Aki Ollikainen: Musta satu

Aika kovia kirjoja olen viime aikoina lukenut ja ilahduttavasti tämä laatu on löytynyt kotimaisesta tuotannosta. Aki Ollikaisen nähtyäni Siltalan katalogista huokasin ja hihkasin innosta. Olin nimittäin täysin myyty Ollikaisen esikoiskirjasta, joten toisen kirjan odottaminen tuntui melko pitkältä. Pitää kyllä täysin tunnustaa, että myös odotukseni olivat Mustalle sadulle (2015, saatu kustantajalta) aivan törkeän epäreilun korkealla, sillä esikoiskirja oli niin mahtava. Lähes pelotti aloittaa kirja. Mutta mitä pelkoa minun olisi kannattanutkaan kirjan aloitukseen ladata, ei ei, ei kirjalle, joka alkaa niin, että luissa jytisee ja tekee mieli itkeä pikkuisen onnesta. Jo toisella sivulla mennään tässä tahdissa: "Jossain lähellä, koivupuun alimmalla oksalla istuu murhamiehen haamu. Mies ja nainen eivät sitä näe, kesäisen aamuyön ensimmäiset auringonsäteet loistavat sen läpi, se muuttuu linnuksi, sukeltaa kirkaisten läpi lehvistön ja häviää ennen lopullista päivännousua."

Tarinan arvoisen kirjankannen on tehnyt Elina Warsta.

Aki Ollikaisen Musta satu sukeltaa mustaan historiaamme jälleen kerran ja haukkoo happea välillä lähempänä nykypäiväämme. Tarina kertoo Tattarisuon tapahtumista, joista onnekseni en edes muista kuulleeni. Imin tarinaa mutta eniten imin, janosin, rakastin Ollikaisen persoonallista, kaunista, soluvaa kirjoitusta. Minulle Ollikaisen kirjoitustyyli on hyvin rikasta ja moninaista, sanavalinnat hykerryttävät ja tuo niin tarkkakatseinen tunnelmien maalailu- siihen minä ihan humalluin! Voin sanoa, että kirjan loputtua olin ihastunut ja helpottunut, sillä kirja täytti minulle sen mitä toivoin. Se yllätti, siinä oli ehkä kappale jota ihmettelin, siinä oli uutta ja vanhaa, tasoja joita en varmasti ensilukemalla tajunnut ja silti annoin vaan mennä.

Uskonpa, että blogeista löytyy jo Ollikaisen Mustan sadun lyhennelmiä riittämiin, joten en halua siihen tapani mukaan tämän enempää pureutua. Kirja on jälleen kerran IHANAN lyhyt ja ytimekäs (157 s.). Välillä tuntuu, että joka sana on viilattu juuri oikeaan asentoon ottaen huomioon edeltäjänsä ja tulevan. Henkilöhahmotkin olivat mukavan kiinnostavia, sangen tavallisia, vähän reppanan epäonnistuvia, vaikka jostakin syystä onnistuin töppäilemään välillä onnettoman nimimuistini kanssa. Kirjassa oli myös kaunis tapa kytkeä kappaleet toisiinsa. Olen äärimmäisen ilahtunut siitä, miten erilaisia ja kokeilevampia kirjoitustyylejä olen saanut viime aikoina lukea. Myös tässä on vähän sieltä ja täältä: jännitystä ja magiikkaa, samalla sangen arkista ja haisevaa. Aivan kuten Nälkävuodessa, myös tässä rumasta on tehty kaunista. Toivon, että Ollikainen saa tästä kirjasta Finlandia-ehdokkuuden.

Noin nyt tämä on kirjoitettu. Ai hirveä miten korkealle kynnys ehti viikossa mennä. En uskaltanut heti lukemisen jälkeen kirjoittaa mitään, etten kehuisi liikaa huumassani. Sitten tuntuikin etten osaa kirjoittaa kirjasta mitään ja lopulta pakotin itseni tähän. Sillä tosiaankin kirja ansaitsee lukijoita ja julkisuutta, vaikka vähän höperöisemmältäkin blogikirjoittajalta, sillä ihan totta minä meinasin vähän huutaa kirjan loputtua- hykerryttävästä lukukokemuksesta!


"Taivaalta ripsi taas vettä. Napsautin autoon virran ja laitoin pyyhkijänsulat. Katselin niiden hypnoottista liikettä, kunnes ikkuna oli niin kuiva, että kitka aiheutti vinkunaa. Oikean käden rystyset olivat mustelmilla, olin iskenyt yöllä nyrkkini seinään. Suljin silmäni ja painoin niitä kämmenellä, kunnes aloin nähdä tähtiä ja palasin niiden läpi takaisin lapsuuteen. Avaan sälekaihtimen ja päästän katulampun valon sisälle huoneeseen."

- Aki Ollikainen: Musta satu (Siltala, 2015)

Kommentit

  1. Minäkin luin tämän noin viikko sitten, ja kirjoittelin blogijuttuani vähitellen useamman päivän aikana. Tuntui ettei heti kirjan lukemisen jälkeen osannut sanoa oikein mitään, lukukokemusta piti mietiskellä ja pohdiskella pidemmän aikaa. Se on hyvän kirjan merkki - kun kirja jättää paljon ajattelemisen aihetta ja pureskeltavaa. Hieno teos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska oli kuulla sinun kirjoitusprosessistasi :)! Minulla meni melkein nurinkurin... Mutta mahtava kirja kyllä.

      Poista
  2. Eksyin lukemaan postauksesi, kun olin etsimässä linkkejä. Mahtava kirja. Ilo löytää kotimaisia kirjailijoita, kun luen niitä niin vähän

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että joku muukin piti. Kirja jakaa vähän mielipiteitä. Olen itse selkeästi bloggailun myötä lukenut enemmän uutta kotimaista kirjallisuutta ja nyt oli kolmen kova putki- kolmas on vielä bloggaamatta :).

      Poista
  3. Odotukset tosiaan nousivat Nälkävuoden jäljiltä epäreilun korkealle. Minulla Musta satu oli hieman liian hajanainen, tarinalinjojen yhteyksien muodostamisessa meni makuuni liian kauan. Silti Ollikaisen kerronta ja kieli ihastutti, vaikka tämä ei suosikkikirjakseni missään nimessä nousekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle se tarina ei ollut niin hajanainen, se oli vähän dekkarimainen siinä "hajanaisuudessaan", joten toimi minusta aiheeseen ihan hyvin :). Tämä kirja on kyllä blogimaailmassa saanut lähes kylmää kyytiä!

      Poista
  4. En kyllä tykännyt. Liian synkkä minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minä taas odotan tätä innolla palautuvan lainasta että pääsen lukemaan uudestaan!

      Poista

Lähetä kommentti