sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Alexander McCall Smith: Pienten muutosten kauneussalonki

No nyt vähän ärsyttää ja harmittaa, kun en millään malttanut odottaa tätä kesän the kesäfiiliskirjaa, eli uutta Mma Ramotswea lomalleni asti vaan hönkäisin lukea sen jo juhannuksena! Sillä ei ole kesää ilman Mma Ramotswen tuumailuja maailmasta, Mma Makutskin nenäkkäitä moraalisia huomautuksia, Botswanan kuumuuden kuvailua ja pienten arvoitusten Naisten etsivätoimistoa nro 1.


Pienten muutosten kauneussalonki (Otava, 2015, saatu kustantajalta) on siis jälleen kerran hyvän mielen kirjallisuutta parhaimmillaan. Päähenkilöt ovat lähes samanlaisia kuin ennenkin, tai hetkonen, jonkun vatsa taitaa kannessa olla pyöreäänpäin? Seikkailut ovat tässä kirjassa jopa pienimuotoisempia kuin ehkä joskus muulloin ja vaarallisia eläimiä tavataan ällöttävyyden merkeissä. Hyvin monesti lomani alussa haluan lukea jotain kevyempää, rentouttavaa, huumoripitoista tai sitten jotain ihan kummallista mitä en muuten lue. Mma Ramotswet ovat olleet kesäseuranani jo useita vuosia ja bloggauksiakin on kirjoista tainnut kertyä jokunen kappale. Nämä kirjat ovat kuin istahtaisit rantasaunan jälkeen terassille ja juttelisit niitä näitä ystävällesi samalla kuin lihaksesi rentoutuisivat kuumuudesta ja sulasta nautinnosta vain olla siinä ja kiireettä.

Minulla ei ole tapana paljastaa kirjojen juonikuvioita mutta lukutunnelmia kyllä. Taisin saada jo juhannuksena lomafiiliksen alkamaan ja yksi syy siihen oli ihanat lukuhetket Mma Ramotswen seurassa. Jokohan sinä olet lukenut tämän kesäisesi? Kannattaa, tämän jälkeen ei enää kiristä.


"Vauva ei liikahtanutkaan, säpsähteli vain hienoisesti unissaan kuten vastasyntyneet tekevät. Mma Ramotswe ajatteli: Hän voisi aivan yhtä hyvin olla vielä kohdussa, sillä hän ei tiedä tästä maailmasta mitään, paitsi että täällä, tässä alkavassa elämässään, hänellä on valo ja värit ja Afrikan lämmin syli."

- Alexander McCall Smith: Pienten muutosten kauneussalonki

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

John Williams: Stoner

Stoner on varmaan tämän vuoden kirjablogien hittikirja. John Williamsin kirja on saanut muutenkin hyvää julkisuutta, vihdoinkin, vaikka on ilmestynyt jo vuonna 1965 (suomentaja Ilkka Rekiaro, Bazar, 2015). Kirjan kansi on napakymppi. Voin sanoa, että halusin lukea kirjan heti, kun näin sen ensimmäisen kerran. Ja kehujen vain kasvaessa, painoin kuumeisesti tilaa -nappia nettikirjakaupasta ja odottelin käsiäni hieroen aarteen saapumista kotiini. Odotukseni olivat korkealla.


Stoner kertoo maalla kasvavasta pojasta, joka lähtee opiskelemaan yliopistoon maataloutta vanhempiensa tuella ja  vähäeläisellä kannustuksella. Kuitenkin Stoner ajautuu kirjallisuusopintojen pariin ja tuon maailman löytämisen ja hullaantumisen tunne on niin voimakas, että se kantaa koko hänen melankolisen mutta välin puhdasta rakkautta kokevan elämänsä läpi.

Luin kirjaa jollakin ihmeellisellä hartaudella. Kirjan karun ja arkisen maailman kuvaus on kaunista ja tarina kulkee aluksi hieman polkua hapuillen mutta löytää taas tulta niin, että valvoin arki-iltana yli itselle tehdyn lupaukseni. Hullaannuin kirjasta, uppouduin tarinaan, menetin ajantajun. Sitä sattuu enää harvoin ja se on varsin vapauttava tunnetila.

