torstai 17. maaliskuuta 2016

Pauliina Vanhatalo: Keskivaikea vuosi

Ihastuin todella viime vuonna Pauliina Vanhatalon Pitkään valotusaikaan, se on niin kaunis kirja! Olinkin siis sangen iloinen, kun huomasin, että S&S julkaisee uuden Vanhatalon (2016, kirja saatu kustantajalta). Kirjan aihe on kuitenkin lähes arkaluontoinen ja samalla hyvin rohkea, sillä se kertoo kirjailijan kokemasta keskivaikeasta vuodesta, jolloin hän oli masentunut.


Vanhatalon kirja on kokonaisuudessaan kirja, jonka lähes tulkoon ahmaisin. Hän kertoo olevansa aikoinaan ennätysylioppilas kaikkine laudatureineen ja halunneensa aina kirjailijaksi. Kirjalijana oleminen ei kuitenkaan kuulosta olevan niin ruusuista kuin voisi joku äkkiseltään haaveilla, vaan Vanhatalokin kokee lähes hämmennystä saamastaan melko vähäisestä huomiosta. Vanhatalo kertoo kirjassaan menneensä naimisiin ja saaneensa kaksi lastaan melko rivakkaan tahtiin. Kirjassa kuvataankin samalla myös Vanhatalon äitiyttä, jota hän pohtii muun muassa introverttiyden kautta. Myös vanhemmuuden rooleja ja perheen arkityön jakamista on ilo lukea. Vanhatalon ajatukset vanhemmuuden iloista ja haasteista tuntuvat varsin tutuilta näin runsaasti äitiblogeja lukeneena ja itsekin pienlapsiperhe -vaihetta elävänä. Vanhatalo kuvaa masennustaan, sen ailahtelua ja oman olonsa epäröintiä (olenko sairas/ olenko oikeasti riittävän sairas/ olenko kuitenkin ihan terve?) kiinnostavasti. Vaikka kirjaa lukiessani empatisoin vähän liikaakin kirjailijan kokemuksia, niin kirja ei kuitenkaan kokonaisuudessaan ollut minulle ollenkaan liian masentava tai ahdistava kirja. Vanhatalolla on taito kirjoittaa lämpimästi, hauskasti ja mukavan arkisestikin niin, että jopa perheen suurtyömaa, vanha talo, piirtäytyi sinnikkäästi mieleeni romantisoituneena taitelijakotona, vaikka Vanhatalo varsin selkeästi kuvaa sen, mikä loppumaton suo talon ylläpidossa oli (/on)! Lähteneekö kirjailijan kynänkärjestä kuitenkin niin kauniita kiemuroita, kaunoa, sulosointuja, jotka kulkeutuvat minulle lukijana, vaikka tarina onkin välillä harmillista luettavaa?

Kannattaa lukea. En usko, että moni alle nelikymppinen uskaltaa noin vain kirjoittaa omaelämänkertaa ja vielä kohtaamisensa vaikeuksien kautta. Kirjan tarina ei kohauta minua, siinä ei tapahdu massamurhia tai märehditä "että vielä tämäkin", se on itse asiassa kokonaisuudessaan aika rauhallinen ja seesteinenkin. Keskivaikean vuoden aikana Vanhatalo keskittyy myös meditoimaan ja ehkäpä tämä, kaikessa sen huvittavuudessaankin, tuo kirjaan myös rauhaa ja keskittynyttä hengitystä. Odotan suurella, suurella innolla Vanhatalon seuraavaa kaunokirjallista teosta, mutta tämän kirjan myötä tajusin myös, että minullahan on monta Vanhatalon kirjaa lukemattakin!


"Uin vedessä, joka ei tunne mitään.
Kannan paikasta toiseen lautakasoja, jotka eivät tunne mitään.
Katselen puita ja pihaa, jotka eivät tunne mitään tai joiden tunteet eivät ainakaan vaadi minulta mitään.
Maalaan seinää.
Tarvitsen hetkiä jotka ovat pelkkää olemassaoloa, asioita joita minun ei täydy tulkita eikä ymmärtää."

