Ida Simons: Tyhmä neitsyt

Ida Simonsin kirja meinasi jäädä lukematta siitä syystä, kun sitä verrattiin katalogissa Stoneriin. Siis ei sillä, etteikö Stoner olisi viime vuoden pamaus, vaan sillä, että vertaus vaan antaa kirjalle liialliset paineet ja odotukset. No, ja se on vähän ärsyttävää. Mutta voitin kuitenkin lapsekkaan vastarannankiiskeyteni ja luin Tyhmän neitsyen, joka on tosissaan Stonerin lailla nostettu kirjahyllyn pölyistä uudelleen luettavaksi (Gummerus, 2015, ap 1959, suomentaja Sanna Van Leeuwen, kustantajalta saatu).


Kirja on aika jännä kuvaus 12-vuotiaan Gittelin näkökulmasta, joka elää riitelevien vanhempiensa kanssa ja pakenee aika ajoin suutahtaneen äitinsä kanssa Antwerpeniin sukulaistensa tykö. Sukulaiset eivät ole tästä aina niin mielissään ja tuntuu, että vierailijat ovat haittana näiden hieman yläluokkaisten sukulaisten muiden vierailuiden ja ajanvietteiden edessä, mutta ottavat aina perheen vastaan. Ja sitten sitä osataan suoraankin sanoa, kun naamataulu alkaa näyttää liian tutulta.

Gittel kuvautuu minulle haaveilijaksi, taiteilijasilmäksi. Hän näkee ja kokee asioita omalla tavallaan ja saa siinä kasvussaan apua Antwerpenissä eräältä perheeltä. Kirjan yleistunnelma on rento ja humoristinen. Gittel soittaa pianoa, aivan kuten aikoinaan kirjailija itsekin, ja tarinassa sivutaan myös hauskalla ja samalla raadollisellakin tavalla millaista taistoa on olla lahjakas taiteilija, aivan kuten ylemmän luokan kansalainenkin. Kyräily kuuluu asiaan. Kirja sijoittuu 19020-1930 -luvun juutalaisyhteisöön mutta koska aikakausi kuvautuu Gittelin silmin, se kuvataan sellaisenaan kuin se on ja aika pienessä mittakaavassa, eipä sen kummempaa. Eli lähes yhtä selvästi kuin Modianon kirjoissa.

Kirja on minusta oikein mukava pieni helmi lukuvuoteni aloitukseksi. Luin sitä jo osittain joulunaikaan. En kuitenkaan ihan lumoutunut siitä niin kuin jo hyvin moni bloggaaja on jo lumoutunut, mistä lie johtunutkaan? Kun toisaalta kirjan hassutteleva ote oli oikein hauskaa vaihtelua, mutta toisaalta jäikö se kuitenkin minulle vähän puolivillaiseksi? Tyylilaji on minulle se vaikein, koska pidemmän päälle hehe- tason humoriikka alkaa ärsyttää (taidan olla helposti ärtyvää sorttia). Mutta tässä kirjassa taisin kyllä kuitenkin nauraa pari kertaa ihan ääneenkin. Tarinat olivat ihastuttavia, mutta taas samalla ne eivät olleet jotenkaan niin ainutlaatuisia? Vai oliko se se hitsin vertaus Stoneriin?
En tiedä. Mutta oikein mukava kirja.


"Ikävä kyllä minun tukkani ei ollut tummanruskea ja taipuisa vaan piikkisuora ja pikimusta. Kysyin isoäidiltä, tiesikö hän ketään, jonka hiusten väri olisi yhtäkkiä muuttunut. Hänen tietääkseen niin oli tapahtunut vain Monte Criston kreiville, kun tämä oli vettänyt yön luolassa kuolleiden ruumiiden seurassa. Sitä en halunnut kokeilla mistään hinnasta."

- Ida Simmons: Tyhmä neitsyt

Kommentit

  1. Bleue, siis meillä on sama kitka: Ensin otti vastaan tuo veraus Stoneriin ja sitten kun aloittelin myös kiireiseen joulunaikaan, se ei vetänyt. Yritän myöhemmin uudelleen. Sen sijaan joka vuotinen joulukuun kirjani eli Talvipäivänseisaus toimi hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se täysin vetänyt mutta ihan mielelläni minä sen luin :). Jännä juttu miten jotku ottaa tulta, toiset ei niin ei. Mutta silti kirja voi olla hyvä.
      Huh, hyvä että jotakin muutakin mietitytti tuo vertaus. Vertaukset ovat aika riskejä. Huomasin just toisenkin kirjan kannessa vertauksen, rohkeaa. Kiitos kommentistasi, tätä on esitelty jo niin paljon, että oletin saavani no comments.

      Poista
  2. "Eli lähes yhtä selvästi kuin Modianon kirjoissa." - Tämä nyt sai kovasti hymyilemään. Noin muutoin katseeni suuntautuu tällä hetkellä vähän vanhempaan kirjallisuuteen (paitsi ne uutuustärpit, jotka oli blogissani) ja tämähän on omalla tavallaan myös vanha. Joo, en tiedä. Olen tämän nyt joka tapauksessa pannut merkille. Luuletko, että tykkäisin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D, kiitos hyvä että jollekin upposi lauseeni pointti! Joskus pitää kirjoittaa jotain mikä hihityttää itseään, silläkin riskillä ettei se avaudu muualle. Amatööribloggarin iloja ja vapauksia!
      Hmm, onpa vaikea lähteä veikkaamaan, varsinkin kun en tiedä millainen huumori sinuun uppoaa. Kirjassa on kaunis tunnelma, sellainen klassinen, hivenen romanttinen ja toisaalta elinympäristö/taidemaailma voisi olla sinullekin näyttämöitä, joiden parissa tässä kirjassa viihtyisit. Mutta pidätkö lapsen näkökulmasta kuvatuista kirjoista? Se voi olla ratkaisevinta? Itse pidän kovastikin, joskaan se asia ei minua tässä ihan vakuuttanut, vaikka ymmärsin kyllä, että tarinan tyttö on vähän pikkuvanha. Enivei, kirja on aika helppolukuinen ja mielestäni kevyehkö, joten lukuaikaa ei siihen sinulla varmastikaan paljoa mene. Kokeile?

      Poista

Lähetä kommentti