Stoner on karu ja kaunis tarina. Hymyilin, naurahdin ja liikuituin. Välillä ärsyynnyin niin paljon! Olen lukenut paljon hyviä kirjoja tänä vuonna mutta tämä kirja menee kategoriaan, joita voin suositella sellaisillekin tietyntyyppisille, kirjojen kanssa vaativille henkilöille, jotka eivät katsokaan viihteeseen, vaan nauttivat kirjansa mieluummin tieteellisessä muodossa kuin kaunollisessa. Paitsi jos se on klassikko. Viime vuonna saatoin suositella tällaisille Edmund de Waalin Jänis -kirjaa, tänä vuonna se taitaa olla John Williamsin Stoner. Kirjan aihepiiri, kirjallisuus ja sen tutkiminen, on myös jokaisen himolukijan lähes uskonnollinen aihealue, joten en yhtään ihmettele, että me kirjabloginörtit sumennamme lukulasimme innostuksen höyrystä tätä lukiessamme ja siitä blogatessamme. Mutta onhan tässä kirjassa hyvin paljon muutakin. Elämää koko sen suolaisuudessaan ja makeudessaan.


"Sinäkään et säästy minulta, ystäväni. Et tosiaankaan. Kuka sinä olet? Tavallinen maalaistalon poikako, kuten itsellesi esität? Et suinkaan. Myös sinä kuulut epäkelpojen yksilöiden joukkoon - olet haaveilija, hullu vielä hullummassa maailmassa, ikioma Keskilännen Don Quijote, joka ilman Sanchoa yksinään kirmailee alla taivahan auterisen."

- John Williams: Stoner

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Kyung-sook Shin

Laskin juuri käsistäni Kyung-sook Shinin Pidä huolta äidistä (Into, 2015, suomennos Taru Salminen, saatu kustantajalta).  Ja huomasin, että tämä kirja on sellainen, että minun pitää kirjoittaa heti, en voi muuten jatkaa uuden lukemista. Näin kirjan kirjablogeissa ja joskus vain käy niin, että kirja kutsuu hyvin vahvasti luokseen. Niin kävi myös tässä ja kun sain kirjan, kävi jopa niin, että minun täytyi lopulta keskeyttää keskeneräinen kirjani, jotta pääsin tämän kimppuun. Tai kimpussa oleminen on väärin sanottu, sillä tämän äärellä kyllä lähinnä hengittää syvään ja pysähtyy, vaikkakin samalla kirja etenee kuin joki.


Pidä huolta äidistä sanotaan takakannen mukaan olevan ensimmäinen suomennettu eteläkorealainen romaani. Se kertoo vanhasta naisesta, neljän äidistä, joka katoaa. Hänen miehensä menee edeltä metroon, kuten aina ennenkin, mutta tällä kertaa Park So-nyo ei olekaan hänen takanaan, kun metro lähtee liikkeelle. Äidin katoaminen saa maailman tuuliin lentäneen perheen, maalaisuuttaan pakenevat lapset ja kerran niin kapinallisen aviomiehen ajattelemaan äitiään ja vaimoaan eri tavoin kuin aiemmin. Ajatuksiin nousee muistoja ja epäilyksiä siitä ovatko he oikeastaan edes tunteneet äitiään, jonka synnyinvuosikin on virallisissa papereissa eri kuin mikä se oikeasti on. Syyllisyys nostattaa päätään. Kirja kertoo jo aikuisten lasten, miehen ja myös äidin omalla äänellä perheen tarinaa, jossa on yhtä monta tarinaa kuin on kertojaansa. Tarina on kirjoitettu minulle vieraasti sinä-muodossa, joka lähes ärsytti aluksi, koska minun oli niin vaikea mennä kirjailijan antamaan rooliini. Enkä osannut sitä tehdä kirjan lopussakaan. Kirjan tarinat ovat pieniä kappaleita täynnä mutta silti se ei ole lainkaan pirstaleinen, vaan itse asiassa hyvin kauniisti kudottu kokonaisuus, jota todella luki lähes hartaassa tunnelmassa.

