Terhi Rannela: Frau

Pidin kovasti Terhi Rannelan Punaisten kyynelten talosta. Kun huomasin, että Rannelalta oli tullut nyt toinen historiallinen romaani, pyysin kirjaa kustantajalta luettavakseni, koska kiinnostukseni kirjaa kohtaan oli niin suuri, etten halunnut jättää lukemista sattuman varaan. Fraun (Karisto, 2016) päätarina kertoo SS-kenraalin vaimosta ja leskestä Lina Heydrichtistä, jota Erich Richter lähtee haastattelemaan. Kirjaa on luettu muissakin kirjablogeissa ja varsinkin Leena Lumen arvio sai minut toivomaan kirjalta kovin paljon.


Tarinan asetelma muistutti minulle Daniel Kehlmannin Minä ja Kaminski -kirjan, jossa myös kirjailija pyrkii haastattelemaan kuuluisaa henkilöä suursuosio mielessään. Kirjojen vertailu on jo lähtökohdiltaan täysin epäreilu, koska Kehlmannin kirjoitustyyli hipoo minulle lähes tulkoon täydellisyyttä. Rannelan Fraussa tarina etenee kiitollisen lyhyin kappalein ja samalla rauhalliseen tahtiin. Rakenne kuvautuu hyvin harkittuna ja koko kirjasta huokuu suuri työteon määrä, jota lukijana jälleen kerran kunnioitan. Teksti on säntillistä ja napakkaa, lähes marssillista, ja samalla se onnistuu luomaan kauniita, sulavia maisemia, joissa minun lukijana oli hyvä olla. Kuitenkin kirjan tarina tuntuu hieman yksitasoiselta ja kylmältäkin, kun muistelin millaisiin tunnekokemuksiin Punaisten kyynelten talo minut sai. Fraun henkilöhahmot jäävät minulle yllättävän kaukaisiksi, enkä saavuttanut sitä hullaantumista mitä oikeasti kirjalta odotin. Lukukokemukseni oli siis varsin keskinkertainen ja pidin selvästikin Rannelan ensimmäisestä romaanista enemmän. Punaisten kyynelten talossa oli minusta jotain sydäntä raastavaa ottautumista (vaikken totuuden nimissä enää muista kirjan tarinaa kovin hyvin), joka taas Fraussa, ehkä päähenkilö Linan persoonan kliinisyyden ja jäykkyyden vaikutuksen vuoksi, jäi kaukaisemmaksi.


"Lina ei kertonut vieraalleen, että joka yö hän näki miehestään unta. Uni oli kuin meri, jossa Lina ui Reinhardia kohti, mutta tämä loitontui kaiken aikaa. Käänny takaisin, mies kuiskasi. Anna minun jo mennä. Linan suu täyttyi suolaisella vedellä, hän vajosi pinnan alle ja säpsähti hereille.
Hän ei olisi täällä enää kauan.
Unessa kipuja ei ollut. Vsi kannatteli vuosikymmenten painoa kuin höyhentä. Oliko kuolemakin sen kaltainen? Hellä."

- Terhi Rannela: Frau

Kommentit

  1. Bleue, näin ne kirjamaut menevät:) Minulle Frau on edelleen vuoden paras. Mutta entinen kotimaani onkin Saksan kirjallisuus. Siihen taidan olla palaamassakin. Rannelan totetavuus tässä juuri on hiuksia nostattavaa, samaten kuin oli netissä kuuntelemani Lina Heydrichin haastattelu: Ei katumuksen häivääkään.

    Eihän Erich suursuosion toivossa Linaa haastatellut vaan hänellä oli tehtävään henkilökohtainen syynsä.

    Luen Rannelan tulvat kirjat, en aio palata tätä enen kirjoitettuihin. Puniasten kyynelten talo antoi minulle aavistuksen Elävältä haudatuista, joka kertoi afganilaisten naisten elämästä ja mitään niin kovaa, missä lumikurjetkin itkevät tuskin enää luen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin menevät, ihan harmitti Mutta ihanaa, että Rannelaa on luettu nyt blogeissa paljon. Sen ilon hänelle ilolla suon, koska minä aion häntä seurata myös sinun laillasi. Vaitettavasti tämä ei vain minulle ihan niin kolahtanut, kuten toivoin. Ehkä en osannut lukea tätä omassa olossani oikealla tavalla ja jossain muussa kohtaa kirjakokemukseni olisi ollut erilainen. Tiedäpä näitä.