- Pauliina Vanhatalo: Keskivaikea vuosi

16 kommenttia:

  1. Mulla on tämä odottamassa. Oli hyvä kuulla mielipiteitäsi Vanhatalon kirjasta, jota itse kohtapuoliin aloittelen todella epäröivin mielin. Palaan niihin, sitten bloggauksessani aikanaan (jos on tarvetta).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla, että muillakin lukuonossa ja päässyt kiinnostuksen kohteeksi kaikkien niiden keväällä ilmestyvien joukosta. Ja mielenkiinnolla odottelen mitä sinä tästä ajattelet. Pitkä valotusaika oli minulle voimakkaampi kokemus. No, turha oikeastaan vertailla, kun kyseessä kaksi tyystin eri tyylistä kirjaa! Vanhatalo on kirjailija, jota seuraan suurella mielenkiinnolla <3!
      Minä olen jotenkin nyt ajautunut tällaisiin omaelämänkerrallisiin kirjoihin, ihan upooutunut suorastaan. Monta kirjaa kesken ja sielu huutaa fiktiivisempää. Aloitinkin sitten vielä yhden (pahasti kellallaan olevan lukupinon jatkeeksi)- Fraun.

      Poista
    2. Nyt ollaan kyllä ihan samassa purressa. Kävin just tänään kuuntelemassa, kun Roman Schatz haastatteli Terhi Rannelaa ja Frau on nyt tässä vieressäni. Ehkä luen kuitenkin vasta pääsiäisenä, kun haluisin lukea sen niin putkeen kuin mahdollista. Vähän ajan kanssa tiukan puoleista.

      Poista
    3. Kihelmöi muuten ajatuskin, että pääsiäinen, lukuloma? Eikö silloin pidä syödä suklaata ja hiljentyä (kirjan äärelle)?
      Mutta kyllä Frauta kohti siis. Tuossa sylissä köllöttää nytkin. Pääsiäiselle taidan säästää jännäriä (!) ja Williamsin (alkoi kiinnostaa blogikuvausten kautta)... Aijai, lukeminen! Voimia kiireisiin, valitettavan tuttu ilmiö täälläkin.

      Poista
  2. Minullakin on tämä lukupinossa. Palaan luettuani hakemaan linkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavia lukuhetkiä pinojen äärelle :)! Kiva kuulla, että tämäkin kirja sieltä löytyy :)!

      Poista
  3. Kyllähän tämä kiinnostaa suuresti, monestakin syystä: äitinä, kirjaihmisenä, muutenkin. Mutta mietin, että voisin aloittaa Vanhatalon tuotantoon tutustumisen Pitkästä valotusajasta, luulen että se olisi ns. minun kirjani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin hyvin hämmästynyt jos et pitäisi Pitkästä valotusajasta! Mutta eihän sitä koskaan tiedä :).
      Mutta totta sekin että tässä on myös jotain "aikalaiskuvausta", jota on mukava ikäkumppanina lukea!

      Poista
  4. Tämä kiinnostaa ja on varauksessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa! Useita lukukokemuksia siis tulossa <3!

      Poista
  5. Tämä tuntuu jo nyt minulle tärkeältä kirjalta vaikka on vasta lukujonossa. Ompun lailla minäkin palaan kommentoimaan kun olen lukenut tämän. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista kuulla mitä tykkäät <3!

      Poista
  6. Pidin kirjasta. Samaistuinkin kaamosmasennukseen, äitinäolemisen vaikeuteen, terve vai sairas?-kyselyyn, kokemukseen siitä, ettei täytä toisten asettamia mittoja jne. Kaunis kirja perheestä. Olen aiemmin lukenut Pitkän valotusajan. Pidin siitäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhatalo on loistava kirjailija, jota on ilo seurata. PItäisi joskus kokeilla sitä kevyempääkin kirjallisuutta :). Kiitos kommentistasi!

      Poista
  7. Ihanan rehellistä tekstiä. Varsinkin kun talo josta kertoo on tuttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rehellistä kyllä! Sitä kunnioitan. Hauska varmasti lukea kirjaa myös tuosta näkökulmasta että tuntee talon :)

      Poista