Jälkeenpäin voisin kuvitella, että kirjan tarina voisi olla hieman makea, vähän liian tunteikas mutta ei se näin ollut. Liikutuin kirjan loppua kohti pari kertaa mutta en liikaa. Kirjasta jäi rauhallinen olo, vaikka yhtä aikaa se nostattaa varmasti monelle sen sukujen jatkumon tuskan, joka usein syntyy kuoleman äärellä. Mitä oikeastaan olemme, mitä tiedämme, miksi olemme ja mitä sitten, kun emme. Ja miten suuressa roolissa äiti on. Juuri sellaisenaan kuin hän on.

Oikein hieno ja kaunis kirja. Loistava lukupiirikirjaksi.


"Siis pitikö äiti tarinastani? Liikutuit. Tiesit että tarinasi ei ollut järin hauska mutta tajusit puhuvasi äidille eri tavalla kirjastovierailun jälkeen. Muutettuasi kaupunkiin puhuit hänelle aina vihaiseen sävyyn. "Mitä sinä muka tiedät?" "Entä sitten?" "Mitä sinä sillä tiedolla teet?" vastasit väheksyen. Kun ymmärsit että äidillä ei ollut enää valtaa nuhdella sinua, aloit vastata hänen kysymyksiinsä tylysti."

- Kyung-sook Shin: PIidä huolta äidistä

torstai 4. kesäkuuta 2015

Tove Jansson: Kuvanveistäjän tytär

Minusta olisi mukava lukea enemmän omaelämänkertoja. Mutta jokin minussa olettaa automaattisesti, että ne ovat minulle liian tylsiä, pitkiä ja pitkäveteisiä. Kuitenkin poikkeuksiakin on olemassa, kuten tämä kirjakaupasta mukaani lähtenyt Tove Janssonin Kuvanveistäjän tytär (1969 ensimmäinen suomenkielinen painos, pokkari, suomennos Kristiina Kivivuori).


Kirja kertoo pienin novellien kautta ilmeisesti mukaellen Toven lapsuudesta. Tarinat ovat lapsen näkökulmasta taitavasti kuvattuja ja niitä värittää ihanasti kirjoittajan taiteellinen tapa olla ja elää, ja katsoa maailmaa- jo varhaisesta lapsesta alkaen. Kirjan lapsi ihmettelee ja ihastelee aikuisten maailmaa ja aikuisia. Kirja kertoo myös millaista on elää boheemia perhe-elämää. Tarinoissa piipahtelee myös yksittäisiä mielenkiintoisia hahmoja, kuten ulkorappusia maanisesti askarteleva täti. Kun luin kirjan tarinoita, en voinut olla miettimättä kuinka tietyt muumilaakson hahmot ovat saaneet jotain vaikutusta näistä hahmoista. Myös tarinoissa on myös jotain niin mukavan tuttua, jonka pienellä muunnelmalla voi yhdistää johonkin muumien seikkailuun tai muumitunnelmaan.

Kirja oli kolmas luettu lyhyt kirja tähän kesäni alkuun (117 sivua). Se antoi taas pientä intoa lukea lisää elämänkertoja, varsinkin jos ne kirjoitetaan näin ihastuttavan kauniisti tai koukuttavalla tavalla... Tällä hetkellä kuitenkin luen yhtä pidempää kirjaa, joka on odotellut vuosia kirjahyllyssäni.


"Äiti on etevä järjestämään juhlia. Hän ei pane kaikkea pöytään eikä hän koskaan kutsu meille ketään. Hän tietää että tunnelmaa saa syntymään vain improvisoimalla."

- Tove Jansson: Kuvanveistäjän tytär