      Poista
  2. Osin samoin ajatuksin. Pidin tästä kirjasta, se puhutteli ja Rannela rakentaa kokonaisuuden hienosti. Mutta raporttimainen kieli etäännytti hieman - ehkä se oli tarkoituskin. No mutta, vaikutuksen tämä kyllä teki. Mutta millaisen, sen tiedän vasta loppuvuonna.

    Punaisten kyynelten talon aion ehdottomasti lukea. Itse asiassa ostinkin sen Jyväskylän messuilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin mielenkiintoista seurailla mihin kirja kantaa itsensä. Ja mukava myös kuulla pidätköhän Punaisten kyynelten talosta ja miten sen lukukokemus tämän jälkeen näyttäytyy! Minäkin luulen, että raporttimaisuuden tarkoitus oli etäännyttää, ihan kuin lukisi kliinisiä kuvauksia historiasta... Ehkä jos tarina olisi mennyt enemmän luihin ja ytimiin, se olisi ollut liian sietämätöntä.

      Poista
    2. Tuo Katjan kommentti on kiinnostava, sillä minä luin aikaan mm. Bölliä paljon siksi, että pidän MYÖS siitä, että asiat kerrotaan vähemmällä ryöpyllä, mitä Katja kutsuu raportoinniksi. Sellaisessa tyylissä pitää sitten osata lukea myös rivien välit. Tuollainen esitelmöivämpi tyyli myös kylmää ihan eri tavalla kuin kauhean rönsyilevä.

      Edelleen Frau minulle vuoden kotimainen ykkönen!

      <3

      Poista
  3. Minulle tämä on myös vuoden tapauksia, kuten Leenallekin, paljon parempi vielä kuin Punaisten kyynelten talo, joka sekin oli hyvä. Ei katumusta, huh. Ehkä sitä ei voi olla, jotta pystyy jatkamaan elämää.

    Minulle kieli ei ollut raporttimaista, vaan modernin pelkistettyä ja siksi äärettömän vaikuttavaa, Linan parhaat kupit, lipasto, jossa daavidintähti... Pieniä, puistattavia yksityiskohtia. Hieno kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hauska kuulla, että ajatuksemme menee tässä eripäin kirjakokemuksissa. Muistan itkeneeni Punaisessa jonkun kerran, mutta tämä ei niinkään herättänyt suuria tunteita laitaan tai toiseen. Nuo pienet kuvaukset, keltaiset ruusut, olivat kyllä todella kauniita, pääosin. Modernin pelkistetty on ehdottomasti paremmin kuvattu, hyvä kun tarkensit, tässä näkyy kuinka harrastelijamaisesti näitä lukukokemuksiani kirjoittelen :).

      Poista
    2. Ehkä moderni pelkistys olisikin tarkemmin kuvattu raporttimaiseksi kerronnaksi, tiedä häntä... :)

      Poista
    3. Perunoita, perunoita :)! Hyvä että ymmärretään kuitenkin mitä suunnilleen tarkoitin :D. Kiitos :)!

      Poista
  4. Luin Fraun pääsiäisenä, mutta enpäs nyt vielä kerrokaan, mitä siitä ajattelin. Postaus tulee myöhemmin. Sinänsä kyllä, eikös ole ihan positiivista, että et Linaan suuremmin samaistunut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäin miettimään, että haenko kirjoista samaistuttavia henkilöitä? En taida muuten oikeastaan etsiä, vai etsinkö ja en huomaa sitä itse? Hmm, nyt alan tarkkailla tätä lukemisessani! Mutta tän vkon kahdessa seuraavassakin bloggauksessa en kokenut löytäväni samaistuttavaa henkilöä mutta kumpikin lukukokemus oli positiivinen pääosin, kuten Fraukin, ja toinen jättipotti! Henkilöhahmojen elävyys, lähelle tulo on minulle eri asia kuin samaistuminen.

      Jään maltilla odottamaan kirjoitustasi Frausta :)!

      Poista

Lähetä kommentti