Alice Hoffman: Ihmeellisten asioiden museo

Luin Alice Hoffmanin Aavikon kyyhkyset viime jouluna ja kytö kirjailijaa kohtaan heräsi, vaikka lukukokemukseni takkusikin tuolloin hieman. Ihmeellisten asioiden museo (Gummerus, 2015, suomennos Raimo Salminen) kiinnosti minua aiheeltaan ja pyysin sen kustantajalta blogilukuun. Sain aloittaa kirjan taas takkatulen ääressä, loman tunnelmasta luonnon helmassa nauttien. Aaah...


On vuosi 1911 ja tapahtumapaikkana New York. Kirjan kansi johdattelee mukavasti tunnelmaan. Kirja kulkee kahden päähenkilön kautta: Coralien ja Eddien. Coralie asustaa entisen taikuri-isänsä kanssa talossa, joka on myös samalla erilaisten asioiden museo, tai näyttelytila. Coralien kasvaessa hänelle käy selväksi, että museossa on esillä erilaisia luonnon kummallisuuksia niin säilötyissä purkeissa kuin elävänäkin. Erilaisia ihmisiä esitellään kuin satuolentoja, kuten Susimiestä, joka on karvainen kuin eläin. Myös Coraliella on erilaisuutensa, yhteen kasvaneet sormet. Kylmäkiskoinen isä treenaa "kalatytöstään" loistavan uimarin, jonka taidoille on käyttönsä yhä tiheämmin kiihtyvässä showbisneksessä, jossa isä kynsin ja hampain roikkuu. Taustalla nousee Dreamlandin tuhansin valoin varustettu huvipuisto, museon pahin kilpailija, eikä todellisuus enää riitä.

Eddie on paennut isänsä kanssa uuteen maahan. Työolojen heikettyä hän näkee isänsä tekevän jotain, joka romuttaa hänen käsityksensä isäänsä kohtaan ja Eddie vetäytyy isänsä luota pikkuhiljaa muihin bisneksiin ja ulos perheensä uskosta, äärijuutalaisuudesta. Eddiestä tulee lähes laitakansalainen, vanhemmiten valokuvaaja, joka etsii paikkaansa viskin voimalla mutta samalla joutuu todistamaan linssinsä lävitse tapahtumia, joita ei voi jättää enää jälkeensä. Ehkä valokuva todella vie osan sielusta.

Vuonna 1911 New Yorkissa on tapahtunut kaksi iso tulipaloa. Kirja perustuu siis oikealle historialliselle taustalle ja ajankuvaus on lumoavaa. Luin kirjaa monenlaisista syistä suurella mielenkiinnolla: New York, historia ja ihmismaailman kummallisuus. Ja miten täydellinen lukukokemukseni olikaan! Tarina on niin mielenkiintoinen, imuvoimainen, yllätyksellinen ja koko ajan etenevä, etten kokenut hetkeäkään tylsistymistä (mikä on harvinaista). Kirjan henkilöt ovat todella mielenkiintoisia ja monipuolisia. Tapahtumien sekä ympäristön kuvaus on hyvin elävää ja aistikasta. Kuvaukset tulipalosta saivat minut oikeasti irvistämään kauhusta, kuten minua liikuttivat myös monet muut kohtaukset. Ja yhtä aikaa tarinan rytmi, jokin niin kaunis soljunta, vipatti lukumieltäni hellällä tavalla, että suorastaan hivelin kirjan tarinan itseeni. Kirja tarjoaa niin monitasoisen lukukokemuksen, että sitä on vaikea kuvailla yltymättä ruudinhajuisiin ilotulituksiin.

Lukukokemukseni oli ehdottomasti syksyni tähän astisista paras. Kirjan kokonaisuus on parasta mutta samalla saatoin pysähtyä ihailemaan yksityiskohtia, kuten sanaston monipuolisuutta. Tästä lienee aihetta myös suomentajan kukituksiin. Tulen ehdottomasti lukemaan lisää Alice Hoffmania, huhhuh, hyvänen aika!


"Vapaus oli arvokas asia, silloinkin kun sitä kesti vain muutaman tunnin. Mahdollisuudesta muuttua huolettomaksi aaveeksi täytyi olla kiitollinen. Täällä ei kukaan voisi komennella häntä. Hän voisi aivan hyvin olla vedestä noussut nymfi, joka oli kavunnut uudelle, lempeälle maaperälle. Maailma näytti loistavan kirkkaana: aivan kuin hänen edessään olisi avautunut ovi ja sen toisella puolen olisi leijunut hohtavaa usvaa. Hän kuvitteli että siellä oli hänen tulevaisuutensa, odottamaton elämä jonka hän ehkä saisi elääkseen, ellei ikinä palaisi kotiin. Varjot heittäytyivät valeakasioiden lomitse. Yön tummat värit kietoivat maiseman siniseen utuun. Coralie riisui naamion, jota piti näyttääkseen joltakin muulta kuin ihmiseltä ja joka oli valmistunut saman käsityöläisen pajassa kuin Ihmeellisten asioiden museon kilvet."

- Alice Hoffman: Ihmeellisten asioiden museo

Kommentit

  1. Punainen puutarha on ihan must, kokeile sitä! Minä en tosiaan tästä aivan häkeltynyt, mutta Hoffman kiinnostaa joka tapauksessa kirjailijana varsin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä hurahdin tähän ihan kympillä. Huhhuh. Joo Punainen puutarha, kiitos kyllä! Löytyisiköhän näitä kirjoja messuilta :)!!

      Poista
  2. Ihanaa, että pidit tästä näin paljon! Minulle tämä ei ole vuoden paras, mutta mitä lukuromaanin paljon puhuttuun käsitteeseen tulee, niin kyllä tämä vuoden paras lukuromaani ehdottomasti on. Nautin: tunnelma, tarina, kaikki! Suketuksen suosittelema Punainen puutarha on lumoava.

    Jos bongaat mut messuilla ja jos tunnistat, niin nykäise hihasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei varmaan ihan koko vuoden paras, katsotaan, mutta lukemistani syysuutuusparas :). Tosin minulla on kova kilpailija kesken, kotimainen.
      Minäpä nykäisen jos satun bongaamaan :)! Uskon kyllä tunnistavani :).

      Poista
  3. Hoffman kiinnostaa minua aina välillä. Punainen puutarha on parhain, mitä olen häneltä lukenut.

    VastaaPoista
  4. Minulle tämä ei ollut napakymppi, mutta viihdyin tarinan parissa hyvin. Punainen puutarha odottaa lukemistaan, odotukset sen suhteen ovat korkealla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkäsin kyllä kovasti! Punainen puutarha on nyt kesken ja minulle se taas on toistaiseksi ollut liian repaleinen ja olen ihan tyytyväinen, että lainasin sen kirjastosta enkä ostanut omaksi, minkä melkein tein! Mutta pitää lukea loppuun saakka...

      Poista

Lähetä kommentti