Tuo on niin totta. Luin Ferranten ja Rowellin kirjat ja tarvitsin sen jälkeen taukoa. Valitsin kirjat, joiden aihe on mitä helpoin minulle ja ei laisinkaan kaunoa.

    Harkitsin tämän lukemista, mutta tulin siihen tulokseen, että aihe ei sovi minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hetkonen, mikä Rowell?! Ferrante on jo mielessäin ja harmittelen kovin etten älynnyt pyytää sitä tai ostaa sitä kun just tein kirjatilauksen. Kivujalkakaupassakin kävin tuota jo etsimässä ja oli niin kallis, että kipurajani ylittyi.
      Mutta niin, tämä kirja oli tällainen. Tietyn tavoin mielenkiintoinen konsepti ja ihan ok että lukaisin läpi :) Ja luultavasti tiedän jo kenelle ystävistäni tämän pokkariversioni välitän... :)

      Poista
  3. Kiitos ajatuksistasi haukkakirjasta. Minä pidin tästä kirjasta. Oma tunnelmakin oli aika hyvin kohdillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla kivasta lukukokemuksestasi! Kiitos kommentista!

      Poista

Lähetä kommentti